Ahvenanmaan pannukakku eli seksiloma gone bääd
Minä ja kihlattuni olemme historiallisen surkeita lykkäämään lapsiamme yöhoitoon. Kutsutaan sitä kiintymysvanhemmuudeksi, tai ihan vaan maalaisjärkeksi, tai toisen koulukunnan mukaan hysterisoinniksi, ihan miksi tahansa: ajatus siitä, että alle vuoden ikäinen lapsi on yötä erossa kummastakin vanhemmastaan yhtä aikaa, sattuu syrämeeni. Aiheuttaa rintalihaksissa kramppia. Ei tunnu kivalta. Okei, olet eri mieltä, mutta ei takerruta tähän!
Olen nimittäin saapumassa merkittävään uutisosioon: nyt, Uljaksen ollessa puolitoista, koimme Aleksin kanssa vihdoin mahdolliseksi sen, että lapsemme menisivät yhdessä äidilleni yökylään. Kaksi yötä tuntuisi yhä ihan mahdottomalta, mutta yksi yö. Se tuntui jo siedettävältä. Mieletön merkkipaalu! Varasimme matkan lempihotelliimme, Ahvenanmaan mielettömään Havsviddeniin. Laivalla sinne, yksi yö yksinäisessä sviittihuvilassa meren yllä, seuraavana päivänä laivalla takaisin. Laivalta samppanjat ja suklaat mukaan, illalla saunomista ja kylpemistä ja mitä näitä nyt on.
Kun matka oli varattu, maailmankaikkeus alkoi viskellä bonuksia peliin: tuli yllätyskutsu bilehäihin, ei lapsia. Tuli rakastetun kaveribändin paluukeikka Tampereelle. Nämä kaikki kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Arvoimme, pähkäilimme ja lopulta tuuletimme: lapset yhden yön hoitoon kolmena peräkkäisenä viikonloppuna, wtf, kreisii, siistii, wohoo. Seksiloma, seksiloma, seksilooooomaaaa, rallattelin viikkokaupalla.
Ei siinä mitään, lapsilla ja heidän nonnallaan (äitini) meni kyllä kaikkina kolmena viikonloppuna hyvin. Oli ylenpalttista ulkoilua ja reippailua, lettukestejä, leikkejä.
Mutta me! Meillä ei mennyt hyvin. Emme riitele arjessa juurikaan. Jos tämä ei olisi perheohjelma, voisin kertoa, ettei seksielämässämmekään ole moittimista. (Mutta koska tämä on, ette juuri lukeneet tuota.) Mutta herran pieksut! Kolmen viikonlopun seksilomillamme emme muuta tehneetkään kuin riidelleet ja olleet harrastamatta seksiä. Räkätän tätä kirjoittaessani: nyt naurattaa. Mutta kuukauden kolme ekaa viikonloppua ainoastaan ja vain itketti.
Tiedän kyllä kliseet siitä, että kun astutaan äidin ja isän roolista vapaalle ja taas mieheksi ja naiseksi ja pariskunnaksi, kaikki menee mönkään. On liikaa odotuksia. Vuorokaudessa ei ehditä virittäytyä romanttisiin tunnelmiin. Arkeen hautautunut kuona ja suhteen kipupisteet puskevat pintaan. Luulin kuitenkin, että koska tiedostan kyseiset sudenkuopat, ne eivät kosketa minua. Että eihän me nyt noin typeriä olla. Meillä menee kaikki smoothisti. Tsiisös. Juu ei.
Ahvenanmaa oli pahin. Ehkä siksi, että sitä olimme odottaneet hulluna. Tiedättekö sen tunteen, kun istuu ihanan hotellihuoneen sängyllä kädet puuskassa ja otsa kurtussa (tai karkeampaa ilmaisua käyttääksemme: naama norsunvitulla) ja mököttää mököttämistään vilkuillen välillä kelloa ja tajuten, että kallisarvoinen kahdenkeskeinen aika raksuttaa vääjäämättä kohti loppuaan? Tekisi niin mieli leppyä ja antaa periksi, mutta joku inhottava demoni sisässä ei suostu käyttäytymään järkevästi. On pakko pilata kaikkien paikallaolevien ilta, vaikka katuu jo valmiiksi käytöstään. Jep.
Viimeisimmän fiaskon jälkeen julistin, että nämä seksilomat olivat mun osalta tässä. Tiedä sitten, olinko tosissani. Vuoden päästä pitäisi lähteä häämatkalle. Toivon kasvavani siihen mennessä henkisesti noin kolme metriä ja noin kolmekymmentä vuotta. Esitän tässä julkisen toiveen itselleni siitä, etten menisi pilaamaan sitä lomaa ainakaan ihan kokonaan. Viitsisitsä mitenkään?