Hys, ei saa puhua syksystä

Älkää käsittäkö väärin. Tykkään minäkin syksystä silloin kun sen aika koittaa: rakastan keltaisia lehtikasoja, kaikkea pientä uutta mitä syksyisin hankitaan (uusia kyniä penaaliin, pehmeitä neuleita), kutsuvia kahviloita ja sitä uuden alun tuntua. 

Mutta älkää, älkää mainitko syksyä kuitenkaan vielä! Olen aivan ahdistuksen kourissa, sillä pelkään että tämä elokuu katoaa jonnekin heinäkuun ja syksyn väliin aivan väärällä tavalla. Elokuu on minun kaikkien aikojen lempikuukauteni. Päivät ovat lämpimiä ja näyttää yhä kesältä, kaikkialla on yhä vihreää ja ihmiset pukeutuvat hellemekkoihin, mutta illan tullen saapuukin hämärä ja tekee mieli kääriytyä neuletakkiin, vaikka ei ole vielä ”sillä lailla kylmä”. Elokuussa on jotain sellaista runollista, parantumatonta ja vähän kohtalokastakin, joka iskee tällaiseen haaveilijaan ja romantikkoon.

Elokuu on juuri sellainen aika vuodesta, jolloin toisin mielelläni ystäviä ulkomailta tänne, sanoisin että tällaista täällä on. Näyttäisin vaatimattomasti auringonkukkapeltoja ja veisin vieraani Naantalin vierasvenesataman laiturien äärelle syömään illalla. 

Arvaatte varmaan miksi haluan mennä naimisiinkin elokuun lopulla, tanssia häävalssia meren rannalla. 

Joten. Kaikki tätä lukevat ystäväni: sensuroikaa kiltit sana syksy puheistanne kun tavataan. Laittakaa minun mielikseni päälle vielä kesävaatteet, ainakin saapikkaista tai nilkkureista minulle tulisi tosi paha mieli. Kanssabloggaajat, laittakaa ainakin otsikkoon se sana jollain tapaa, etten vahingossa vielä menetä elokuutani ihaillessani uusia trenssejänne, tuoksukynttilöitänne ja lastenne tyylikkäitä syysasuja. Täällä minä nimittäin kävelen vesisateessa varvastossuissa ja hoen ettei ole yhtään kylmä.

Kesän loppu tarkoittaa tänä vuonna niin montaa asiaa: kauan odotetut häät ovat sitten takanapäin, ulkonakaan ei ole enää lämmintä ja minä hyppään takaisin kalenterielämään ja poika aloittaa päiväkodin (Onhan niitä monia hyviäkin asioita ja arkikin ihan kivaa, kuten viime postauksessakin totesin. Ne eivät nyt kuitenkaan mahdu tähän postaukseen, ymmärrätte varmaan).

Niin että puhutaan nyt ihan vaan näistä kesäsateista, eikä mistään kesän loppumisesta, tai varsinkaan laiteta sitä s-etuliitettä sadesanan eteen.

elokuu2013_013.jpg

Oli se sitten mikä sade hyvänsä, poika nukkuu kadehdittavan rauhallisesti veden ropistessa ikkunaan. 

 

Ps. Ei siis mitään hermojen prakaamiseen viittaavaa näin häästressin alla…

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Äitiys + opiskelu = ihan toimiva kombo

Lupasin kirjoittaa tästä jo keväällä. Kuitenkin joka kerta kun olen yrittänyt tarttua aiheeseen, en ole saanut mitään aikaiseksi, sillä se olisi tarkoittanut taas kaiken aikataulullisen, tärkeän ja kiireisen muistelemista. Minun kesälomapäiväni ja kotiäitiaikani lähenevät kuitenkin loppuaan, ja mieli valuu vähän pakotettuna jo kohti syksyä. Viime keväänä opin kuitenkin yhtä sun toista siitä, kuinka olla äiti, opiskelija, puoliso ja ihan vaan minä, kuten tuolla sivupalkissanikin kirjoitan. Aika monella saattaa olla lapsen päivähoidon aloittaminen ajankohtaista, isot elämänmuutokset edessä, joten ajattelin kertoa nyt näin oman kokemukseni pohjalta millaista se äitiyden ja opiskelun yhdistäminen sitten oikeasti onkaan.

lomogram_2013-04-15_08-33-10-pm.jpg

Hyvät vai huonot ensin? No aloitetaanpa tällä kertaa miinuksista.

