Chick lit, mit vit?

”Ihanaa, loma tulee, pääsee lukemaan Kinsellaa!” Ei saatana. Siskot, nyt joku roti. Sori nyt vaan, mutta en voi sietää chick littiä.

chicklitti.

Yleisin perustelu moisen roskan lukemiselle on tietääkseni: ”Se on niin ihana laittaa aivot hetkeksi narikkaan…” Minusta länsimaisella ihmisellä on aivot ihan noin muutenkin tarpeeksi siellä narikassa, ellei nyt satu omistamaan kaikkia valveillaolotuntejaan vaikkapa ydinfysiikan alan väitöskirjan kokoamiselle. Minulle lukeminen on askel poispäin narikasta, kohti – ööööö – sitä teatterisalia. (Pitäisi varmaan lukea vähän enemmän, niin oma kielellinen lahjakkuuskin nousisi uusille tasoille näin niinku metaforien säveltämisen osalta.)

Chick lit on sietämätöntä. Se on juonikeskeistä, mikä jo sinänsä on minulle ihan turn-off. Ja kun se juoni vielä on 99% tapauksista täysin arvattava, ei voisi vähempää kiinnostaa kuluttaa minuuttiakaan aikaansa ennalta visioimansa stoorin läpikahlaamiseen.

Selvitän parhaillani suhdettani dekkareihin. Ne eivät tietenkään putoa chick lit -genreen (ei kai ole chick lit -dekkareita, eihän, ei hyvä jumala?), mutta ne ovat valumassa siihen omaan ”ajanhaaskuuta”-genreeni. Liian nopeaa, liian helppoa, liian viihteellistä, liian kevyttä, liian ilmeistä.

En halua lukea mitään, mistä en hyödy. Pelkkä viihtyminen ei riitä. Kuulostaako kummalliselta? Kunnianhimoisen tai edes kelvollisen romaanin jälkeen tuntee olevansa hiukan viisaampi, hiukan rikkaampi. Chick lit -teoksen (käytän termiä teos hyvin löyhästi tässä yhteydessä) viimeisellä sivulla tuntuu samalta kuin surkean yhden yön suhteen tai kerroshampurilaisaterian jälkeen. Tää vaikutti ihan kivalta idealta, mutta ei, ei, ei.

Tiedän kyllä, että ihan fiksutkin ihmiset lukevat tätä soopaa. Suotakoon se heille. Olen esimerkiksi lainannut yhdeltä tiettävästi oikein täpäkältä leidiltä Paholainen pukeutuu Pradaan -romaanin vuosia sitten, kun yritin päästä chick lit -wägonin kyytiin. Se lukeutuikin varmaan tyylilajin vahvimpiin tapauksiin, mutta en minä siitä mitään muista.

Haen kirjoista inspiraatiota, haluan ihailla niiden kielellistä sisältöä, haluan kadehdia niiden kirjoittajia. Haluan, että kirja on huippuillallinen samppanjan kera, mieleenpainuva ja perintölautasilta & kristallilaseilta tarjoiltu. Ei mikään mikroeines. Aamen.

Ps. Ja eihän tämä siis mikään naisten ongelma ole. Arvostan Ilkka Remestä ihan yhtä paljon eli vähän kuin näitä kinselloja.

Pps. Jotten vaikuttaisi nirppanokkaiselta kermaperseeltä, korostettakoon vielä, että minulla oli varsinkin ennen aivan kamalan surkea tv-maku. Katsoin ihan mitä tahansa realitya vaikka sata tuntia putkeen. Nykyään en enää jaksa, en tiedä miksi – mutta jos joku tulisi pyörittämään Satuhäitä repeatilla valkokankaalla edessäni, en varmasti kääntäisi katsettani vieläkään pois. Että inhimillisiähän tässä kaikki ollaan, juu. Minulle tv on se kanava, jonka kautta sallin roskaakin. Mutta kirjat eivät. Kirjat ovat pyhiä.

 

kuva: We <3 it (Tai sitten sumutin teitä juuri olan takaa ja otos on omasta kirjahyllystäni…)

Kommentit (47)
  1. Eksyin postaukseesi Kolun blogista, ja pakko sanoa, että osuit kyllä naulan kantaan. En millään muotoa tuomitse tai ylenkatso ihmisiä jotka tykkäävät laittaa ’aivot narikkaan’ chick litillä, mutta allekirjoittaneen aivot alkavat sitä vastoin käydä ylikierroksilla tuossa toinen toistaan kliseisempien juonenkäänteiden ja muka-hauskojen kommellusten loputtomassa suossa.
    Luen iltahuvinani pääosin faktapohjaista kirjallisuutta, ja minulle ’aivot narikkaan’-kirjallisuus merkitsee oikeastaan klassikoita + joitakin uudemman ajan kasvatteja, kuten David Foster Wallacea. On varsin ikävää lukea kirjoja, joissa lukija aliarvioidaan täysin, ja siinä mielessä kirjallisuus on minullekin ’pyhää’ esimerkiksi televisioon verrattuna. (Minut kyllä pitäisi melko vahvasti huumata ja köyttää siihen valkokankaan eteen, että suostuisin Satuhäitä katselemaan…)
    Tuli muuten mieleen, että miksi naisten mahdolliset syrjähypyt kaunokirjallisuuden ulkopuolelle tuntuvat painottuvan kärjistetysti parisuhdeoppaisiin ja astrologiaan? Ns. tietokirjallisuudesta löytyy mielettömän stimuloivia teoksia, jotka saattavat viihdearvoltaankin tulla monilta osin lähelle romaaneja.

    On another note: aiemmin kommentoinut nimim. Whilen ei ilmeisesti tosiaan ole koskaan lukenut Tieteen Kuvalehteä (aka Tieteen 7 Päivää), ainakaan kommentistaan päätellen. Ellei minulta sitten mennyt ohi jokin huono vitsi, joka kommenttiin oli piilotettu sarkasmin muodossa…

  2. Jenny, joo! Ehkä chick littiä lukeville voisi hyvinkin suositella kevyeksi, mutta laadukkaaksi ja viihdyttäväksi lukemiseksi vaikka Donna Tarttia.

    Tanjah, se on kyllä totta, että viriketulvan keskellä romaanin lukeminen rauhoittaa. Ja että minkä tahansa kirjan lukeminen on varmaan pelkkää Cosmon pläräämistä arvokkaampaa. Kun vaan jaksaisi vielä laajentaa sitä lukuperspektiiviä (varmaan pitäisi itsekin).

    Vierailija, kunhan ei juoneltaan! 😀 Olen siis tyytyväinen, jos chick litissä myös kiroillaan ja ollaan ahdistuneita äitiydestä. Blogit ovatkin musta laatuhömpän oikeita formaatteja – siinä missä tv-sarjatkin. Ja raikkaan, korkeatasoisen chick lit -teoksen kirjoittamisen voisi laittaa tavoitelistalleen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *