Suhteemme alkuaikoina, miehen vielä oltua armeijassa, kävimme tosi paljon elokuvissa. Aina hänen lomillaan. Starissa ja Maximissa. Silloin pyöri Forrest Gumpit ja Reality bitesit. Minä raahasin miestä katsomaan romanttisia tarinoita ja mies sai minut katsomaan kovimmatkin action-pläjäykset. Sen jälkeen elokuvat on olleet muutenkin elämässämme aika suuressa osassa. Lapsenkin syntymän jälkeen kun isovanhemmat olivat aika innokkaita ensimmäisen lapsenlapsen kaitsijoita joten kävimme paljon niin elokuvissa kuin myös oikeassa teatterissakin. On jonotettu Titanic Maximin pihalla ennätysjonossa, ennätyspakkasessa pikkukengät jalassa hirveässä vessahädässä ilman lapasia muunmuuassa. Se ei unohdu ikinä. Oi oi.

Sitten tuli liityttyä tietysti kaikkiin mahdollisiin elokuvakerhoihin. Siis sellaisiin joissa tulee kuukaudenleffa suoraan kotiin kannettuna. Myös kaupoista niitä tuli jonkin verran osteltua mutta hinnathan elokuvilla siihen aikaan hipoi taivaita ja saatavuuskin oli todella heikkoa. Silti niitä vaan keräiltiin. Tärkein keräilykohde oli Winona Ryderin leffat ja niidenkin hankkimisessa on monenmoisia tarinoita takanaan. Kerrankin perjantai-iltana saunan jälkeen huomasimme Euromarketin mainoksessa yhden WF:n elokuvan jota meillä ei vielä ollut. Sinne piti päästä heti ettei kukaan muu sitä osta. Sisko ei päässyt käyttämään autolla kun hänellä oli vieraita joten eipä auttanut muu kuin pukea lämpimästi vaatetta ylle ja painella pyörällä juuri ennen kaupan sulkemisaikaa. Mutta saimme sen. Elokuvan nimeltä Lucas. Se on tärkeintä. Kaupunkireissuilta suurin saavutus oli jos löytyi uusi WR tai muut huippuleffa ja kaikki antikvariaatit kierrettiin ja Helsingistä asti videoita kotiin kannettiin. Ja kerran juurikin olimme ostaneet löydön Helsingin divarista nimeltä Pieni elokuvakauppa. Kotona Kuopiossa parkkipaikalla kun purettiin autoa, mies sanoi leikillään että ajattele jos täällä kotelossa ei olisikaan nyt se oikea leffa.. ja se EI ollut! Se ei ollut, vaan siellä oli joku ’hurja luokkakokous’ tms. Koitimme etsiä kyseisen kaupan yhteistietoja, mutta se ei ollut nettiaikaa ja yhteystiedot pysyivät kiven alla. Saimme siis vain pelkät kotelot, johon sitten vuosia myöhemmin saimme televisiosta nauhotetun version sisälle. Hah.

Kotona onkin katseltu niin vuokra- kuin omiakin elokuvia säännöllisesti, joskus jopa joka ilta. Olemme järjestäneet Tarusormustenherrasta-putkipäiviä. Yksi lauantai, reilu 10 tuntia, hyvää ruokaa ja yhden sormuksen pelastus. Olemme tartuttaneet tämän taudin lapsiimmekin. Heillä on jo omat keräilyvarastonsa molemmilla. Actionia, huumoria, romantiikkaa, animea ja piirrettyjä. He voisivat katsella varmasti vaikka viikon putkeen vain katselemalla videoita. Eipä voida paljoa heitä siitä moittia kun itse pystymme samaan. Mitä nyt tämä pienin vilperi vähän hankaloittaa tilannetta tällä hetkellä.

Elokuvien lisäksi olemme keränneet myös joitain sarjoja kuten Frendit, Taivaan tulet ja Kotikatu. Lisäksi omistamme varmasti kaikki mahdolliset saatavilla olevat stand up-dvd:t.

Niinkin paljon niitä kaikkia sitten on kertynyt että tuhannen rajakin on jo rikki mennyt. Mutta. Aika aikaansa kutakin, vai mitä? Nyt tämän remontin myötä, makuuhuoneen seinällämme ollut  koko seinän peittämä videohylly on historiaa. Se purettiin ja kaikki VHS:t nököttävät nyt varastossa. Dvd:ille vielä saimme paikan järjestettyä mutta kyllähän sitä tajuaa että kauhean pitkälle asti meillä ei tilaa uusille ole. Jollei oteta sitä tilaa joltain muulta. Siispä pitää laittaa keräilyyn pieni pakki päälle.

Meillä on tarkoitus irroittaa varastossa olevista VHS:stä kansipaperit muistoiksi ja heittää elokuvat kansineen menemään. Voin jo nyt sanoa, näin tunteikkaana ihmisenä, että siitä operaatiosta tulee surullinen ja haikea kokemus. Kaikki meidän ihanat yhteiset elokuvat, sitä kautta yhteiset illat, treffit. Lasten kanssa katsomamme ja ihanat perhehetket. Ystävien kanssa viettämämme elokuvaillat. Kaikki vaivalla hankitut Winona Ryderit sunmuut. Pikku naisia ja Rayman. Pelastakaa sotamies Ryan ja Elämän tilkkutäkki. Philadelphia ja Pelikaanimuistio. Vain muutaman mainitakseni. Voi mikä elämä niihin kaikkiin liittyy ja nyt ne ovat periaattessa historiaa. Mutta sen jos minkä tässä remontissa on oppinut niin luopumisen. Ja sitä myötä myös luopumisen tuskan. Joissain jutuissa vaan on niin paljon tunteita että sitä ei voi enää materian puolelle pistää. Vaan se on ihan täyttä elämää.

Mutta. Onneksi muistot ei häviä minnekään, eikä se mies jonka kanssa olen ne muistot saanut aikaiseksi. Ja se jos mikä on tärkeintä.
Tärkeimmät jätetään, hihi.
Ihanaa torstaita kaikille. Viikonlopulle on niin paljon ihania suunnitelmia etten meinaa pysyä pöksyissäni. Ja saadaan tyttökin kotiin♥
Minna/lts