– Alku on aivan sellaista ”sydän verellä” -touhua. Ensimmäisenä hoitopäivänä tekisi vain mieli perua kaikki ja jatkaa aikataulutonta ja ah niin huoletonta kotielämää, hypätä takaisin hitaisiin kotiaamuihin ja pienten jalkojen kutitteluun (jep, tässä vaiheessa äitiysloma muuttuu ajatuksissa ruusunpunaiseksi aikakaudeksi). Nimim. itkin ensimmäisenä päivänä hysteerisenä tunnin päiväkodin parkkipaikalla.

Tästä alkaa kalenterielämä. Aikaa onkin äkkiä hyvin hyvin rajatusti, tekemistä paljon, ja alku tuntuu hämmentävältä ja ahdistavalta.

– Ennen kuin pääsee rytmiin sisälle, kannattaa vain hyväksyä se että myöhästyy joka paikasta.

Sairastelu. Monilla lapsilla kestää hetki ennen kuin immuniteettijärjestelmä pääsee kiinni päiväkodin pöpöihin. Oltiin viime keväästä ainakin 1/3 kotona sairastamassa, ellei jopa puolet. 

– Vaikka alkuun tekisi kuinka järkevän oloiset tavoitteet kurssien suhteen, ne leviävät jossain vaiheessa varmasti. Ks. ylempi kohta.

Unenpuutevaihe tulee melko varmasti jossain vaiheessa, ja parin tunnin yöunilla opiskelu on aika puuroa. Kelloon herääminen aamulla tuntuu sairaalta vitsiltä, jos yö on mennyt hampaita itkeskelevää lasta silitellen, ja uni maistuisi vielä molemmille.

Taloudellinen puoli: kyllähän se vähän kirpaisee kun perheellinen opiskelija saa jopa vähemmän opintotukia kuin perheetön (eli perheellinen opiskelija ei ole oikeutettu opintotuen asumislisään, mutta ei mihinkään muuhunkaan tukeen jos puoliso käy töissä). 

 

Huh, olihan tuossa. Mutta niitä plussiakin kuulkaas löytyy!

+ Kun rutiinit lähtevät rullaamaan, homma muuttuu paljon helpommaksi. Lupaan. 

+ Ainakin meillä kävi niin huippu tuuri, että poika pääsi aivan mahtavan ja rauhallisen päiväkodin pieneen ryhmään. Pojalla on selvästi oikeasti hauskaa päiväkodissa, ja hänen sosiaaliset taitonsa ovat kasvaneet selvästi päiväkodin leikkien myötä. Isommilta lapsilta myös matkimisen kautta opitaan paljon juttuja!

+ Rauhalliset kahvitauot ja lounaat, tuntuvat aivan luksukselta! Tuhlasinkin ”hei saan juoda rauhassa kahvia” -huumassani pienen omaisuuden take away -kupposiin. 😀

+ On todella virkistävää tehdäkin ”aivotyötä” kotona olemisen jälkeen. Alun haasteellisuuden jälkeen nämä kaksi muodostavat niin tervetulleen balanssin keskenään, että minä ainakin huomasin tiedostamattani kaivanneeni juuri tällaista.

+ On aika huikea tunne kotiverkkarikauden jälkeen pukeutua aamuisin ihmisten ilmoille. Hyvä syy uudistaa vaatevarastoa! 😉

+ Perheen kesken vietettyä aikaa tulee arvostettua aivan uudella tavalla! Minä opin jotain todella tärkeää viime kevään aikana, nimittäin opin olemaan enemmän läsnä.

+ Ainakin omalla kohdallani opiskelu muuttui äitiyden myötä paljon motivoituneemmaksi. Eipä tulisi mieleenkään lintsata luennolta ja lähteä notkumaan kahviloihin, kun on varta vasten vienyt aamulla lapsen päiväkotiin (ei sillä, että minä olisin näin tehnyt, olen vain kuullut että jotkut saattavat tehdä, kröhöm…)

+ Ainakin yliopisto-opiskelijan aikataulut ovat hyvin joustavia tarpeen tullen, ja mikä parasta, aikataulut saa suunnitella itse omaan tilanteeseen sopiviksi. Niistä mainitsemistani yllättävistä sairastumisista ei tarvitse soittaa pomolle tai toimittaa sairaustodistuksia minnekään, tekstari tarhaan riittää.

Minulla kävi niin, että vaikean alun jälkeen huomasinkin plussien hakkaavan nuo miinukset. Aloin jopa tykätä arjestamme, enkä enää ikävöinytkään äitiyslomalle. En edes kantanut enää keväällä tästäkään huonoa omatuntoa, vaan voin jopa sanoa olevani aika hyvä äiti, vaikka meidän arki onkin järjestetty näin. Minua auttoi suuresti myös se, että pystyin järjestämään pojan hoitopäivät hyvin lyhyiksi, vain viisituntisiksi, ja pidettiin pojan kanssa yleensä kerran viikossa vapaapäivä. Tämä auttoi ihan hurjasti kotielämän ja opiskeluiden tasapainoon viemisessä.

Niin ja olisi minulla muutamia vinkkejä päiväkotielämän ja opiskeluiden (miksei töidenkin!) aloittajille!

  • Tulet saamaan aivan varmana ainakin yhden ”minä en ainakaan ikinä raaskisi viedä lastani hoitoon” -kommentin. Jottet aivan lamaantuisi varsinkaan keskellä hankalaa alkua (Minä kohtasin tämän ekaa kertaa neuvolan odotusaulassa, kun poika oli ollut viikon hoidossa. Arvaatte varmaan loput.), harjoittele jo nyt vastaanottamaan tämä kommentti, ja hyväksymään se, että tämä asia on aika mielipiteenjakaja. Älä anna muiden vetää huono äiti -korttia kehiin.
  • Kiität aamulla jokaista asiaa, jonka olet laittanut illalla valmiiksi. Jos olet vain aika varma, että ne toppahanskat ovat haalarin hihassa, tarkista! Minä laitoin joka ilta kaikki pojan ja omat vaatteet sukista lähtien illalla valmiiksi, pakkasin laukut ja tarkistin kalenterin. Kahvinkeittimen lataaminen illalla ei ole liioittelua. Niinä aamuina kun olin lintsannut iltarutiineistani oli tietysti kaikki hukassa  -ja me taas myöhässä. 
  • Älä unohda puolisoasi vellomalla vain omassa kiireessäsi ja stressissäsi. Jakakaa hommia ja nähkää vähän vaivaa yhteisenkin ajan järjestämisen eteen, ettette muutu vain arkirumbatiimiksi. Vaikuttaa aivan kaikkeen.
  • Yhtä tärkeää on myös ottaa välillä aikaa itselle, mitä se sitten kullekin tarkoittaa. Minulle se tarkoitti viime keväänä body combat -tunteja ja blogin kirjoittamista.
  • Hanki hyvä kalenteri. Huomaat kyllä, mitä tarkoitan.
  • Älä suunnittele aikatauluja tiukoiksi, ja yritä tehdä varsinkin alusta mahdollisimman kevyt. Älä haali heti alkuun kaikkia mahdollisia kursseja, vaan jaa niitä mielummin pitkin syksya tai kevättä, ja tee itsellesi välitavoitteita. 
  • Priorisoi! Välillä leffailta tai puistoretki perheen kanssa on paljon tärkeämpää kuin lähestyvä tentti tai kasvavat pyykkipinot.
  • Varaa opiskeluaikaa myös tenttiin lukemisiin ja harjoitustöihin, pelkkä luennoilla istuminen ei riitä, ja huomioi tämä hoitoaikatauluja suunnitellessasi. Mieti myös, onko sinun helpompi suorittaa kursseja kirjatentteinä vai luennoilla käymällä.

Tällaisia juttuja minulla putkahti mieleen. Tuleva syksy jännittää taas aika lailla, mutta onneksi tässä on vielä kesää jäljellä. Tämän kirjoitettuani muistin myös nuo plussapuolet selkeämmin! Toivottavasti listauksistani oli hyötyä jollekin. 

Aiempia kirjoituksiani aiheesta mm. täällä:

Tutustumassa päiväkotiin

Ensimmäinen hoitopäivä

Ensimmäinen hoitoviikko

Huhtikuussa meno ei tuntunut enää pöllömmältä

 

Hirmuisesti tsemppiä kaikille näitä juttuja mietiskeleville!!

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Opiskelu