Minä tahdon olla usein sellainen joka elää hetkessä. En murehdi juurikaan tulevia enkä ajattele menneitä, noin niinkuin periaatteessa. Tietyissä asioissa, kun taas tietyissä asioissa jaksan märehtiä oikeiden ihmisten kanssa menneitä (ja tuleviakin) vaikka aamuun asti kera viinipullon.. haha. Mutta nyt ei puhuta niistä jutuista..

Sellainen tietynlainen ajattelemattomuus minua vaivaa, eli elän hetkessä. Mietin sen hetkistä elämää ja aina se ei vaan ole mitenkään hyvä asia. Voi esimerkiksi olla niin että olen kertonut jollekin meneväni pian jonnekin (isoonkin juttuun) tai tekeväni jotain (tosi hienoakin) ja silti kun seuraavan kerran näen tätä ihmistä ja hän kysyy että miten meni, niin menen ihan hämilleni. Siis missä, mikä? Ai äskenen kauppareissu? Kunnes hetki asiaa selvitellään ja tajuan niin sitten kyllä kerron mielelläni miten se oikea asia menikään. Minä vaan olen koko aika tekemässä ja hohkaamassa jotain että periaatteessa kerkeän unohtaa jos sen yhden jutun sieltä jostain, isonkin, ja ihan pienetkin asiat saattaa merkata minulle sillä hetkellä enemmän.

Tuotakin asiaa pahempi on jos joku ihminen kertoo minulle jotain (isoakin asiaa, jopa surullista tai superiloista), en muista siitä kysellä pakosti seuraavalla kerralla kun nähdään. Ja se, jos jokin saattaa tehdä minusta epäkohteliaan vaikutuksen. Mutta ei ole todellakaan tarkoitukseni olla epäkohtelias, heti jos asian tajuan tai tämä ihminen asiasta kertoo, kuuntelen satalasissa ja täysillä korvilla. Minä vaan niin kovasti ilmeisesti elän hetkeä että en osaa aina ajatella asioita ympäriltä. Toivottavasti tämä ei ole itsekkyyttä. 

Anteeksi siis jos joskus en osaa kysyä niitä oikeita kysymyksiä juuri tapaamisemme hetkenä tai edes koko aikana, mutta usko se että jos otat asian itse puheeksi niin kuuntelen, elän mukana ja puhun asiasta kanssasi niin kauan kuin ikinä tarve on! 

Carpe diem voi siis todellakin olla huonokin juttu. Mutta myös hyvä, tietyllä tapaa olen käyttänyt tätä ’tekniikkaa’ kasvattaessani lapsia, tehdessäni töitä, miettiessäni raha-asioita, parisuhdetta jne. Niissä se toimii, ihan oikeasti. 

Hetkessä eläminen ei vaikuta kuitenkaan siihen etteikö voisi olla haikea. Haikeana menneestä. Nytkin, haikeana jo ajattelen remonttia joka kohta saadaan tältä osin päätökseen. Keittiö valmistuu ihan näinä päivinä ja kylpyhuoneeseen siirrytään vasta ensi vuoden puolella. Haikeana ajattelen että ohho, sen jälkeen saattaa jopa olla aikaa taas mutta mitäs sillä ajalla sitten tehdään, koska kaikessa rankkuudessaan tämä on ollut kuitenkin päällisin puolin kivaa ja ihanaa yhteistä tekemistä. Miehen kanssa ollaan niin superylpeitä että olemme suunnitelleet JA toteuttaneet kaiken itse.

No, turha toisaalta murehtia tuota koska me vaan olemme sellaisia että aina sitä on jotain. Ihan aina. 
On niin paljon kaikkea sekä tulevassa että menneessä että toisaalta on ehkä ihan hyvä vaan ainoastaan ja pelkästään tarttua hetkeen.

Carpe diem, 
Minna/lts