Keskiviikon kuulumisia

Vauva, mies ja koira tuhisevat makuuhuoneessa kaikki kolme. Minullakin olisi nyt kerrankin mahdollisuus toteuttaa aikomukseni aikaisesta nukkumaanmenosta, mutta ajattelin tulla kirjoittelemaan tänne hiukan kuulumisia.

Ihan ensiksi, kaikki hehkutus Dr. Denimin ihmefarkuista ei ole ollut turhaa! Tai no, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että nämä ”farkut” tuntuvat jalkaan pujottaessa enemmänkin sukkahousuilta, mutta ai että mitä mukavuutta ja istuvuutta, ah. Seurasin eilen erään ystäväni maanantaista esimerkkiä (ei muuten ollut eka kerta kun varastan häneltä pukeutumisideoita, hih) ja hain Carlingsista omat plentyt

talvi_2012_002.jpg

Kuvassa plentyni ensikäytössä eilisillalta (hups ei ehkä mikään havainnollistavin otos housuista). Mutta tästä kuvasta saankin kätevän aasinsillan eiliseen zumba/bollywood-aiheiseen flashmobiin, johon osallistuin suloisen ja ihanan ystäväni kanssa! Oli ihan superhauskaa, ja ryhmämme sai jopa yleisönkin mukaan tanssimaan. Tulisipa vastaavia tapahtumia enemmänkin.

Tänään olen kiherrellyt äitioveluudelleni. Joka päivä oppii jotain pieniä huiputuksia (esim. mainitsemani kuningatar-piltti lusikan kärjessä marja/hedelmävegetaristi-vauvaamme syöttäessä). Tänään juuri tuskasteltuani, kuinka vauvan omat lelut eivät tunnu kiinnostavan, vaan kaikki kielletyt tavarat kuten koiranluut, kaukosäätimet, kännykät tai kirjat, keksin asetella pöydälle melkein vauvan ulottumattomiin esimerkiksi tyhjän pakasterasian ja muovipullon eli vauvan silmissä ”aikuisten juttuja”. Melkoista riemun ilmettä ja pauketta olikin havaittavissa kun pikkumies ylettyikin salaa hänen ulottumattomissaan oleviin tavaroihin, ja minä sain rauhassa juoda kahvia ja haukata välipalaa. 

wp_000413.jpg

Tai sitten vauva onkin minua ovelampi ja keksi näin vain keinon päästä käsiksi edes joihinkin aikuisten tavaroihin. 

Hyvää yötä! <3

 

Suhteet Oma elämä

Yhtenä lauantaina

Mitä seuraa, kun viisi alle vuoden ikäisten lasten äitiä ottaa vapaaillan vaippapuuhista, haalivat keittiön täyteen herkkuruokia, juustoja ja viinejä, lämmittävät saunan, kaivavat meikkipussukat ja erinäiset kähertimet esiin ja kuuntelevat liian lujalla vanhoja hittejä youtubesta, lupauksenaan tänään ei sitten puhuta vauvajuttuja? 

talvi_2012_049.jpg

Oikea vastaus: Erittäin kyseenalaista huumoria, viisi noloa metsäaiheista facebook -statusta (ehkä se ei ollutkaan ihan niiin hauska juttu enää näin päivän valossa), viinipullonavaaja-paniikki ja apuun hälytetyt vanhemmat, eikä, muistaks sää tän biisin –kiljahduksia ×47, juustoähky, vallatut peilinedustat, yhdet hiukan sulaneet lämpörullat ja reissu pikkukaupungin paikalliskapakan ysäri-iltaan (jossa oli melko surkea dj). Kaikkien hämmästykseksi illan tuotoksena oli yllättävän vähän vauvatarinoita. Melko julkaisukelvottomia valokuvia ja nauruhepuleita niidenkin edestä. Mietimme ystäväni kanssa, että milloin olemmekaan viimeksi viettäneet yhdessä viinillä höystettyä iltaa, ja saimme häkellyttäväksi vastaukseksi juhannuksen 2011. 

Pari tuntia paikallisessa ”baarissa” käynnistivät kuitenkin sen sorttisen ikävän nukkuvien miesteni viereen, ettei auttanut muu kuin napata taksi ja huristella anoppilaan. 

Oli kyllä mahdottoman hulvaton ja rentouttava ilta! <3

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä