Minulla on omanlainen filosofia ruuan ja vähän kaiken muunkin suhteen. Voi kuulostaa hiukan hihhulilta, mutta luotan siihen, että kroppani ja mieleni kertovat mitä ne milloinkin tarvitsevat. Toisinaan se tarkoittaa sitä, että syön aamupalaksi croisanttia appelssiinihillolla ja cafe lattea kahvilan ikkunapöydässä, tai että pötkötän sohvalla katsomassa Shamelessia irtokarkkipussi kädessä. Kyllä kroppani taas kertoo kun se haluaa hikitreeniä ja syödä marjoja, se minun mieleni taas tarvitsee välillä skumppaa ja puoli paketillista briejuustoa ja välillä toisinpäin. Nykyisessä terveiden elämäntapojen vaalimisen mediakontekstissa tämä saattaa kuulostaa kamalan huonolta elämäntavalta, mutta jollain ihmeen hulluudella vain tällä tyylillä olen balanssissa. En ehkä megakunnossa, mutta balanssissa.

Vaikka en siis kieltäydy niistä croisanteista tai liity mukaan vehnäjauhojen välttelijöihin (niiden vähentäjien leiriin saatan aina välillä kun siltä tuntuu astahtaa), olen viime aikoina lisännyt elämääni muutamia hyvinvointijuttuja, joiden olen huomannut tekevän sananmukaisesti todella hyvää.

Ihan ensimmäisenä, olen opetellut olemaan enemmän ilman meikkiä. Ehkä siksi, että olen aina kärsinyt iho-ongelmista, en ole aiemmin kokenut oloani yhtään mukavaksi ilman meikkivoidetta, niin tämä on minulle tosi iso juttu. Nyt kuitenkin ihoni on taas rauhoittunut ja yritän antaa sille mahdollisimman usein lepoa meikeistä. Tämä on vaatinut myös sen oivaltamisen, että kukaan ei todellakaan tuijota meikitöntä ihoani, oli siinä näppyjä tai ei. Tuntuu vapauttavalta ja ihoni on muuttunut huomattavasti elävämmän näköiseksi. (Edelleen tykkään kyllä meikata ainakin vähän jos lähden jonnekin, mutta kotona, pihalla, kauppareissulla jne. olen nykyään pääosin meikittä).

Hedelmät ovat olleet toinen oivallukseni. Olen aivan varma, että osasyy ihoni parantumiselle on ollut hedelmien lisääminen ruokavaliooni oikein runsaalla kädellä. Olen aina syönyt kyllä hedelmiä, mutta nykyään lohkon oikeastaan päivittäin hedelmälautasen koko perheelle välipalaksi tai korvaan iltapalaleipäni vaikka avokadolla ja omenalla. Jännä juttu, mutta tämän myötä oloni tuntuu paljon virkeämmältä. 

Arkeeni on myös alkanut mahtua aika paljon lenkkeilyä. Toki koiraperheenä olemme aina lenkkeilleet, mutta nyt lenkkeilystä on tullut oikein sellainen selkärankaan iskostunut tapa, jota ilman olo käy heti levottomaksi. Tämä johtuu varmasti pitkälle uudesta asuinpaikastamme täällä luonnon helmassa. Kävelemme usein poikani ja koirani kanssa metsässä, käymme läheisen järven rannalla tai lähdemme toisinaan koko perhe metsäretkelle. Uudeksi rutiiniksi on myös muodostunut iltalenkit yhdessä naapurinrouvan kanssa, jolloin kierrämme reipasta kävelyvauhtia ainakin tunnin lenkkejä, jotka siltikin vain jatkuvat aina vielä vähän kun juttua riittää. Tätä en olisi ikinä uskonut, mutta olen ihan totta alkanut pikku hiljaa myös hölkkäilemään ja tykkäämään siitä. Hyvin pieniä matkoja vasta, mutta kuitenkin! Kuulokkeiden painamisesta korville ja metsäpolusta lenkkareiden alla on tullut uusi mielenterapiamuotoni. 

Nämä kaikki ovat varmasti ihan itsestäänselvyyksiä monelle, mutta kun asioitahan ei voi kellekään valmiiksi pureksia, olen nyt ihan lapsen askelin opetellut ja totutellut näitä uusia tapoja. Niin ne vaan ovat muuttuneet sitten harjoituksen kautta sellaisiksi oivalluksiksi, että ihmettelen vaan, miksi en ole aiemmin antanut ihoni hengittää, syönyt enemmän hedelmiä tai uskaltautunut hölkkälenkille (kai jotenkin pelkäsin näyttäväni hölmöltä hengästymättömien citylenkkeilijöiden keskellä).

Entäs ruudun sillä puolella, oletko sinä tehnyt joitain hyvinvointiin liittyviä oivalluksia?