Taidan haluta mekkoni silkkipaperissa
Ella F tutustutti minut yhtenä syksyisenä lauantaina vaatemerkki Noa Noaan. Kuljeskeltiin liikkeessä heti ovelta tarjotut skumppalasit käsissä, hypisteltiin jokainen vaate läpi ja löysimme yhdessä minulle ”runotyttömekon”, joka on nykyään yksi lempivaatteistani.
Tampereellahan ei Noa Noan putiikkia ole, mutta kerran kun piti tehdä kouluhommia eräänä päivänä klikkailin itseni näpsäkkäästi Zalandon sivuille, joilta löysin kuin löysinkin Noa Noan vaatteita. Ihailin noita boheemin naisellisia vaatteita aikani, ja klik klik ostoskorissani olikin kohta muutama alelöytö.
Hain neuletakkini ja keväisen mekon lähi-Siwasta, kannoin valkoisen pahvilaatikon kotiin ja aukaisin muovipussit. Jo siinä vaiheessa oloni oli vähän, että plaah. Että ei tullutkaan sitä (skumppalasin aikaansaamaa?) innostusta, ja tosi paljon odottamani mekko oli ryppyinen, eikä harmikseni istunutkaan. Ei ollut sovituskoppia, ei Ellaa verhon takana, avuliaita myyjiä häärämässä, muita mekkovaihtoehtoja tai lopuksi silkkipaperiin ja paperikassiin kiedottavia ostoksia. Nyt mekko odottaa pakkausmuovissaan lähtöä takaisin sinne lähi-Siwaan. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, olisiko mekko näyttänyt kivemmalta sileänä henkarissa myyjän tuoman alusmekon kanssa, olisiko se silloin saattanut päätyä minulle. Onneksi neuletakki oli juuri sellainen monikäyttöinen ja laadukkaan tuntuinen löytö kuin arvelinkin!
Tulin tämän ns. ostosreissuni jälkeen kuitenkin siihen päätökseen, että ehkä nettishoppailu ei ole minun juttuni. Hassua, sillä ajatustasolla sehän kuulostaa juuri minun jutultani: on muuttoa, on töitä, opiskeluja ja perhe-elämää. Yhtälöön mahtuu kaupoissa kiertelyä hyvin harvoin, ja vaikka kevään hankintalistallamme keikkuu muutamia juttuja, niin nyt ne taitaakin jäädä keikkumaan paikalleen ajanpuutteen vuoksi. Ja tämä kaikki johtuu vain siitä, että haluan hypistellä vaatetta ja selata myös muita vaihtoehtoja. Juuri nyt haluaisin vähän sitä silkkipaperia ja kädessä keikkuvan paperikassin.
Itse merkkiä kohtaan innostukseni ei kuitenkaan ole laantunut, sillä minuun iskee Noa Noan naiselliset, siistit, leikkisät ja samalla boheemit asut edelleen. Kerrankin löysin ”kuin itselleni tehdyn” vaatemerkin, ainakin tällainen olo minulle jäi syksyiseltä ostosreissulta! Seuraavaa Helsinki-pyrähdystä odotellessa siis.
Onko muuten kellään käynyt vastaavasti nettiostosten kanssa? Miten te nettikauppavirtuoosit hoidatte homman, kaipaatteko ikinä sitä itse ostokokemusta, vai peittoaako todellisten löytöjen aiheuttama riemu kaikki konkreettiset ostostilanteet?
Huomenna onkin jo perjantai eli TGIF vai miten se nyt meneekään? ;)
—
Ps. Se Suurpiirteinen bataattikeitto onnistui, ja vieläpä perunanuijalla ja sähkövatkaimella soseutettuna, kun muut vehkeet ovat jo muuttolaatikoissa! Oli niin hyvää, ja sooloilin vielä pinnalle vuohenjuustoa ja pinjansiemeniä. Perjantaiyöhön asti kerkiää vielä osallistumaan Mieliruokaa-arvontaan!
