Kuten viimeksi mainitsin, asun ja elän tällä hetkellä Lontoossa. Olen majaillut kaupungissa nyt noin puolitoista vuotta, joiden aikana olen muun elämästä nauttimisen (ja ihan tavallisen arjen) ohessa ehtinyt vierailemaan lukuisissa puutarha- ja kukkakaupoissa, viettämään sunnuntaiaamupäiviä naapuruston kukkamarkkinoilla, tehnyt retkiä kattopuutarhoihin ja poikennut kahviloihin, puistoihin ja muihin kasveilla koristeltuihin paikkoihin.

Tässä on niistä yksi suosikkini.

Rakastan kasvihuoneita, etenkin sellaisia joissa on palmupuita ja kaktuksia, koska ne siirtävät mieleni välittömästi lomatunnelmiin, ihoa hivelevään lämpöön, aurinkoon ja etelään.

Rakastan myös näköaloja.

Ja sellaista kostean raikasta ilmaa.

Ei siis ylläri, että olen taivaassa (hehe) aina vieraillessani Sky Gardenissa, Lontoon korkeimmassa puutarhassa.

Sky Garden on pilvenpiirtäjän 43. kerroksessa sijaitseva näköalapaikka, jossa on välimerellisiä viherkasveja, jotain kukkiviakin (vaklasin netistä, että ainakin laventelia, sinisarjoja ja soihtuliljoja), muutama kallis ravintola ja baaria. Paljon muuta siellä ei sitten olekaan, paitsi sellaista hengailutilaa, kuten näköalaterassi, penkkejä, portaita ja aukeaa. Onneksi hengailu sattuu olemaan omassa rankkauksessa ajanvietteiden aatelia, etenkin jos mukana on hyvä ystävä tai kirja ja eväitä.

(Virallisesti Sky Gardeniin ei kai saisi viedä omia ruokia tai juomia, mutta ainakaan tarosipsit ja kaunis vesipulloni eivät aiheuttaneet turvatarkastuksessa minkäänlaisia toimia. Nettisivuilla varoitellaan myös, että minkäänlaisille kielletyille tavaroille ei ole säilytystilaa, mutta siskontyttöni kokoontaitettava potkulauta kyllä jäi ilman mitään ongelmia turvatarkastuksen tyyppien huomaan vierailumme ajaksi.)

Ulkopuolelta walkie talkieksi eli radiopuhelimeksi kutsuttu rakennus on vähän möhkö, joten Sky Garden on kaiken muun mahtavuuden lisäksi erinomainen paikka käydä klassikkokeskustelu siitä, asuisiko mieluummin kauniissa rakennuksessa, jonka ikkunasta näkyy ruma rakennus, vai rumassa, jonka ikkunasta näkyy kaunis. Itse kuulun yleensä jälkimmäiseen jengiin, mutta välillä yllätän kaikki ja valitsen kauniin rakennuksen ja ruman näkymän.

Miten sinne pääsee?

Sky Garden löytyy Lontoon Citystä eli kaupungin bisneskeskustasta osoitteesta 20 Fenchurch Street. Sisäänpääsy näköalapuutarhaan on ilmainen, mutta lippu pitää varata etukäteen. Tiettyinä aikoina paikkaan saattaa päästä myös jonottamalla, mutta en välttämättä laskisi sen varaan. Liput tulevat varattavaksi noin kuukautta ennen, varaussivu löytyy täältä. Peruutus- tai lisäpaikkoja tulee saataville silloin tällöin, usein samalle päivälle. Menkää siis ihmiset! Mäkin aion mennä uudestaan.

P.S. Follow my blog with Bloglovin

Keittiössäni kaapin päältä valuva kultaköynnös on yksi rakkaimmista kasveistani. Ei siksi, että se olisi erityisen kaunis, jännittävä tai harvinainen, vaan siksi, että siihen liittyy tarina.

Reilu vuosi sitten vanhempani vierailivat luonani täällä Lontoossa, kuten heillä tapana on, kun asun aina missä milloinkin. Fazerin suklaan ja salmiakin lisäksi äitini toi tällä kertaa yllätystuliaisena mukanaan kaksi kymmensenttistä pistokasta, jotka hän oli käärinyt kosteaan talouspaperiin, paketoinut muovia talouspaperin ympärille ja teipannut vielä jotenkin kiinni. Sitten laittanut käsimatkatavaroihinsa ja lentänyt Englantiin.

Minä sain ohjeeksi siirtää pistokkaat kotona heti vesilasiin. Juurien muodostumista ei kuulemma tarvinnut vedessä odotella, vaan voisin istuttaa pätkät multaan vaikka heti. Kahdessa kuukaudessa tuliainen puski ainakin neljä uutta lehteä, joista jokaista ihastelin kuin pientä ihmettä. (Alla kasvi on parin kuukauden ikäinen.)

Parasta saamassani kultaköynnöksessa on se, että kasvi ei ole mikä tahansa, vaan se sama, joka ehkä koko elämäni ajan ihan viime vuosiin asti kiemurteli isovanhempieni kurulaisen rivariasunnon seinällä. Siellä mummun tekemien ristipistotöiden ja suuren ryijyn keskellä. Muistan lapsena ihailleeni köynnöstä moneen otteeseen ja ihmetelleeni, miten kasvi voi pysyä seinällä.

Kun mummu muutama vuosi sitten muutti hoitokotiin ja asunto jäi tyhjilleen, kävi äitini leikkaamassa seinää kiivenneestä kasvista pätkiä. Pistokkaista lähteneistä versoista hän on sitten katkaissut kasvinalkuja myös ainakin minulle ja siskolleni, niin että Pirkanmaan lisäksi mummuni kultaköynnös kiipeää nyt myös Helsingissä ja Lontoossa.

Mummuni oli vielä kotona asuessaan aikamoinen viherpeukalo ja rakasti puutarhanhoitoa intohimoisesti. Jos hän vain edelleen ymmärtäisi ja muistaisi, olisi hän varmasti todella iloinen siitä, että juuri kasvi kulkee perintönä ja muistuttaa jälkipolvia iloisesta ja sydämellisestä mummustamme.

Joten kiitos äiti ihanasta lahjasta! Toivottavasti voin jakaa siitä iloa edelleen tavalla tai toisella.

Kultaköynnös on vieläpä täydellinen lahjakasvi. Se tekee lehtiä nopeasti, pistokkaita voi kerralla ottaa useampiakin, kasvi pärjää monenlaisissa ympäristöissä eikä muutenkaan ole kovin tarkka huolenpidon suhteen. On ikään kuin helppo, itsenäinen ja vaatimaton, aivan kuin mummuni. Itse olen jo kerran napsaissut kummastakin versosta pistokkaat, jotka juurtumisen jälkeen istutin samaan ruukkuun tuomaan tuuheutta tyveen. Muutamassa kuukaudessa toinen liaaneista on taas hurahtanut vähän liian pitkäksi, joten taidan kohta taas ryhtyä pistokashommiin – ehkä annan ne lahjaksi jollekin läheiselle.

Kannattaa siis pitää silmät auki seuraavalla mummolavierailulla tai vanhempien luona. Luin, että kultaköynnös on 70-luvulta saakka ollut yksi suomalaiskotien suosituimmista huonekasveista, joten melko varmasti joltain sukulaiselta sellainen jo löytyy. Muita helposti lisättäviä kasveja ovat Strömsön mukaan ainakin juorut ja kilpipiileat. Itse aion kohta yrittää rönsyliljan taimen juurruttamista.

Onko muilla suvussa tai ystäväporukassa pistokasperinnettä?