Puoliväli
Aivan uskomatonta: tänään käynnistyi 21. raskausviikko, mikä tarkoittaa, että puolivälissä ollaan! Huh, missä välissä tämä aika on näin kirinyt? Juurihan ne pitkät alkuraskauden viikot matelivat, kun pahoinvoivana vain odotin, että pääsisimme ”turvalliselle kolmen kuukauden puolelle”.
Vatsa näkyy nyt jo niin selvästi, että sain eräässä kahvihuoneessa onnitteluhalauksen puolitutuksi tulleelta ihmiseltä, mikä sai minut hymyilemään pitkään.
Kyllä se pitää paikkansa, että keskiraskaus tuntuu fyysisesti helpoimmalta. Olen niin onnellinen jo viikkoja poissa pysyneestä pahoinvoinnista, vatsa ei tunnu vielä yhtään hankalan isolta ja beibe jumppaa minkä ehtii, mikä tuo mielenrauhaa tälle äidille. Ilmassa on jopa sellaista suloista haikeutta, sillä uskon hyvin vahvasti, että emme tule hankkimaan enempää lapsia. Joten tämä on varmaan viimeinen kerta, kun tunnen noita jumppailuja ja rasvaan iltaisin pyöristyvää mahaani.
Tämä päivä tarkoittaa myös sitä, että rakenneultraan on nyt tasan viikko. Tämä tieto herättää minut valvomaan aamuyöllä ja tekemään typeriä googlauksia kaikista lupailuistani huolimatta ja käyn mielessäni läpi niitä pelkoja, joita jokainen äiti käy ja joita kukaan ei uskalla edes sanoa ääneen. Neljän aikaan viime yönä mieleeni kuitenkin palasi eräs ennustus, jonka minulle entuudestaan tuntematon tyttö luki kädestäni monta monta juhannusta sitten: hän näki minulle rakkautta, uran alalta jota nyt opiskelen sekä kaksi lasta. Niinpä uskon nyt ennustuksiin ja lupaan taas kerran lopettaa googlailut. Saatan käydä jopa pikaisesti kurkkaamassa, onko Kappahalin Newbie-osasto yhtä ihana kuin poikani vauva-aikana. 😉
Kävin läpi vaatekaappini ”tällä hetkellä käyttössä” olevia vaatteita ja sain kesken sovittelun päähänpiston, että hei otetaanpas vaikka sellaiset keskiraskauden masukuvat keinovalosta huolimatta. Niinkin hienosti päätin ikuistaa vatsani, että a) istun, b) pukeuduin löysään tunikaan. Aika ikimuistoiset keskiraskauden kuvat tuli tosiaan otettua (ja vielä valaistuksena lukulamppu)! Kuviin kiipesi mukaan eräs suihkunpuhdas robottiyöpaitatyyppi, jonka ansiosta kuvista tuli sentään kivempia. <3
Jossain vaiheessa haluan kuitenkin ottaa sellaiset paremmat kuvat, sillä minua vähän harmittaa, ettei poikani odotusajalta ole kuin muutama kiireessä räpäsisty kuva.
Kiitos muuten hurjasta tsemppausmäärästä, jonka sain viime postaukseeni sekä tänne että facebookiin. Sain kommenteistanne sekä taistelupuhtia, että muistutuksen siitä, että asiat on kyllä myös syytä laittaa tässä vaiheessa tärkeysjärjestykseen, eivätkään ne kurssitkaan ole maailmanluokan suuruisia asioita. Tänään myös kroppani pyysi minua selkeästi hidastamaan, joten tässä sitä on toteltu ja pötkötelty määräyksestä. Jospa jätän tänä vuonna uudenvuoden lupaukset väliin ja nyt lupaan todella, että stressaan vähemmän ja otan hiukan iisimmin.
Nyt hyviä unia ja nollamääriä googlailuja!