Huh. Kuten tuolla facebookin puolella kirjoitinkin, niin blogi on pysynyt muutaman päivän hiljaisena superflunssan vuoksi. Tuntuu vaan jotenkin vähän samalta aloittaa vuoden ensimmäinen postaus sanoilla ”olen tärissyt kuumehorkassa ja otsaa on nakuttanut minivasara”, kuin että kirjoittaisi upouuteen ja typötyhjään kalenteriin ensimmäisenä ”hammaslääkäri” tai ”uusintatentti”. Niinpä en ole sanonut mitään virtuaalisesti, vaan syönyt peiton alla hiljaa buranaa ja mumissut, että äiti ei olis tänään heppa pojan keikkuessa selässäni. (Miksi minulla ei ole noin kaksivuotiaan energiaa sairastaessani?)

Tänään flunssa on päivän mittaan kuitenkin tuntunut irrottavan otteensa sekä minusta että pojasta. Ollaan puuhailtu kaikkia parantumisjuttuja, kuten minä olen muotoillut kulmani monen päivän tauon jälkeen (aloin näyttää jo aika… hassulta.), avattu makkaristakin verhot, tuuletettu koko asunto, kerätty Muumi ja Puuha-Pete -dvd:t takaisin laatikkoon ja levitetty lelut ympäriinsä, sekä leivottu Hertan kotsanreseptillä sämpylöitä. Tarjottiin meitä monta päivää passanneelle miehelleni mahdollisuus päikkäreihin ja herätettiin sämpyläntuoksuun. Ai että mikä supervaimo-olo minulle tuli, ottaen siis huomioon leipomistaitoni/innokkuuteni… Ja tulipas muuten hyviä sämpylöitä! Onnistui hyvin pikkuisen apurinkin kanssa, joka oli aivan haltioissaan koko leivontaprosessista.

Kiitos muuten Tessa ja Kain tuosta joululahja-essusta! Poitsu tykkää siitä niin kovasti, että haluaisi käyttää sitä ihan muutenkin. 

Nyt lähden varovaiselle iltakävelylle koiran kanssa nuuhkimaan ulkoilmaa. Kyllä se tästä taas alkaa sujua!

Pysykää terveinä murut, ja nauttikaa pitkästä viikonlopusta!