Pari sanaa ostolakoista
Kun olin pikkuteini, minulla ja kirjekavereillani oli tapana vaihdella itsetehtyjä kaverivihkoja. Tätä kutsuttiin swappailuksi.
Vaihdellaan sitä vieläkin, tosin vaatteita. Tällä viikolla vuorossa on ystävän leopardipaita:
Jos rehellisiä ollaan, olen hieman skeptinen vuosi ilman uutta tavaraa -tyylisten haasteiden suhteen.
Pikemminkin kannustan järkeviin ostoksiin ja lainaamaan kavereilta loput. Lyhytkestoista detox-ostolakkoilua hedelmällisempää on pyrkiä tekemään kulutusvalintoja, joilla on oikeasti pitkäkantoinen vaikutus.
Toisin kuin keskusteluissa annetaan usein ymmärtää, merkki, hinta tai edes laatu ei ole lempivaatteen tae. Myös kallis, lähituotantona tehty designvaate voi olla turha tavara, ja hamstraus onnistuu kirppikselläkin. Järkevä vaate tuntuu hyvältä päällä ja on kantajalleen niin mieluinen, että sitä tulee käytettyä pitkään. Fakta on, että jokainen tavara kuluu käytössä, oli se hankittu mistä tahansa.
En ole itse – taustastani huolimatta – ostanut enää pariin-kolmeen vuoteen moniakaan asioita uutena kaupasta. Tekisin kyllä niin, jos tarvitsisin vaikkapa tietynlaiset kengät. Pelkästä mielihalustakin voisin tavaroita hankkia. Tällaisia ostoksia olen huomannut kertyvän vuodessa noin 3-4. Luku ei ole pieni, koska olen leikannut maksukorttini kahtia tai peruuttanut lempinettikauppani uutiskirjeen tilauksen. Se on pieni, koska harkitsen kaiken hintaisia hankintojani pitkään.
Mitä mieltä:
