Jaksaa, jaksaa

Jaksaa, jaksaa

Olen unohtanut puffata tuoreinta Trendiä, jossa on juttuni liikuntamotivaation löytämisestä – ja ennen kaikkea sen ylläpitämisestä. Lähinnä suosittelisin juttua itselleni, koska vaihdoin kuntosalia kuun alussa ja olen käynyt sporttailemassa nyt öööööööö kahdesti. Kun liikunnan kadottaa elämästään, sen omaksuminen takaisin on ihan helvetillinen homma. Kuten juttuun haastattelemani ekspertit vahvistivat, kyse on rutiinin istuttamisesta elämään, eikä sellainen ole […]

Tapahtui edellisessä luvussa

Tapahtui edellisessä luvussa

Kuten sanottu, flow, tuo elämän inspiroiva voima, kuljetti meitä Flow-viikonloppuna Arabiaan ja sieltä Toukolan vanhojen kotikulmien läpi toisille vanhoille kotikulmille Käpylään. Sunnuntaina koukkasimme nostalgisen Eläinmuseon (ihanien lapsuusmuistojen määrä!) kautta taas mummille, rakkauden tyyssijaan. Syötiin, kahviteltiin, leikittiin, saunottiin ja pujahdettiin pensasaidan läpi leikkipuistoista parhaimpaan ihan kuten itse tein lapsena mummin luona (Tapiolan asukaspuisto, espoolaiset & muut […]

Siviä

Siviä

27-vuotias nuori nainen, joka opettelee uudenlaista elämistä arkisten seikkailujen keskellä ja haluaa jakaa kokemuksensa sielunsisarustensa kanssa. Ammatiltani olen sairaanhoitaja, joten ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, erityisesti lääke- ja hoitotieteen näkökulmasta on kohtuu hyvin kumihanskassa. Mutta: mitä hyvinvointi oikeasti on? Mitä on sekä ulkoinen, että sisäinen kauneus? Mitä on harmonia ja tasapaino? Mitä on sinun ihan ikioma hyvä olo? Ja ennenkaikkea: miten tuon kaiken saa? Tule opettelemaan olemista minun kanssa <3

Sviitti merellä

Sviitti merellä

Elämyksestä on vain muutama vuorokausi, mutta olen joutunut selittelemään tätä häpeillen jo pariin otteeseen. Miksi? Miksi joku lähtisi vapaaehtoisesti 24 tunnin ruotsinlaivaristeilylle ja pulittaisi parin Berliinin-lennon verran rahaa sviitistä? Mitä vikaa siinä perinteisessä A-hytissä on? (Luojan kiitos, kukaan ei sentään enää oleta, että alkoholilakossa oleva perheenäiti ahtautuisi autokannen alle C-hyttiin.) Syytän tästä kaikesta Aleksia (luonnollisesti). […]

Täydellinen paisti

Täydellinen paisti

On pitänyt kesän (ja keväänkin!) aikana kirjoittaa niin monesta kulttuurituotteeesta. Claudie Gallayn pikkusievistä Tyrskyistä, järkyttävän höperöstä Rock of Agesista, Ewan McGregorin pantavuudesta Salmon Fishing in the Yemenissä, E.M. Forsterin söpön harmittomasta Hotellista Firenzessä, siitä miten näin Friends with Kidsin juuri oikeana päivänä enkä mennyt esimerkiksi eroamaan. Madagascar 3:n pressinäytöksenkin istuin läpi, mutta olisi enemmän sanottavaa […]