Kysyin tuossa viikolla jonkinlaisia postaustoiveita, ja sain pyynnön kirjoittaa poikamme osallistumisesta hääpäivään. Olin heti häiden jälkeen suunnitellutkin kirjoittavani tästä, mutta sitten tuli arki ja arjen mukana arkipostaukset. Mutta palataanpas hetkeksi elokuun loppuun, hetkeäkään miettimättä elämäni ihanimpaan päivään.

Lähtökohtana pojan osallistumisessa juhliin oli, että häät olisivat meidän koko perheen juhla. Meille oli tosi tärkeää, että poikamme olisi mukana hääjuhlassa niin kauan kuin vain jaksaa. Hän meni jo häitä edeltävänä yönä vanhempieni luo yöksi, mikä oli kaikkien osalta hyvä ratkaisu. Näin me saimme perjantai-illalla loppusähläysten jälkeen kaikki hengähtää ennen h-hetkeä, ja poika sai leikkiä isovanhempiensa kanssa eikä joutunut sinkoilemaan sinne tänne meidän kanssamme.

Vanhempani varmistivat juhla-aamuna kunnon päikkärit päivää varten viettämällä koko aamun leikkipuistossa, ja tyyppi olikin nukahtanut jo kotimatkalla. Juhlavaatteet oli katsottu vielä viimeistä silausta varten edeltävänä iltana valmiiksi, ja kirkon pihalla poika sai vielä neilikan rintaansa. 

Pojalla oli serkkupoikiensa kanssa tärkeä tehtävä sulhaspoikina, ja pikkupojat kävelivät hienosti käsi kädessä isompien serkkujensa kanssa kirkon käytävää pitkin takanamme. Takanamme siksi, että edessä kävellessään poika olisi varmasti huomannut että PAPPA kuljettaa äitiä käsikynkässä, eli näin varmistettiin eteenpäin eteneminen.  😉 Kirkossa olimme sen suhteen rennoilla mielin, että ei ollut tarkoituskaan että poika joutuisi istumaan paikallaan kirkon penkissä koko vihkimisen ajan. Siinä olisi meinaan ollut vilkkaalla ja uteliaalla minityypillämme raivarin ainekset kasassa, joten vihkimisen ajan kuului uteliasta pientä tepsutusta sinne tänne, kun poikamme hääräili kirkon etuosassa. Oltiin sovittu, että meitä ei olisi haitannut ollenkaan vaikka poika olisi kiivennyt syliimme kesken vihkitoimituksen. Onhan hän meidän lapsemme, ja jos kerran rakkautta aletaan juhlia niin mikäs sen suurempi ruumiillistuma onkaan.

Niinpä se pikkuinen tömpstömps kirkon käytävällä vain toi tilanteeseen vielä lisää kauneutta. 

Kuva: Jan Sundman

Halusimme varmistaa, että hääjuhlassa isovanhemmatkin saavat ruokailla rauhassa ja olla läsnä koko juhlatilaisuudessa, joten palkkasimme pojalle hoitajan. Hoitajana toimi eräs tuttuni, jolla tiesin entuudestaan olevan paljon kokemusta lapsenvahtihommista ja muunmuassa MLL:n koulutus, eli pystyin kevein mielin luottamaan hänelle vahtihommat. Hoitaja istui kavaljeerinsa kanssa perheen pöydässä, ja huolehti tyypin ruokailuista, vaippahommista ja leikityksestä. Toki poika ihan tyypilliseen tapaansa talutti pappaa ja faariakin ympäriinsä tutkimusreissuillaan ja sai muutenkin liikkua juhlassa vapaasti, mutta meren vieressä sijaitsevalla juhlapaikalla kaikille takasi mielenrauhan, että tiesimme yhden ihmisen pitävän poikaa jatkuvasti silmällä. Tämä oli oikein huippuhyvä ratkaisu!

Minulle jäi koskettavana hetkenä mieleen, kun poika puski itsensä meidän syliin väsyneenä halailemaan. Siinä sitten istuskeltiin tovi puheita kuunnellen, mutta kun väsy alkoi jännän päivän päätteeksi painaa jo kunnolla silmiä, siirtyi poika lastenhoitajan kanssa vierestä vuokrattuun ”kalastajamökkiin” yöpuuhille. Toki poikaa oli hiukan itkettänyt vieras paikka, mutta hän oli kuitenkin niin väsynyt koko päivästä että simahti nopeasti.  Hoitaja jäi sitten mökkiin yöhön asti, kunnes appivanhempani saapuivat juhlien jälkeen pojan viereen nukkumaan. Kun seuraavana päivänä kömmimme mökeistämme, oli mukavaa että poika oli heti lähellä ja pääsi mukaan viettämään grillailu/saunomispäivää perheen kesken. 

Juhlassa oli muutamia muitakin lapsivieraita, joita varten oli varattu leikkitila, leluja ja piirustuspöytä. Juhlatilan vieressä oli kokoustila, joka oli myös käytössämme, ja sinne oli sitten helppo vetäytyä tarpeen tullen rauhoittumaan tai vaippajuttuja hoitamaan. Keittiöstä oli kuulemma saanut pyydettäessä välittömästi välipalaa ja muuta nälkäisille pikkusuille. Pienetkin juhlavieraat tuntuivat viihtyvän hyvin, mutta vaativat melkoista vahtimista juhlapaikan sijainnin vuoksi. Nuoriso viihtyi myös ihan omissa jutuissaan, ja varsinkin illalla avattu photobooth oli nuorisovieraiden mieleen!

En tiedä onko minulla antaa varsinaisia vinkkejä hää&lapset aiheesta, mutta tämä systeemi toimi ainakin meillä aivan täydellisesti. Eli luotettavan lapsenvahdin palkkaamista voisin ainakin suositella kyllä kaikille oikein lämpimästi! 🙂