*yhteistyössä Kokkikartano

Suhtaudun oikeastaan kaikkiin valmisruokiin melkoisen ennakkoluuloisesti. Satunnaisesti talvella keittoon lisättävien pakasteherneiden lisäksi meillä ei oikeastaan syödä ollenkaan valmisjuttuja (vaikka tiedän hyvin, että pakastevihannekset ovat nykyään oikeasti ihan ok, eikä niihin ole lisätty mitään säilöntäaineita tai muita). Aika selvä juttu kuitenkin on, että jos yhden lapsen kanssa arki-iltoina ruuanlaittoon varattavissa oleva aika tuntui joskus olevan kortilla, niin tuskin nyt kahden lapsen kanssa siihen ruuanlaittoon ainakaan lisäaikaa ilmestyy. Toki nyt on helpompaa kun olen kotona, mutta sitten kun kalenterini täyttyy jälleen luennoista ja välillä töistäkin, niin en yhtään harmittele, jos löydän helpotusta kokkailuihin. Eikä kyllä näissä tämänhetkisissä univeloissakaan harmita ollenkaan, jos välillä pääsisi vähän helpommalla.

Pari kuukautta sitten sain Kokkikartanolta meiliä, jos tahtoisin kokeilla heidän valmisruokiaan. Meinasin vastata kiitos mutta ei kiitos, kunnes luin vähän pidemmälle ja huomasin tuotteiden kuulostavan oikeasti ihan varteenotettavilta: ei e-koodeja ja ruuanlaittoainesten luvattiin olevan mahdollisimman kotikeittiömäisiä. Päätin siis lähteä kokeilemaan valmisruokia ensimmäistä kertaan moneen vuoteen. Jemmasin lahjakortin taktisesti odottamaan vauvan syntymää, sillä juuri nyt ei haittaa tosiaan jos saamme vähän helpotusta arkiruokien valmistukseen.

Niinpä tässä eräänä tavallista vähän kiireisempänä päivänä (oikeastaan “kiireisempänä”: ohjelmassa oli jopa supernopea kaupunkireissu, ulkoleikkejä ja ystäväni vierailu) katoin nälkäiselle joukollemme pöytään tomaatti-vuohenjuustokeittoa, lohikeittoa ja metsästäjänkiusausta. Toisena päivänä minä ja poika söimme lasagnea ja mieheni maksalaatikkoa (jota minä en hyvin kypsästi uskaltanut edes maistaa maksaennakkoluuloissani). Ai niin ja samaisena tomaattikeittopäivänä söin vielä myöhemmin pinaattikeiton.

Makuraatimme totesi seuraavaa:

Tomaatti-vuohenjuustokeitto: “Ihan ok, kiva että vuohenjuustokin maistuu, voisin napata joskus lounaaksi”

Pinaattikeitto: “ Mukavan täyteläinen, maistuu kotona tehdylle”

Lohikeitto: “Perunat ja lohipalat olisivat voineet olla suurempia, kotona tehdessä ei kukaan pilkkoisi perunoita näin pieniksi. Käytetty kuitenkin hyvin mausteita ja maukasta, mikä tietysti pääasia”.

Lasagne: “Aika pettymys. Liian napakkaa minun makuuni, tykkään pehmeämmästä rakenteesta ja juustokastiketta pitäisi olla paljon enemmän”. Poika tosin tykkäsi ja minä totesin vielä vaatimattomasti, että eihän mistään saakaan yhtä hyvää lasagnea kuin minä teen.

Metsästäjänkiusaus: “Tosi hyvää! Tätä voitaisiin ostaa toistekin kiireisenä päivänä”. Tykkäsimme tästä koko perhe.

Maksalaatikko: “Perus maksalaatikko, mutta maksalaatikkohan on aina hyvää”. (Huom! Mieheni mielipide!) 😀 

Ei meillä tämän kokeilun jälkeen nyt aleta pelkästään valmisrasioista syömään, mutta veikkaan vahvasti, että erityisesti laatikoita ja kiusauksia voisi hyvinkin hyödyntää kiireisenä päivänä kun ruokaa pitäisi saada heti. Etenkin ollessani nakeroiden kanssa kolmistaan kotona. Voisin myös kuvitella nappaavani joskus esimerkiksi tuon tomaattikeiton töihin lounaaksi, jos olisin unohtanut tehdä edeltävänä päivänä evästä (tai tavoilleni uskollisena unohtaisin eväsrasian jääkaappiin).

Millainen suhde teillä on valmisruokiin, uhka vai mahdollisuus?