Muu perhe lähti eilen käymään asioilla, minä laitoin musiikin soimaan ja siivosin rauhassa (anteeksi nyt vain, mutta mistä lähtien yksin siivoaminen on ollut minulle tapa rentoutua, mitä ihmettä täällä tapahtuu?). Siivoiluni loppupuolella ja musiikin mukana laulamiseltani en kuullut, että ovi kävi ja eteiseen ilmestyi leveästi hymyilevä pikkupoika kirjava Angry Birds-pipo päässään. Oli oikein juossut sisälle isin ja siskon tullessa vielä perästä, kun hän niin kovasti halusi päästä esittelemään minulle tuon upean löytönsä. Ja siinä hetkessä sitä sitten sanoo, että vau mistä sä tollasen pipon oot saanut ja onko siinä tosiaan Angry Birdseja, eikä että voi apua mistä te tollasen ootte löytäneet. Pipo oli pojan mielestä niin hieno että se päässä olisi voinut mennä vaikka nukkumaan ja ne ängli pöötsit oli niin hauskoja, että hartaudella sitten valkattiin niistä mikä pöötsi olisi äiti, mikä isi, mikä poika ja mikä sisko. 

Minun täytyy myöntää, että olen ihan kamala. Tykkään hillityistä ja yleensä piirroshahmottomista lastenvaatteista, valitsen pojalle tummansinistä, harmaata, murrettuja sävyjä ja raitaa ja huijaan kaupassa, että ”niin nuo vilkkuvat monsteriautokengät olisivat kyllä hienot, mutta harmi kun niissä ei ole kokoja”. Monsteriautokengät jää hyllylle ja minun ehdotukseni ostetaan. Mitä isommaksi poika kuitenkin kasvaa, sitä suuremmalta vaikuttaa hänen tarpeensa vaikuttaa omaan pukeutumiseensa. Kotona se onkin ok, hän saa kyllä vaikuttaa siihen mitä päälleen pukee (kunhan ne ovat lämpimät jne). Mutta kaupassa valinnat teen minä ja kun lähdemme jonnekin, niin pääsääntöisesti minä vaatetan lapset. Apteekista d-vitamiinien kylkiäisenä tulleen Angry Birds-pipon synnyttämän ilon myötä kuitenkin minusta alkoi nyt tuntua, että hetkonen, onko tämä oma ehdottomuuteni kuitenkaan ihan ok. Puutunko tässä lapsen tarpeeseen ilmaista itseään ja rakentaa omaa identiteettiään pukeutumisen kautta? Että olisiko se nyt niin vakavaa, vaikka poika saisikin valita niitä Puuha-Pete-paitoja, vaikka ne eivät niitä omia suosikkejani olekaan? Vaikka vaatemakumme tuntuvatkin menevän nyt vähän ristiin, niin eihän tämä oma vaatemakuni mikään ainoa ja oikea ole (aika tylsähän se varmasti on) ja että onko se nyt tosiaan niin tarkkaa. 

Luulen, että minun on tultava jonkinnäköiseen puolimatkaan tässä asiassa. Jo nyt meillä on erikseen ”kaupunkivaatteet” ja ”kotivaatteet”, niin ehkäpä voisin joustaa tässä piirroshahmoasiassa kotivaatteissa ja antaa ensi kerralla pojan valita vaateliikkeessä tai kirppiksellä vaikkapa Angry Birds-paidan. Ehkä voisin tukea hänen tarvettaan valita itse vaatteensa tarjoamalla hänelle entistä enemmän tähän mahdollisuutta kotona tai päiväkodissa, mutta sitten ne ns. kaupunkivaatteet päättäisin silti jatkossakin. Tärkeintähän tietenkin on, että lapsella on säähän sopivat, puhtaat ja ehjät vaatteet.

Miten teillä menee vaatemaut yksiin lastenne kanssa? Entä kuka määrää pukemispolitiikan?