Rauhallisemmin

Tänään mietin, että pitäisi suhtautua elämään täällä vähän rauhallisemmin.

Ajatuksillani on aina vähän kiire kaikkialle. Kielikurssilla piti listata 3 itseään kuvailevaa positiivista ja negatiivista adjektiivia, ja mun negatiivisten listalla oli impaziente, kärsimätön. Arkisissa asioissa (ja etenkin aamuisin) saatan olla hyvinkin hidas ja siitä pahoittelen läheisiäni, mutta usein mieleni liitää silloinkin jo jossain ihan muualla. 

Mietin nyt jo ensi kesää, aikaa Urbinon jälkeen. Mietin mahdollisia matkakohteita, kriiseilen sitä että mikä olisi kivoin kaupunki Italiassa viettää kesää. Kirjakaupassa menen matkaopas-hyllylle haaveilemaan tulevista matkoista, ja unohdan sen, että olen matkalla tälläkin hetkellä. Unohdan, että ennen yliopiston lukukauden päättymistä heinäkuussa edessä on vielä yli viisi kuukautta, joista mulla on mahdollisuus tehdä unohtumattomia. Tuntuu, että aina tarvisisin vaan uuden google-pinterest-instagram -hakukohteen, jota tutkia etukäteen. Urbinosta olen olevinaan lukenut jo kaiken, ja siksi onkin paljon kiinnostavaa pinnailla kuvia esimerkiksi Andeilta.

En ymmärrä miksi, mutta ruokakaupassa purkkaa myydään tiskin takana. Jonossa mietin pääni puhki, miten sanotaan purkka (gomma da masticare). Kassalla yritän puhua italiaa sujuvan vikkelästi ja sylkäisen sanahirvityksen nopeasti ulos suustani: oiskoteillätotagommadömastikaareejossaeioisokeriivaanniinkuksylitoolii. Seurauksena tietysti se, ettei myyjä ymmärrä, hyvä kun itsekään tajuan mitä oon sanonut. Kuuntelen, kun bolognalaiset puhuvat niin kaunista murretta ja salaa vähän häpeän, että joudun toistamaan noin arkipäiväisiä sanoja monta kertaa.

Kielikurssilla ärsyttää, kun muut ryhmäläiset ovat mua parempia. Yritän opiskella konjunktiiveja ja vaikeita verbimuotoja välillä yömyöhään, että saisin kirittyä kurssilaisiani. En vaan muista, että suurin osa heistä on ollut kyseisessä kielikoulussa syyskuusta asti. Ei kai siis ihmekkään, että he puhuvat sulavammin kuin vain pari viikkoa täällä hengaillut ummikko. Mutta mietin vain, että miksi, miksi en osaa taivuttaa konditionaalia oikein. Vaikka sekin varmaan korjaantuu ihan luonnostaan ajan myötä. 

Olisi hienoa, jos voisin sanoa, että valaistumiseeni liittyy joku hieno opettavainen tarina, kuten että olisin meinannut jäädä auton alle tai olisin kohdannut jonkun salaperäisen vanhan rouvan kadulla, joka mutisi mulle elämänviisauksiaan. Mutta ei siinä kuitenkaan ihan niinkään käynyt.

Tänään vain matkalla koulusta kotiin pää tuntui kevyeltä, hymyilytti, ja päätin käväistä leipomon kautta. Näin yksi päivä näyteikkunassanne sellaisia omenaleivoksia, sanon hitaasti. Myyjä ei tiedä, mistä puhun. Normaalisti hermostuisin tälläisessä tilanteessa, mutta nyt jatkan rauhassa: ne ovat sellaisia pyöreitä, joissa on kokonainen omena sisällä. Löydämme yhteisymmärryksen, ja vaikka tänään omenaleivoksia ei ole, riemuitsen mielessäni. Mä pystyn tähän! Mä pystyn hoitamaan asiani italiaksi! Tule huomenna uudestaan, toinen myyjä kehottaa hitusen venäläisellä aksentilla, ja voi että, ihan varmasti tulen!

Mitä siis opin tänään:  jos puhun hitaammin, niin ehkä tulen ymmärretyksi paremmin. Ja kun kävelen kotiin pidempää reittiä, saan kävellä pidemmän matkan auringossa. Kevään tavoitteeni on katsella ympärilleni enemmän, ja siten huomata useammin nätit seinämaalaukset sekä pakistanilaiskauppiaan iloiset vilkutukset. Jos sitä vaikka samalla oppisi jotain. 

Tässä kuvassa olis sitten se toiveikas katse kaukaisuuteen -kuva. Harjoittelin selfien ottamista uudella kameralla, tätäkin taitoa voi tarvita?

IN ITALIANO: Oggi ho capito che se non parlo così veloce, forse anche gli altri mi capiranno meglio. Sto imparando a vivere la vita più lentamente. Vorrei preoccupare meno e comprare più dolci dalla pasticceria.