Ensimmäinen vanhempainilta
Eilen meillä oli elämämme ihka ensimmäinen vanhempainilta. Tai parent-teacher meeting kuten niitä täällä kutsutaan. Poika aloitti syyskuussa koulutaipaleensa junior infants-luokalla 32 muun pojan kanssa. Ajatus oli kieltämättä alkuun melko pelottava! Koulua on vain lyhyt päivä nämä ensimmäiset kaksi vuotta, koulu alkaa klo 9 ja loppuu klo 13.40. Pojan koulussa on kaksi junior infants-luokkaa, joista molemmilla on oma opettaja, oma assari, sekä yksi molempien luokkien välin jaettu assari eli niille 32 pojalle per luokka, on kuitenkin onneksi enemmän kuin yksi aikuinen. Mutta onhan ne nyt suomalaisen mittapuun mukaan vielä kovin pieniä kun viisivuotiaana koulutaipaleensa aloittavat, krakat kaulassa roikkuen.
Kaikkia taitaa vähän jännittää eka koulupäivä…
Olin ajatellut, että opettajan kanssa tavattaisiin jo ennen joulua, mutta meidän koulussa nämä tapaamiset olivat vasta tällä viikolla, viisi kuukautta koulun aloituksen jälkeen. Kyllähän sitä tietyllä tapaa jo tietää, että miten lapsella koulussa menee. Meneekö joka aamu iloisena kouluun, millainen on naama koulusta haettaessa, puhutaanko kavereista, joiden kanssa välkällä leikitään ja miten kotitehtävät sujuu. Silti sitä kuitenkin kaipaa sen opettajan näkemystä asiaan, varsinkin kun me vanhemmat emme näe miten lapsi luokassa toimii.
Reipas koululainen isin kanssa
Niinpä minä hikisin pikkukätösin suunnistin eilen iltapäivällä töiden jälkeen pojan koululle. Oltiin miehen kanssa sovittu, että nähdään siellä suoraan. Mun oli tarkoitus ajaa auto kotiin ja kävellä sieltä koululle. Siinä se iltapäivä verkkaiseen kului, kunnes yhtäkkiä silmät eksyivät läppärin kelloon kesken palvelukuvauksen naputtelun: 15.45!!! Meille annettu aika oli 16.00… Kiireen vilkkaa kamat kassiin ja eikun menoksi. Onneksi toimisto on vain parin kilsan päässä koululta, joten sinne suoraan vaan ja ehdin paikalle jopa pari minsaa etuajassa. Missä se mies on? Kaivan kännykän ja alan soittaa, en edes ole varma enää oliko se meidän aika sittenkään neljältä ja pitikö meidän mennä niiden luokkaan vai koulun saliin. Puhelu menee suoraan vastaajaan. Luokan edessä on toinenkin eksyneen näköinen pariskunta. Ihmetellään yhdessä hetki. Missä se mies on? Koitan soittaa uudestaan, vastaajaan se menee edelleen. Kello alkaa olla neljä, opettajaa eikä miestä ei näy missään. Se toinen äiti päättää käydä kurkkaamassa josko siellä koulun salissa olisi porukkaa. Missä se mieskin on?? Koitan soittaa miehelle uudestaan. VASTAAJAAN MENEE! Pyörittelen hetken päätä ja kiroan mielessäni, että jo on kumma ettei voinut taas töitä ajoissa lopettaa, että olisi ehtinyt kotona pysähtyä ja ottaa sen kutsun mukaan niin tietäisi edes missä piti olla… No sieltä se mies vihdoin tulee, onneksi lopulta vain pari minsaa myöhässä. Ja nyt se toinen äiti viittoo, että ne on siellä koulun salissa. Lievä helpotus, kaikki paikalla ja oikea paikkakin löytyi. Sitten se jännitys taas iskee. Jaaha, eikun tuomiota kuuntelemaan… Miten voikin niin jännittää toisen puolesta!
Eka päivä takana, monta vielä edessä!
No kuten arvata saattaa, hyvinhän se meni. Poika on innokas oppija, opettajan mukaan selvästi keskittyy ja kuuntelee ohjeita. Ottaa opikseen kun neuvotaan esimerkiksi oikea tapa muodostaa kirjaimia. On todella hyvin oppinut aakkosia ja osaa tunnistaa enemmän kuin tarttisikaan vielä tässä vaiheessa. Luokassa tosin on ujo ja pelkää joutuvansa pulaan. Jos opettaja kutsuu käymään hänen luonaan, ilme on yleensä sellainen apua, mitäköhän mä tein väärin?! Ujo vastaamaan ja osallistumaan koko luokan kesken, mutta todella sosiaalinen omien kavereidensa kanssa ja leikkii aina välkällä pihalla. Ei ole koskaan yksin. Kuulostaa ihan äidin pojalta, olin itse luokassa tosi ujo ja opin vasta vanhemmalla iällä rohkeasti puhumaan isommassa porukassa.
Kaikenkaikkiaan opettaja sanoi, että hän on todella reipas ja kiltti poika, joka auttaa ystäviään tehtävien kanssa jos he tarvitsevat apua. Herkkäsieluinen poika, jonkalaisia voisi kuulemma luokassa mielellään olla muutama lisää. Kyllähän me se tiedettiinkin, mun pieni rakas poikani <3 Saatan haljeta ylpeydestä ja rakkaudesta, ja samalla surusta kun mun vauva ei oo enää vauva!!