Lentoaskeleita

13.5.2015 elina u.

Apua, peilistäni katsoo kotiäiti!

Availin aamulla verhoja makuuhuoneestamme ihan muina naisina ja sateisessa aamuvalossa näin peilissä olennon, jolla oli pyjamahousut, porokuvioiset sukat (vannon, en edes tiennyt omistavani porokuvioisia sukkia!), imetystoppi, pukluharso olkapäällä ja kulahtanut neuletakki kietaistuna ympärille. Sen hiukset olivat eilen illalla sutaistulla valahtaneella sotkunutturalla, sen iho oli kalpean kelmeä lukuunottamatta tummia silmänalusia. Täytyy myöntää, että jouduin vähän paniikkiin, enhän tuo voinut olla minä. Tyyppi siellä peilissä näytti aivan, aivan kotiäidiltä. Okei, juuri nythän minä olen kotiäiti eikä kotiäitiydessä ole mitään vikaa, mutta ei sentään tarvitsisi näyttää aivan stereotypian karikatyyriltä.

Nii-i kun tietäisikin.

Jonkun korvaan saattaa kuulostaa pinnalliselta, mutta minun mielialaani vaikuttaa kovasti myös ulkoinen olemus. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei äitiys ole mikään syy lopettaa huolehtimasta ulkonäöstään, joten miksi olen tehnyt niin nyt. Totta kai muut asiat ajavat ulkonäön edelle, mutta sillä on ihan yleisfiiliksen kannalta välilä, hengaako puolen päivän aikaan porosukissa ja yöhousuissa vai näyttääkö edes teoriassa vähän skarpilta. Sen peilin tyypin homssuinen olemus masensi minua, mutta hoksasin, että onneksi tämä on helposti fiksattavissa olevan tason ongelma.

Olenko tuo minä? Onneksi pötkylä on söpö ja vie huomion mm. äitinsä ”kampauksesta”. <33

Niinpä julistan nyt aloittavani korjaustoimet, eikä siihen onneksi edes tarvita ihmeitä. Heitän porosukat roskikseen, varasin kampaaja-ajan ja selasin nettikauppoja piristääkseni vähän vaatekaappiani. Juuri nyt kaappi huhuilee luokseen valkoisia tennareita, uutta kynsilakkaa ja vaaleaksi pestyjä kesäfarkkuja. Ehkäpä jotain kivempaa kotivaatetta. Nyt kun tuo pikkupallerokin on parantunut flunssastaan, niin aion satsata hyvinvointiini myös aloittamalla liikunnan uudelleen noilla jo melko kesäisillä lenkkipoluilla. Niin ja vaikka ihan oman motivaationi kannalta lupaan raportoida tänne korjaustoimien edistymisestä ja lupaan, että joudun postaamaan tänne kokoasukuvan homssuisimmasta lookistani, jos viikon päästä en ole saanut aikaan minkäänlaista ryhdistäytymistä asiassa!

Nyt olisi kovin kilttiä, jos joku muukin kertoisi omistavansa porosukat tai kokeneensa saman peilipelästyksen (tai vaikka edes valehtelisi mielikseni 😀 ).

Avainsanat: hc-kotiäitilook

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Vanhemmuus

10.5.2015 elina u.

Äitinä tänään

Aamulla melkein viisiviikkoinen unipallero tuhisi rinnallani ja oven takaa kuului malttamatonta kiherrystä. Kohta sain sänkyyn onnitteluja, suukkoja, kirsikkatomaattiamppelin, päiväkodissa askarrellun kortin ja lahjapaketin, josta paljastui dekkari. Olivat tehneet minulle plättejä aamupalajälkkäriksi ja murusteltiin kaikki croisantteja suu viikunahillossa, kahvi pöytääntarjoiltiin niin, ettei minun tarvinnut nousta kertaakaan.

Kuva aamiaiselta on todella epäedustava mutta ihan täynnä onnea.

Kävimme pojan kanssa puistossa keinumassa ja tähdättiin ensin lipputangon korkeudelle ja sitten pyrittiin avaruuteen. Iltapäivällä kaikki muut nukkuivat päiväunia ja minä kiersin kurkkimassa salaa niitä pakahtuakseni. On tämä äitiys ihan hullua. Välillä tuntuu, että yrittää tehdä kymmentä asiaa samaan aikaan ja pitää kaikki tyytyväisinä, ja lopulta jokainen asia jää puolitiehen ja lopputuloksena joku itkee tai vaatii korvanjuuressa. Joskus sitä odottaa hengitystä pidättäen hetkeä, kun saa vain napata koiran hihnan käteen ja kadota napit korvissa kiertämään lähiön kävelyteitä, tai rukoilee mielessään ihan vain yhtä rauhassajuotua kahvikupillista. Olo on toisinaan riittämätön, turhautunut ja kaikki tuntuu mahdottomalta. Hullua tästä äitinä olemisesta kuitenkin tekee juuri se, kuinka samaan aikaan ei olisi valmis vaihtamaan mitään ja sen kipakkasanaisenkin päivän päätteeksi miettii, kuika älyttömän onnekas onkaan. Se kun löytää itsensä tanssimasta Robinia kolmevuotiaan seurana tai keinumasta sinne avaruuteen, hullunkuriset keskustelut ja rauhallinen lapsen unihengitys. Ekat hymyt ja vauvan pulleat posket. Ihan hempeilyksihän tämä taas menee, mutta niin se vain on.

Ihanaa äitienpäivää kaikki te upeat äidit, erityisesti omani! <3

PS. Lilyn toimitus kysyi, mitä me olemme oppineet omilta äideiltämme. No vaikka mitä tietysti, mutta erityisesti minulle tulee juuri nyt mieleen, kuinka minun äitini on opettanut minut välttämään pahanpuhumista. Hän neuvoi joskus, kuinka kannattaa vältellä niitä ihmisiä, jotka puhuvat kovasti pahaa muista, sillä todennäköisesti he puhuvat silloin pahaa myös sinusta ja on muutenkin kuormittavaa puuhaa. Äitini on aina puhunut siitä, kuinka naisten tulisi olla solidaarisia keskenään ja ennemminkin kehua ja kannustaa toisiaan, näin minäkin tahdon opettaa itse äitinä.

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus