Eräänä jouluna vuosia sitten kyllästyin siihen että postissa saapuville joulukorteille ei ollut mitään kunnon paikkaa. Joskus ne olivat olleet korissa, mutten tykännyt siitä ettei ne kaikki ihanat korttiset näy sieltä. Useasti ne olivat olleet myös seinällä sinitarroilla mutta meillä ei oikein ollut kätevää seinätilaa eikä se muutenkaan ihan täysin minuun iskenyt, noin niinkuin näöllisesti, enää. En oikein löytänyt myöskään mitään kivan näköistä ja käytännöllistä korttitelinettä.

Joten keksin vihdoin laittaa kivat korttinarut portaiden alle. Sopivasti eteiseen jossa ne ilahduttavat ohikulkijaa ja näkyvät oikeasti. Sekä hyötykäyttävät hukkatilaa, eli ilmaa.

Seuraavana vuonna lisäsin vielä kolmannen narun kun kaksi oli auttamattomasti liian vähän, että kaikki kortit näkyisivät eivätkä joutuisi olemaan limittäin. Viime jouluna huomasinkin että korttien määrä on tainnut (todella yllättäen) kasvaa joten ensi jouluna lisään varmastikin vielä yhden narun tuonne ylös.

Muina aikoina naruilla roikkuu kortteja, tällä hetkellä muutama ystävänpäiväkortti sekä pari yllätyskorttia, sopivia sarjakuvia, lasten taideteoksia, varattuja lippuja ja muita mukavia asioita, jotka ilahduttavat.

’Pyykkipoikia’ olen pikkuhiljaa ostellut. Alkuunhan en löytänyt kuin lähinnä jouluisia tonttuja ja tähtiä Tiimarista, mutta sittemmin nämä kaikki uudet, ihanat, värilliset p-pojat ovat Tigerista.

Ja kuten täällä jo kirjoitinkin, meidän kortit eivät häviä roskalaatikkoon vaan säilyvät muistolaatikoissa. Nyt olenkin ajatellut hyötykäyttää vanhoja joulukortteja ja keksiä niistä kenties ensi jouluksi jotain… Saa nähdä mitä tuleman pitää..

Sellainenpa DIY-juttu tähän keskiviikkopäivään. Nyt lähden lukemaan yhtä kirjaa, josta joskus ehkä vielä kirjoitan tännekin. Kivaa keskiviikkoa!