33 vuotta & 3 uutta hammasta

Päivän numero on kolme. Täytän tänään kolmekymmentäkolme (33) ja tänään hammaslääkäri asensi suuhuni kolme kruunua (tre kronor!) (noin kolmen tuhannen euron hintaan). Paljon onnea minulle!

Pureudutaanpa tähän tarkemmin. Niin monta vuosikymmentä kuin yritinkin tulla sinuiksi merirosvohymyni kanssa (etuhampaat vinksin vonksin, toinen kakkonen eli etuhampaan viereinen hammas puuttui kokonaan ja toinen oli puolen sentin mittainen tappihammas), ei se koskaan onnistunut. Opin toki vuosikymmenten varrella puhumaan ja hymyilemään niin, etteivät hampaani näkyneet, mutta aihe vaivasi aina — enemmän tai vähemmän.

Sitten kohtalo heitti eteeni uuden ystävän, ihanan ja ihmeellisen Anun, joka työskentelee hammashoitajana, juuri tällaisia keissejä hoitavan proteetikon rinnalla. Anun kautta sain tietää, ettei hammasoperaatio olisikaan kovin pitkällinen, eikä se mitään kymppitonnia maksaisi. Kaiken esteenä oli silti valtava hammaslääkärifobiani. Sellainen, jonka takia en ollut käynyt 14 vuoteen hammaslääkärissä. Kyllä, neljääntoista vuoteen.

Anu tsemppasi mua hulluna. Vastasi jokaiseen kreisiin kysymykseeni ja terapoi kuin ammattilainen. Antoi mielikuvaharjoituksia etukäteen ja auttoi joka käänteessä. Lupasi olla rinnallani joka hetki helpottamassa oloani. No, sittenhän kävi niin, että Anu sai loppuraskauden ajaksi sairaslomaa. Mutta ymmärrättekö – hän tuli silti töihin ollakseen huoneessa kanssani, vaikkei varsinaisena hoitajana operaatiossa toiminutkaan.

Nyt mulla on suussa kolme kruunua ja törkeen hienot legot. Ja ennen kaikkea: olen voittanut yhden isoimmista peloistani. Istunut neljä hammaslääkärikäyntiä pyörtymättä ja oksentamatta. Selvinnyt tästä. Olo on kuolematon: tämän jälkeen pystyn mihin vain!

hampit.jpg

Moni tuttu on jo kysellyt prosessista tarkemmin. Hinta tuolla kävi jo ilmi: se on noin tuhat euroa per kruunu. Käyntikerrat menivät näin:

1) muottien otto omista hampaista (15 min). Okei, siis suuhun työnnetään se lusikka täynnä sitä oksettavaa muovailuvahamömmöä. Kyllä, se on kamalaa, mutta kestää noin pari minuuttia. Sain hyvät vinkit: pyöritä nilkkoja, jännitä vatsalihaksia, hengitä. 

2) Muotit lähtevät labraan ja tulevat viikon-parin päästä: siellä on muovailtu mallit siitä, miltä uudet legot voisivat näyttää. Hyväksyt mallit tai pyydät niihin korjauksia (15 min).

3) Omia hampaita hiotaan niin, että laminaatit on helpompi asentaa niihin. Omat hampaat siis muuttuvat vähän pienemmiksi ja ehkä jotenkin karheammiksi pinnoiltaankin. Hiominen tapahtuu jollain öö poralla, paikallispuudutuksessa tietty. Mua ei oltu koskaan ennen puudutettu, olipas turpee fiilis! Hiomisen jälkeen otetaan vielä muotti, jotta labrassa osataan tehdä juuri passelit kruunut niihin alkupeäräisiin kiinnitettäviksi. Sitten laitetaan väliaikaiset hampit suuhun, ettei tartte ihan nököhampaana vedellä viikkoa, paria. Näillä ei parane purra raakaa porkkanaa, mutta muuten voi elellä ihan normaalisti. Olin jo näistä väliaikaisista hampaista aivan liian fiilareissa. Käyntikerran kesto tunti ja risat.

4) Puudutetaan, irrotetaan kiskaisemalla väliaikaishampit (ou jee), pestään nysähampaat ja sitten liimaillaan jollain sementillä lopulliset kruunut paikoilleen. Hiotaan muita hampaita jos tarttee fiksata purentaa. Käyntikerran kesto tunti ja risat.

Mikään ei sattunut yhtään. Oma hammaslääkärifobiani tosin ei muutenkaan liity kipuun (herra paratkoon, puhutte ihmiselle joka on synnyttänyt ilman epiduraalia) vaan oksentamisen, pyörtymisen, tukehtumisen, tms pelkoon. Siis noin laajemmin kontrollin menettämisen pelkoon, jos nyt freudilaisiksi aletaan. Minulla kamalinta on se sylki-imuri, vesi- ja ilmasuihkut suussa samaan aikaan. Tulee pakokauhu.

No! Tässähän auttoi kovasti lääke nimeltä Diapam. Voi kyllä, juuri se. Yhdestä tabusta (5mg) ei tosin ollut hemmetinkään apua, ja kaksikin oli siinä hilkulla. Mutta kyllä ne sopivasti auttoivat. Kolmannella homma olisi varmaan ollut lasten leikkiä. Olen iloinen, että uskalsin kokeilla noita tabuja — pelkäsin nimittäin niiden ottamista miltei yhtä paljon kuin itse lekuria. (Heh. Neurootikon elämä, on se monisyistä..)

hamspter.jpg

Ja huh: homma vei siis kokonaisuudessaan alle kolme tuntia! Jessus, miten lyhyt aika elämästä. Ja miten valtava muutos. Ja miten paljon tällainen juttu voi vaikuttaa itsetuntoon.

Ei tämä toki minulle ihan helppo rasti ollut. Kun on koko elämänsä pyöritellyt silmiään silikonimuijille ja kauneusleikkauksissa käyneille, on vähän vaikea perustella omaa ratkaisuaan. Koska tämähän oli ihan puhtaasti esteettinen homma. Ja tein toki tämän vain itseäni varten — siinä missä pidän ihan pellenä, jos joku kertoo hankkineensa silikonirinnat itseään varten. Länsimaista kauneusihannetta tässä siis kai kaikki nöyristellään, palvotaan ja tavoitellaan.

Mutta sou not. Nyt nautin. Ja hymyilen suu auki.

Kommentit (12)
  1. Voi kun oletkin kaunis tuossa viimeisessä kuvassa. Kyllä kannatti!

  2. Huh, kylläpä tää tarina lohdutti! Kuulostaa tosi hyvältä, ja siltä että ehkä mäkin vielä joskus saan purukalustoni kuntoon 🙂 Mulla on kaksi hammasta vähemmän kuin pitäisi olla, ja ainakin yksi on pakko joskus vielä hankkia. Nimenomaan joskus, sitten kun budjetti ei ole opiskelijan ja ajatus ei hirvitä liikaa… 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *