Aika kiirettä pitää, mutta halusin pitää pikku kahvibreikin ja tulla kertomaan kuinka kivaa on olla taas kotona. Vietettiin lähes koko mennyt kuukausi miehen kesälomaa anoppilassa ja minun vanhempieni luona, oli hääjärjestelyjä siellä täällä, parit polttarit ja yhdet häät, toki oltiin hiukan täällä kotonakin mutta menossa silti koko ajan. Juuri nyt pyykkikone pyörii, poika nukkuu vihdoin päikkäreitä, koira makaa tassut pystyssä säkkituolissa, ulkona sataa ja minä juon kahvia omasta kupista. Ah.

Purettavia kasseja olisi vaikka kuinka vielä, siivottavaa ja nuo perhanan tenttikirjat tuossa vieressä odottamassa, mutta silti niin ihanaa olla omassa kodissa taas. Meidän minikaksiossa keskellä kaikkea vilskettä.

Kaasoni piipahti aamupäivällä, päivitettiin kuulumisia ja hääpäivän aikataulua, ihmeteltiin sitä kuinka pian h-hetki jo koittaakaan. Jännittää! Poika näytti tietysti kaikkia temppujaan ja väläytteli hymyjään ystävälleni, ja siinä temppuilun lomassa paukautti makuuhuoneen oven kiinni: ”katso, olen jo näin iso poika että osaan sulkea itse oven”. Ja minä huomasin kauhukseni, että ovenkahva tältä puolelta oli taas irronnut (meillä on sellaiset vanhat paksut ovet joiden kahvat irtoavat tämän tästä, vaikka niitä kuinka ruuvailisi ja kiristäisi)! Jouduin aivan paniikkiin. Sellaiseen mitäpitäätehdämitäpitäätehdä???-olotilaan. Ikkunakin oli raollaan, vaikka lapsilukossa kylläkin. Neiti kaaso oli heti skarppina ja etsi työkalupakista ruuvimeisselin aikeenaan irrottaa kahvan toisesta ovesta siirtääkseen sen makuuhuoneen oveen, mutta minä löysin tässä välissä sydämentykytyksiltäni ja säntäilyltäni oikean kahvan. Poikakin pelästyi kun ryntäsimme ryminällä makuuhuoneeseen, ja ripustautui minuun kuin pieni koalanpoikanen. Päikkäritkään eivät maistuneet, kun reppana meni hiukan ylikierroksille tuosta tilanteesta. Onneksi kahva löytyi ja onneksi ystäväni oli meillä, muuten olisin soittanut varmaan palokunnan murtamaan oven!

Nyt hiukan tenttikirjoja tähän väliin, mutta ai että, sanoinko jo kuinka kivaa on olla taas täällä. Omien tavaroiden keskellä oman perheen kesken, keittää kahvit päikkäriaikaan ja saada ystäviä höyryävien kupposten äärelle istumaan. Seuraavat pari viikkoa tulevat olemaan aika vauhdikkaita, mutta kunhan muistan välillä ottaa rennosti, pitää niitä kahvi tai teetaukoja, kuunnella musiikkia, vetää viivoja to do-listoista jotta ne näyttäisivät mukavammalta ja iltaisin painautua miehen kainaloon niin kaikki on hyvin. Kyllä meidän tiimi nyt yksistä hääjärjestelyistä ja (tärkeästä, ääh) tentistä selviää täysijärkisinä! 

Hakuna matata, kaverit!