Lentoaskeleita

22.7.2013 elina u.

Minä 17.7.2010

17.7.2010

Istun kuumassa bussissa lauantaiaamuna. Olen matkalla avaamaan liikettä, mutta lauantaivuoro ei harmita yhtään, sillä tiedän pääseväni tänään aikaisin. Kaikkein vähiten harmittaa oikeastaan mikään, sillä olen eilen kirjoittanut facebook-statuksekseni I`M IN! Aukeeko huomenna skumppa NO AUKEE! Kännykkä piippaa kun serkkuni onnittelee minua tekstarilla.

Työpäivä menee nopeasti, viikkaan teepaitapinoja nopealla rutiinilla eikä yksikään asiakas välty iloiselta puhtetulvaltani. Työkaverini halaa minua tullessaan töihin, ja yhdessä tuumimme että näin sen sittenkin kuului mennä. Peruutin nyt sitten sen varaamani paikan kynsiteknikkokurssiltakin.

Päässäni pyörii kaikki kesän aikana tekemäni suunnitelmat, nyt minulla on vihdoin vastaus ”mikä susta tulee” -kyselijöille. Kun olet 21 sinulta ei muuta kysytäkään. Olen helpottunut, hämmentynyt ja iloinen. Ylpeäkin. En kuitenkaan kerro kellekään, että humanistisen tiedekunnan opiskelupaikasta huolimatta en siltikään ole ihan varma mikä minusta tulee. Ehdin jo hiukan kiintyä niihin kaikkiin varasuunnitelmiinkin. Päädyn opiskelemaan alaa joka on pyörinyt mieleni taustalla yläasteikäisestä asti, ei voi olla totta.

Kotona työnnän Fresitan pakastimeen ja siivoan nopeasti. Ihan kohta toisella paikkakunnalla kesätöissä oleva poikaystäväni tulee kotiin, auto täynnä kavereitamme. Spotify -listaltani pauhaa System Of A Down`in Chop Suey ja Dolly Partonin Jolene sulassa sovussa keskenään. Harjaan pidennettyä tukkaani ja heittelen makuuhuoneen täyteen vaatteita vaikka juuri siivosin. En osaa päättää mitä puen päälle, en ehkä sittenkään sitä toppia jonka ostin tänään töistä. Kaikkialla on kuuma eikä avatut ikkunat auta mitään, mutta ei se minua haittaa.

Pian kämppämme on täynnä kavereita. Pakotan oluenjuojatkin ottamaan Fresitaa, ja kaikki vakuuttelevat ettei haittaa että meillä ei ole skumppalaseja. Kohotamme lasit opiskelupaikalleni, Tammerfesteille ja meille.

21.7.2010 tuoksuu Diorin Forever and Foreverille, tupakalle ja maistuu Rekorderligin mansikka-limelle. Tavataan kosken rannalla lisää kavereita, ostan makkaraperunat kojusta, jonka jälkeen tanssitaan Club Deluxessa ja juodaan pilkkuun asti drinkkejä Bricksissä. Olen poikaystäväni ja parhaiden kavereideni ympäröimänä, melko humalassa ja minulla on vihdoin suunnitelma tulevaisuuteni suhteen. Saan päähänpiston ja kiipeän mekaanisen härän selkään, joka heittää minut kumimattoon kymmenessä sekunnissa.

Jotenkin tiedän tuona iltana, ettei tämän kesän jälkeen minulla tule enää näin huoletonta elämänvaihetta edessäni, jolloin voisin silmää räpäyttämättä tuhlata palkkani vaatteisiin, ripsienpidennyksiin ja rakennekynsiin jos sattuu huvittamaan. Yliopisto kuulostaa hiukan pelottavalta, vaateliike tutulta ja turvalliselta. Melkein huimaa miettiessäni kuinka kaukaiselta tämä tilanne tuntui silloin joskus, kun elämäni olisi voinut luisua hyvin eri suuntaan. Mutta tänään en halua tänään miettiä oikeastaan muuta kuin tätä iltaa. Kun DJ soittaa Kid Cudin Memories`in, me tytöt kiljutaan innoissamme ja ryntäämme tanssilattialle.

All the crazy shit I did tonight, those will be the best memories

I just wanna let if go for tonight

that would be the best therapy for me

hey hey

——————————————

Kiitos Kristaliina aivan mielettömän kivasta haasteideasta! En voinut olla tarttumatta haasteeseen kun huomasin heittämiesi päivämäärien joukossa tämän, sillä tuo 17.7.2010 on jäänyt tosi tarkasti mieleeni. Ja kun arkistoistakin löytyi kuvia juuri tuolta päivältä, niin pakkohan se oli heittäytyä hetkeksi menneisiin. Katsotaanko innostunko tarttumaan vielä johonkin toiseenkin päivämäärään. Aika hullua miettiä kuinka tuosta päivästä on vain kolme vuotta, melko erilainen mutta silti sama tyyppi kirjoittelee täällä nyt.

Niin ja se poikaystäväkin on kohta aviomieheni. Samat rakkaat ystävätkin edelleen menossa mukana.

(ja sama asuntokin 😀 )

Ja sitten on tuo eräs, joka nukkuu pupuyöpuvussaan saunanpuhtaana, peitot potkineena isänsä vieressä.

http://www.youtube.com/watch?v=NUVCQXMUVnI

Avainsanat: haaste, minä

Suhteet Oma elämä

21.7.2013 elina u.

Yksinolokriisi, polttarit ja hääfiilistelyä

Perjantaina en paljastanutkaan pitsimekosta kirjoittaessani, että olin itse asiassa hurauttanut illalla Tampereelle. Tiedän nimittäin, että ystäväni, tuleva rouva K saattaa lukea blogiani, ja parempi että hän vain pysyi siinä uskossa että kaikilla olisi jotain menoja viikonloppuna. 😉

Tämä viikonloppu on ollut minulle hyvin hyvin poikkeuksellinen, sillä olen ollut yksin kotona. Viimeksi taisin viettää enemmän kuin paria tuntia yksin kotona viime joulukuussa. Täytyy myöntää, että olin suorastaan odottanut tätä harvinaista hiljaisuutta ja ihan omaa aikaani. Kuitenkin perjantaina se iski jo ruokakaupassa, ennen kuin edes pääsin kotiin asti: siis pitääkö minun ostaa ruokaa vain itselleni, apua enhän minä osaa! Tuntui todella kummalliselta, että minulle riitti pieni maitopurkki kahvimaidoksi, kirsikkatomaatteja ei tarvinnut ostaa kuin rasia, sain ostaa omaa suosikkijogurttiani, tiedättekö tällaisia juttuja joita ei melkein ikinä yksin elänyt osaa ajatella. Oli niin outoa sujauttaa ostoskassiin pienen maitopurkin viereen kaksi Happy Joeta lauantaita varten! Ja kaikkein kummallisinta oli kiertää avainta kotiovessa, kun ei kuulunutkaan järjetöntä maassa sutivaa spurttia ja iloista haukkumista, eikä sitten pieniä kiireisiä tömpsähteleviä askeleita. Nukkumaan mennessäni tarkistin oven olevan lukossa ehkä viisi kertaa. Ikävä tuntui ihan fyysisesti, tärisin kuin horkassa mennessäni nukkumaan tyhjään sänkyyn.

Lauantaina en ehtinyt kuitenkaan enää kököttää tyhjässä asunnossa, vaan liityin iloiseen piknikseurueeseen puiston nurmikolle. Huivipäinen joukkomme tarjosi myös viihdettä toisille vilttikunnille, nimittäin tanssimme puoli tuntia sambaopettajan johdolla Koskipuistossa! 😀 Syötyämme kiertelimme hieman tammerfesteilijöiden keskellä, kun yks kaks ennustajaeukoksi muuttunut tuleva morsian myi muutamia kolikoita vastaan ennustuksia kaupungilla. Hän eläytyi rooliinsa niin loistavasti, että jotkut taisivat ajatella olevansa tekemisissä ihan oikean ennustajan kanssa! Huimapäinen ennustajamme oli aloittanut jo aamunsa kaahailemalla ralliautolla, eikä empinyt benji-hyppytornissa hetkeäkään. Kävimme myös hekottamassa YO-talolla Stand Up -illassa, ja kuinka ollakaan morsiamemme vedettiin mukaan esitykseen. Illalla seurueemme etkoili kiinalaisia herkkuja maistellen, jonka lomassa huivit sekä kilisevät korut vaihtuivat pikkumekkoihin ja laitettuihin kampauksiin (paitsi omat hiukseni olivat pelastamattomasti lässähtäneet päivän aikana, mutta eipä se menoa haitannut). Valloitettiin yökerhon vippitilat ja tanssittiin melkein aamuun asti. Oli aivan mielettömän hauska päivä ja mikä parasta: polttarit olivat ihan rempseän ja vauhtia rakastavan morsiamen näköiset! <3

Ja arvatkaapa mikä moka sattui. Minä ehdin räpsiä kuvia varmaan tunnin, kunnes huomasin jättäneeni muistikortin tietokoneeseen. Hyvä minä!

Ehdin tässä samalla reissulla hoitaa myös hiukan hääjuttuja. Perjantaina kävin Morsiusgalleriassa sovittamassa hääpukuani helman lyhennystä varten, ja minulla nousi pala kurkkuun kun ompelijatar veti vetskarin kiinni. Puku oli vielä ihanampi kuin muistin! Puvun uudelleen sovittaminen myös sai minut tekemään viimein päätöksen hääkampauksen suhteen, sillä en tahdo peittää kaunista selkäosaa hiuksillani. Eli löysä ja rento nuttura sen olla pitää sittenkin. Tänään sain myös pähkäilyni pähkäiltyä, ja kävin valitsemassa sormukseni. En ollut ehkä kuvitellut ostavani vihkisormusta tällaisessa pienessä juhlien jälkeisessä hedarissa, mutta siellä se minun sormukseni on nyt tilattuna ja kaiverrustiedot jätettynä.

Tällä hetkellä oloni on aivan mielettömän onnellinen.

Vielä kamppeet kasaan ja takaisin poikieni luo! <3 Ihanaa sunnuntaita! <3

Avainsanat: häät, polttarit

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe