Keskiviikko kanssani
6.30 Mieheni lähtee töihin ja oven kolauksen seurauksena kuulen haukottelua pojan huoneesta. Pian poika saapuu makuuhuoneen ovelle tyyny toisessa kädessä, pupu toisessa. Unenpörheä ei ole vielä juttutuulella, vaan nukahtaa viereeni heti. Minä olen valvonut jo pari tuntia stressaten aamun verikoetta ja sen tulosta, mutta minäkin nukahdan vielä uudelleen. Torkku soi muutaman kerran, 7.15 nousen ylös, pukeudun mahdollisimman mukavasti eli legginsseihin, trikoopaitaan ja neuletakkiin ja herättelen hiljalleen poikaa. Puetaan, jutellaan ja kohta olemme ulkona pakkasessa. Vielä on pimeää ja joka paikassa on paljon lunta. Saatan poikani käsipesun kautta suoraan päiväkodin aamupuuropöytään ja lupaan tulla kolmelta hakemaan.
8.15 Otan labrassa vuoronumeron ja istuudun pieneen odotushuoneeseen. Televisiosta tulee maikkarin aamuohjelma, katson uutiset ja selaan kännykästä blogeja. Väsyttää ja on nälkä, heikko olo hiipii joka puolelle ja laitan kännykän pois. Odotan yli tunnin, jonka jälkeen kuulen oman numeroni. Päässä humisee. Hoitaja kysyy minulta henkilötunnustani ja joudun oikein miettimään, käyn todella hitaalla ja mietin vain ruokaa. Verikoe on kerrankin nopeasti ohi, istun autossa hetken ja juon hedelmämehun ennen starttaamista.
10.00 Vihdoin kotona. Teen itselleni ison avokadoruisleivän, nappaan lautasen reunalle vähän suklaata ja muistan innoissani uudet Kusmi-teet. Availen peltipurkkeja nuuhkien teen ja mausteiden tuoksuja, valitsen Prince Wladimirin testaukseen. Mietin, voiko ihminen olla näin fiiliksissä teestä, mutta näköjään voi.
11.00 Apua, kello on jo näin paljon, enkä ole vielä tehnyt mitään hyödyllistä. Vilkaisen opiskelujuttujen to do-listaa tälle päivälle, mutta minua stressaa aamuyön googletteluni raskaushepatoosista. Mieheni soittaa, kysyy vointiani ja käskee minun mennä hetkeksi nukkumaan. Tottelen: asettaudun tyynykasan kanssa sohvalle, laitan kännykän äänet täysille, että varmasti kuulen jos ne soittavat tuloksista, nukahdan välittömästi. Herään tunnin päästä ja vilkaisen kännykkään, ei vielä mitään.
12.00 Pitäisi tehdä koulujuttuja, mutta en voi keskittyä. Vilkuilen puhelinta. Miksi meninkään lukemaan niistä pahimmista vaihtoehdoista? Tuijotan luentotallennetta koneelta ja sanat suhisevat ohitseni. Tahmea alku päivälle ei hellitä otettaan. Lopulta alan puuhailla kaikkea pientä, järjestelen tavaroita pois vääriltä paikoilta ja pesen pyykkiä. Pysyn liikkeessä, mutta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Harmittaa, sillä poikahan olisi tänään voinut vallan hyvin pitää vapaapäivän, kun niistä jutuista mitä minun piti tehdä ei tule mitään.
15.00 Minua vastaan juoksee päiväkodin ovella iloinen poika. Saan monta suukkoa ja halausta, olo tuntuu heti paremmalta. Lähdemme ruokakauppaan ja valitsemme autokärryt, totta kai. Hedelmäosastolla kännykkäni soi, neuvolan hoitaja soittaa vihdoin. Maksa-arvot kuulemma oikein hyvät, jee! Eli hyvin todennäköisesti ei hepatoosia, huomenna kuulen vielä sappiarvot, mutta annan jo itseni huokaista helpotuksesta. Nappaamme kärryihin lohipasta-aineet ja janssoninkiusausjuttuja, ostamme puoliksi matkajuomaksi vichyä.
16.15 Haemme isin kotiin. Madellaan ruuhkassa, kuunnellaan radio rockia ja jutellaan päivän kuulumisia. Poika kertoo syöneensä pinaattilättyjä ja laittaneensa lumiukolle hatun päähän.
17.00 Laitan pojalle odottajaisiksi kurkun ja paprikan paloja. Lohipastapäivä, ruoka tulee nopeasti ja syömme kaikki yhdessä. Sitten poika katsoo hetken Pikkukakkosta, isi saa huilata ja minä selata uusinta Trendiä.
18.00 Projekti maailman suurin lego-torni alkaa! Tornista tuleekin kerrostalo, jossa asuu possuperhe ja palomies, joka tuo niille ruokaa koska on kiltti. Kani ja laamapässi saavat myös muuttaa kerrostaloon, ne saavat oman kylpyammeenkin pihalle.
19.30 Syömme kaikki iltapalaa, sitten poika ja isi siirtyvät iltapuuhiin. Miehelläni on tänään nukutusvuoro, hoidamme homman vuoroilloin. Tuntuu oudolta, kun kukaan ei tuhahtele eteisessä iltalenkkiään odottaen, Pete-koira lomailee tämän viikon nimittäin vanhemmillani.
Täällä minä nyt naputtelen tätä postausta ja kuulustelen, jokohan alakerrassa nukutaan. Minua ihan naurattaa nyt oikein ylös kirjoitettuna tämä päivieni hidastempoisuus, mutta se taitaa nyt vaan kuulua tähän rauhassaottajan elämään. Tällaisia nämä päiväni juuri nyt oikeastaan ovat: neuvola/lääkärikäyntejä, koulujuttuja (paitsi tänään) ja kotona oloa. Hurjaa, ei mene enää kuin pari kuukautta, niin täällä on taas ihan eri tavalla actionia!