Lapsen silmin maasta maahan
Tässä eräänä päivänä istuimme naapurini kanssa olohuoneen lattialla kahvikupit kädessä. Tyttäreni teki palapelejä ja kaksi pikkupoikaa kävi vähän väliä hakemassa lisää majanrakennustarvikkeita: sohvatyynyjä, vilttejä, jalkarahin, kaikkea sitä mitä majoihin tarvitaan. Nuo pikkupojat jättävät hienoja kiviä toistensa ulko-ovien taakse, koputtelevat toisinaan salaa seiniin siinä toivossa, että toinen arvaisi kuka siellä yrittää lähettää viestiä. Hölmöilevät, tekevät tyhmyyksiä jotka ovat niin hulluja, että toruessa saa nieleskellä naurunpyrskähdyksiä. Puolustavat toisiaan leikkipuistossa, jos joku etuilee tai on ilkeä. Ystäväni pyörittää silmiään ja nauraa ja minä mietin, kuinka väritöntä täällä olisikaan ollut ilman heitä. Että kuinka minua ei haittaa yhtään tämän asunnon epäkohdat, sillä seinän takana asuu joku niin samaa heimoa oleva, jolle nauraa ja itkeä. Joku joka osaa puhua hersyvää espanjaa eikä ole koskaan oikeasti lähtenyt New Yorkista ja siksi tietää, miltä tuntuu olla vähän muukalainen.
Pian nuo kaksi pikkupoikaa tulevat vähän vakavina olohuoneeseen.
”Äiti, kun he muuttavat pois, niin voidaanko me muuttaa heidän asuntoon? Niin tähän ei muuttaisi kukaan muu ikinä ja voisin olla mun parhaan kaverini huoneessa ja muistaa hänet joka päivä”.
”Ja äiti, mä tuossa juuri keksin, että mehän voidaan tulla viettämään sitten ensi vuoden kesäloma tänne ja sitten me voidaan taas leikkiä yhdessä”.
Tuo hetki tuntui sellaiselta, kun jotain sisälläni menisi myttyyn, leikkaisi huoneen ilman ja puskisi kyyneleet väkisin silmiini.
”Äiti on vähän vilustunut” sanon niistäessäni ja tajuan, että tuntui minusta miltä tahansa, minun pitää juuri nyt olla vahva tuon pienen ihmisen puolesta. Muistuttaa, kuinka me näkisimme vielä varmasti uudelleen monta kertaa ja kuinka me sitten skypeteltäisiin ihan niin kuin nyt me teemme Suomeen. Ja kuinka kohta luvassa olisi Suomessa jälleennäkemisiä ja ilonkyyneleitä.
Katsomme yhdessä seinälle ripustettua maailmankarttaa. Tuolla on Suomi, tässä on Etelä-Carolina. Siinä välissä on paljon vettä ja monta maata. Silloin kun maapallo on täällä vielä aurinkoa päin, on Suomessa pimeää ja yö. Ja me ollaan hyvin onnekkaita, kun meillä on paljon ihania ihmisiä molemmissa paikoissa.
Toivon enemmän kuin mitään, että hän vielä ymmärtäisi tuota kehystettyä karttajulistetta katsoessaan, kuinka auki maailma hänelle onkaan.
LENTOASKELEITA FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM