Viimeisen illan tunnelmia Marseillessa

Istun kesälomareissun viimeistä iltaa itsekseni majapaikkamme kattoterassilla, nautiskellen lähes tukahduttavan kuuman Marseillen illan ääniä ja tuntua. Ilta alkaa jo kääntyä yöksi ja lämpötila lähentelee vieläkin kolmeakymmentä. Kuulen viereisiltä terasseilta ja alhaalta kadulta iloista torstai-illan puheensorinaa sekä muutamia autontorvien tööttäyksiä, mutta muuten on ihanan hiljaista. Päivän lämpö tuntuu vieläkin ihollani ja se oikein huokuu lattialaatoilta jalkapohjiini kun kävelen takaisin sisään kurkkaamaan, että lapset jo nukkuvat. Mietin, että tämä loma tuli todella tarpeeseen melko raskaan alkuvuoden jälkeen ja olen nauttinut täysin siemauksin jokaisesta hetkestä. Myös niistä lapsiperheen taistelukohtauksista, joista olen selviytynyt kunnialla läpi (lähes) joka kerta. On se vaan niin, että kun stressaa kaikesta muusta vähemmän sitä jaksaa noita lasten kinastelujakin paremmin. 

Tänä kesänä olen ollut työmaalta fyysisesti poissa kohta viisi viikkoa, joista kaksi ensimmäistä tein Helsingistä etänä töitä ja viimeiset kolme lomaillen Etelä-Ranskassa. Muistutuksen sana itselleni tässä kohtaa, että ei ole muuten kiva vääntää töitä kun muut ovat jo lomalla ja tekisi itsekin mieli lähteä Kumpulaan polskimaan! Jotenkin tuntui oikeastaan siltä, että koko alkuvuoden kura kulminoitui noiden kahden etäviikon aikana ja töiden puolesta olin jo viittä vaille valmis lähettämään pomolle erokirjettä. Ei sillä, että nyt mitään ihan järkyttävää olisi sinänsä tapahtunut. Muutamia yksinään pieniä asioita, jotka kasaantuivat omassa pääkopassa ja se koko vuoden sisälläni kantama stressi pamahti ulos. Itkin muutamanakin päivänä vuokrakämpän keittiönpöydän ääressä, työläppäri nenän edessä hokien itselleni, että kohta on loma – nyt ensin kerää itsesi hyvä nainen kokoon, sulla on viiden minuutin kuluttua asiakaspalaveri. Kun viimein perjantaina läppärin kannen suljin, oli olo puoliksi huojentunut. Osa minusta oli huojentunut, koska töitä ja siellä vallitsevaa ilmapiiriä ei tarvitse miettiä yli kolmeen viikkoon. Osa minusta kuitenkin samalla mietti, että sinne pitää jossain vaiheessa kuitenkin palata… 

Tällä lomalla olen miettinyt todella paljon elämää ja mitä minä siltä haluan. On ollut rannalla maatessa aikaa miettiä, mitä muuta voisin tehdä. Onko muita vaihtoehtoja kuin kokoaikaisesti töihin palaaminen? Entä voisinko tehdä jotain kokonaan ihan muuta? Mitä jos voisin määrittää omat työskentelytapani ja ajoittaa työt lasten koulupäivien ja kesälomien oheen? Kannattaako jatkaa jotain, mistä ei enää nauti vain sen takia kun niin on tehty ennenkin tai niin ne muutkin tekee, jos ei ole pakko? Maailma on mahdollisuuksia pullollaan ja kun on ottanut edes pieniä askelia muutosta kohti, on olo jo huomattavasti helpottuneempi. Vaikka mitään konkreettisesti ei ole vielä muuttunut, jo se erilaisten mahdollisuuksien tiedostaminen on ollut huojentavaa. Enää se töihinpaluu ei tunnukaan yhtä ahdistavalta kun tietää, että on muitakin vaihtoehtoja. Keskustelin tästä miehen kanssa ja alustavasti tehtiinkin jo muutamia suunnitelmia. Olen vähän sellainen tyyppi, että en tykkää valittaa valittamisen ilosta. Jos jokin asia painaa ja on huonosti niin sitten sille tehdään jotain. Joskus tuntuu, että ehkä melko spontaanistikin saatan tehdä päätöksiä elämän suunnasta, tosin niitä sitten kyllä puntaroidaan ja niistä keskustellaan, mutta harvemmin jään niin sanotusti tuleen makaamaan. 

Nyt vielä viimeisen illan ajattelin kuitenkin nautiskella Marseillen tunnelmasta, hiostavan kuumasta yöstä ja sitten huomenna suunnata kotiin katsomaan miltä se talo siellä oikein remontin keskellä näyttääkään. Niin, se onkin muuten sellainen asia mitä olen koittanut olla tässä lomalla miettimättä. Nimittäin se remontti, joka jatkuu vielä vähintään neljä viikkoa kotiinpaluun jälkeen. Ei keittiötä ja olohuonetta ollenkaan ainakaan kolmeen viikkoon. Taidan kääntää katseeni takaisin tuonne Notre Dame de la Garden kauniisiin valoihin päin ja jatkaa viereisen terassin ranskankielisen puheensorinan kuuntelua. Se on sitä parasta kuuntelua kun ei sanaakaan ymmärrä niin mieli lepää…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *