Make varhaiskasvatus great again!
JULKAISTU ALUNPERIN 9.4.2017 BLOGGERISSA
Kuntavaalien tulos on tullut ja vaikka suunta onkin mielestäni oikea, niin suuri säpinä jäi silti näkemättä. Olin jo hieman valmistautunut Vihreiden nousuun suurimmaksi puolueeksi Helsingissä, mutta sitä ei tapahtunut. Näissäkin vaaleissa varhaiskasvatus nostettiin esille kyllästymiseen asti. Kyllä, kyllästymiseen. Olen lastentarhanopettaja, joka on täysin väsynyt lukemaan varhaiskasvatuksesta poliittisessa mielessä enää sanaakaan. Enemmänkin korpeaa aiheen väläyttely jokaisessa mahdollisessa välissä jonkinlaisena hyveellisyyden merkkinä, että “kyyyyllä meitä lapset siis kiinnostaa, kato nyt miten sanon tuon varhaiskasvatus-sanankin ihanan lempeästi ja välittävästi”. Todellisuudessa työoloja huononnetaan ihan jatkuvalla syötöllä, ryhmäkoosta jaksetaan vääntää ja naurettavia päätöksiä kutsutaan edistykseksi. Suomessa on meneillään jonkinlainen moraalinen rappio ja sitä me kaikki katselemme sivusta kädet taskussa ihmetellen, minä siis muiden mukana. Kaksi kättä hei össönsöö, ketään kiinnosta huopahattutätien linkit facebookissa ja kilometrien mittaiset marttyyritarinat työn rasittavuudesta. Sitten vasta alkaa tapahtumaan kun a) kukaan ei mene joku kaunis päivä töihin b) sairauspoissaolot tuplaantuvat c) jotain kamalaa tapahtuu jossakin yksikössä. Toivon, että näistä vaihtoehdoista vain a ja b tapahtuvat.
Nyt tulee se KUITENKIN-osio, pahoittelen mahdollista toistoa. Olen KUITENKIN myös sitä mieltä, että päiväkodeissa voitaisiin tehdä paljon ihan itse, jotta arki olisi sujuvampaa. Voitaisiin kaivautua sieltä poteroista päivänvaloon ja myöntää, että ajat ovat muuttuneet. Ihan aluksi pitäisi tehostaa ryhmärajojen yli työskentelyä, käsitellä kokouksissa oikeasti ne käsiteltävät asiat eikä puhua Pirjon työvuoroista 45min ja opettaa it-taitoja ihmisille, jotta viikkotiedotteen fontin valintaan ei menisi kahta päivää, vaan sekunti. Sitten kun nämä asiat ovat kunnossa, voidaan miettiä jatkoa. Työelämässä on muutenkin tapahtumassa iso muutos, miksi ei meidänkin alalla? Työ ei ole enää itsestäänselvyys ja paikka, johon voi mennä valittamaan elämän kurjuutta ja kuinka taas Helsingin herrat lyövät pientä kaupungin työntekijää moukarilla naamaan. Näiden asioiden eteen pitää toimia, lupaan että ääniharava Jan Vapaavuori ei ole asentanut mikkejä päiväkotien leikkitelineisiin ja kuuntele, että mitäs Suomen selkärangalla on tänään mielessä.
Omasta työstä pitää ottaa myös suurempi vastuu, kokea se yhteisenä projektina, eikä vain odottaa jotakin ihmettä. Ei tällä liksalla tietenkään hirveän helpolla nousta barrikadeille, kun aika menee tarjouskuponkien leikkaamiseen. Olen kuitenkin totaalisen kyllästynyt siihen asenteeseen joka tuntuu vallitsevan yllättävän monella työpaikalla, että tämä on vain duuni ja tämähän pysyy pystyssä, vaikka en osallistu muutakuin olemalla fyysisesti paikalla. Meistä kaupungin työntekijöistä ei toki pääse eroon, vaikka taivas putoaisi niskaan joku päivä aamu-ulkoilun aikaan. Luulisi kuitenkin päivän sujuvan paljon mukavammin jos edes yrittäisi tehdä omilla toimilla parempaa arkea, miettisi miten itse voisi parantaa työviihtyvyyttä ja hitto pyrkiä vaikka kunnanvaltuustoon, jos ei muu auta. Voisin ihan Kennedynä tässä lausua, että ask not what your varhaiskasvatus can do for you; ask what you can do for your varhaiskasvatus.