En ole tainnut kirjoittaa täällä ainakaan kovin paljoa Carowindsin huvipuistosta, vaikka oikeastaan puoliksi asuimme siellä kesällä. Keväällä ostetut kausikortit olivat ehkäpä vuoden paras ostos, sillä niitä kortteja tuli todellakin käytettyä. Tapasin puistossa mamakavereiden kanssa päivisin ja toisinaan kiertelimme koko perhe illalla puistossa valojen syttyessä. Heinä-elokuussa kun päivien lämpötila kohosi niin korkeaksi, ettei ulkona voinut viettää pitkiä aikoja lasten kanssa, oli Carowindsin vesipuisto meidän ykköskohteemme. Laiskottelimme altaiden reunoilla palmujen alla, leikimme vedessä ja saatoimme olla koko päivän uikkareissa. Illalla jos kuumuus vähän helpotti, heitimme jotkut huitulavaatteet uikkareiden päälle ja kävimme vielä pari kertaa vuoristoradassa.

Eilen huvipuisto oli vuoden viimeistä kertaa auki ja halusimme vielä kerran käydä kesän lempipaikassamme. Oli taas kerran yksi niitä päiviä kun iltapäivällä lämpötila kipusi melkein kolmeenkymmeneen, vaikka tässä on sanottu heipat kesälle jo niin kovin monta kertaa. (Onnistuinkin nappaamaan itselleni auringonpistoksen, sillä pukeuduin kalenteria enkä lämpömittaria noudattaen farkkuihin enkä juonut tarpeeksi.) Kurpitsafestivaalit olivat vieläkin meneillään ja kävimme vielä kerran lempilaitteissa, vuoristoradoissa ja karusellissa. Minulta kysyttiin kahvilan kassalla, että haluaisinko ostaa tänään kausikortin erikoishintaan myös ensi kesäksi ja voi vitsit kuinka olisinkin halunnut vastata, että joo totta kai. Ihan siitä ilosta, että olisin voinut edes teeskennellä, että ensi kesänä laittaisimme taas aamulla ystäväni kanssa tekstarit vahingossa samaan aikaan, että nähdäänkö vesipuistossa. Että olisin voinut huijata, kuinka ensi kesänäkään uikkarit eivät ehtisi edes kuivua yön aikana ja että ”nähdään ensi kesänä”-huikkaukset koskisivat myös meitä. Hymyilin ja vastasin kuitenkin, että ehkä jonain toisena vuonna. Onneksi takana oli pitkä jono, niin tällä kertaa ei tarvinnut jäädä kertomaan koko muuttokuviotarinaa. 😉

Kovin haikeaksi en kuitenkaan ehtinyt heittäytyä, sillä tänä kesänä vähän liiankin tutuksi tullut nestehukka sai minut haluamaan vain nopeasti autolle. Kotimatkalla kävimme ostamassa tyhjiöpusseja vaatteiden pakkaamista varten ja illalla koversimme kurpitsoja oven pieleen. Haikeudesta ja tunteiden heittelystä huolimatta oloni on onnellinen, sillä päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus tästä ihmeellisestä vuodesta, etenkin noista hauskoista huvipuistopäivistä. Kun katselin kurpitsankaivertajiani mietin, että hitsit minulla on kuitenkin kaikki mitä koskaan toivoa voin, missä tahansa olemmekin.

See ya later, Carowinds!<3

SEURAATKO JO? FACEBOOK / INSTAGRAM / OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM