Näköaloja

 

näkyy1.JPG

näkyy7.JPGnäkyy3.JPG

näkyy6.JPGnäkyy4.JPG

Vähän kuvia kuvankauniista Perugiasta, olkaa hyvät! Täällä parasta ovat ihanat näköalat, jotka tuntuvat vetävän puoleensa: huomaan käveleväni näköalapaikalle harva se päivä. Vaikka pelkään korkeita paikkoja, on vuorissa jotain todella kiehtovaa.

Kuulumiset jää vähän vähemmälle tällä kertaa: mulla ei ole ollut mikään kaikista kivoin viikko. Jotenkin kai salaa toivoin, että olisin saanut Perugiassa paljon kavereita, joiden kanssa pitää hauskaa ja elää ihanaa opiskelijaelämää tässä upeessa kaupungissa. Ihan niin se ei kuitenkaan mennyt: mulla on pari kaveria, joiden kanssa käydä esimerkiksi lounaalla (ja heistä olen kyllä todella kiitollinen!), mutta muuten oon kyllä ollut lähinnä ihan yksin kotona lähes joka ilta. Myös kielikurssin taso on ollut aika alhainen: tunneilla ei keskustella lähes ollenkaan, vaan opettaja vain pälpättää menemään kielioppia. Viihdyn (onneksi) ihan hyvin yksinkin, mutta oon silti vähän surrut sitä, etteivät odotukseni täyttyneetkään. Toisaalta, ei Roomaa rakennettu päivässä eikä vahvoja ystävyyssuhteita noin vain muodosteta parissa viikossa, eli ehkä tässäkin vain vaaditaan vähän kärsivällisyyttä multa. On täällä kivojakin juttuja: oon löytänyt hauskan hedelmä- ja vihanneskauppiaan, vihdoin hyviä lenkkimaastoja, ja oon saanut käydä tosi mielenkiintosia keskusteluja esimerkiksi brasilialaisten kavereideni kanssa. Kun keskustelukumppani on syntynyt ja kasvanut aivan toisella mantereella, voi näkökulma elämään olla täysin erilainen. Vaikka varmaankin jaamme pitkälti samoja arvoja, mä en suomalaisena tiedä mitään esimerkiksi siitä, millaista on, kun sadan metrin päässä omasta kodista alkaakin favela, jonka läpi ei aina uskalla kävellä. 

näkyy8.JPG

Perugian ajanjakso onkin ihan jo kohta ohi! Torstaina lähden Urbinoon, tiedän jo missä osoitteessa siellä asun ja oon hoidellut jo jotain yliopiston kursseihin liittyviä asioita. Mua jännittää tosi paljon, onhan sekin ihan tuntematon ympäristö, mutta toisaalta odotan torstain lähtöä jo ihan tajuttomasti! Kaiken kaikkiaan Italiassa on tähän mennessä kuitenkin ollut aika ihanaa, joten uusiin käänteisiin en osaa suhtautua muuten kuin innolla ja uteliaisuudella.

IN ITALIANO: Spero che vi piacciano le foto di Perugia! Prossima volta scriverò una traduzione migliore, vi prometto 😀

 

Kommentit (1)
  1. Upeita kuvia! Kiitos että saamme matkata kanssasi !

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *