Tässä remontin aikana on ollut jonkin verran puheenaiheena parisuhdeen toimivuus. Tämä ruljanssihan kuitenkin vaatii parisuhteeltakin monenmoista.
Joustoa varsinkin.
Olenkin siitä syystä nyt paljon tässä kaiken ohella ajatellut meidän parisuhdetta ja myös yleensä parisuhteita.
On ehkä hieman tavanomaisesta poikkeavaa että me tämän ikäisenäkin vielä olemme edelleen yhdessä, jo yli 20 vuotta, saatuamme ensimmäisen lapsen teineinä ja sen jälkeen vielä pari lisää melko pitkillä ikäeroilla. Kun odotimme tätä viimeistä taaperoa, kysyi meiltä muutama, neuvola mukaanlukien, että onko tässä sama isä kyseessä. Jännä. Ja kun me olemme vieläpä onnellisia yhdessä. Emme ole tympääntyneet toisiimme tai yleensä elämään. Emme ole eron partaalla. Nautimme toistemme seurasta.
Mistä se johtuu? Nykyaikana on niin helppo erota ja pienistäkin vastoinkäymisistä saatetaan antaa ihan liian helposti periksi. Lähteä etsimään vihreää aidan toiselta puolelta. Enkä nyt todellakaan tarkoita niitä joiden on pakko lähteä. Niitä syitä on monia, en lähde niitä erikseen mainitsemaan mutta esimerkiksi eronneissa tuttavissanikin on niin kirjava joukko ja suurin osa todellakin hyvillä syillä. Aina ei tarvita väkivaltaa tai pettämistä ’ansaitakseen’ eron, vaan joskus riittää se tietty tunne. Ja se on hyväksyttävää.
Luulen ylläolevista asioista (tietynlaisesta kokemuksesta) johtuen olevani pieni asiantuntija tällä saralla joten tässä tulee meidän yhdessäolon syitä, miksi olemme onnistuneet.
Meillä on erilaisuudestamme huolimatta tosi paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Olemme molemmat ylipäänsäkin helposti uusista asioista kiinnostuvia ja lähdemme helposti mukaan kokeilemaan uutta. Siksipä jos toinen ehdottaa jotain, vaikka todella outoakin juttua, niin toinen on aika helposti messissä mukana. Sen muun kiinnostuksen vuoksi on myös tosi kiva ja helppo kertoa toiselle itselleen tapahtuvia asioita. Tietää että toinen kuuntelee. Joskus aikoinaan puhuttiin paljonkin siitä ettei joku tapahtuma itselle ole saanut sitä lopullista täyttymistä ennenkuin sen on saanut kerrottua toiselle. Se pätee osittain vieläkin. Joskus johonkin ei jopa ole halunnut lähteä sen vuoksi ettei se kokemus ole niin hyvä jos se rakas ei ole siellä mukana.
Mutta olemme toki käyneet yksin asioita ja tapahtumia. Molemmat annamme toistemme mennä. Sekin on yksi syy, luotto. (ps. mustasukkainen saa silti olla! Mä oon.. Pieni mustasukkaisuus kertoo vain rakastamisesta..) Myös ikävä kertoo välittämisestä. On hyväkin välillä ikävöidä!
Sen lisäksi että menemme omillamme, niin ehkä vielä enemmänkin, teemme asioita yhdessä. Minä en edes jaksa alkaa luettelemaan niitä kaikkia asioita joita olemme yhdessä, joko kahdelleen tai perheenä, kokeneet. Monia asioita olemme tehneet ensimmäistä kertaa ikinä, yhdessä. Järjestämme yhtenään kahdenkeskistä aikaa. Ja meille ne nimenomaan on treffit. Silloin ottaa ihan mahanpohjasta kun tietää että saamme olla kahdestaan, ja tehdä jotain. Mitä? -se on ihan sama, kunhan teemme sen yhdessä. Festarit, etelän loma, konsertti, teatteri, ravintola, urheilutapahtuma, liikunta, vaellus, kylpylä, kaupunkiloma, -mitä vaan- kunhan olemme kahdestaan.
Meille tärkeää on ollut myös yhteiset ystävät ja perhetutut (vai miksi niitä sanotaan?). Meillä ei ole yhtään sellaista ’en tykkää sun kaverista’- tyyppiä, vaan kaikki on huippuja ja tuttuja. On höpösiä sieltä ihan alkuajoilta ja myös matkan varrelta kertyneitä mökelöitä ja heidän kanssaan illanistujaiset on meille parisuhteenkin vuoksi ihan elintärkeitä. On erittäin tärkeää omata yhteisiä ystäviä joiden kanssa voi hengailla porukalla ja perheiden kesken. Ne on aina ollut yksi meidän energialähteistämme.
Tähän väliin onkin syytä ottaa esimerkiksi meidän häät. Häämme oli rennot joissa valvoimme ydinporukan kanssa aamuun asti ja jopa ruotsissa asti puhuttiin että meidän häät ovat olleet parhaimmat missä on oltu 😉 Ne ystävät, ne ystävät. Ne tekevät tunnelman ja siksi olisikin mielettömän hienoa pitää uusinta’häät’ joihin saisimme kutsua myös heitä joita emme tunteneet vielä tuolloin!
Olemme tarvinneet suhteessamme myös suurta anteeksiantoa. Anteeksianto ja ymmärrys on ehkä ne vaikeimmat, mihin saattaa kalikka kolahtaa. Mutta meillä on sitä ollut, onneksi. Huh. Taustalla kuitenkin on aina ollut se usko tähän suhteeseen. Usko siihen että me se kyllä ollaan yhdessä loppuun asti ja sillä selevä. Tahto saada tämä toimimaan. Meidän mottomme onkin ollut aina We are.
Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista ja toki siellä onkin myös niitä vuosia kun olemme olleet yhdessä tavan vuoksi. Kuitenkin, kun ne jaksaa rämpiä läpi, aina jompikumpi on jaksanut tsempata eteenpäin, niin rakastuu toiseen uudelleen. Joku pienikin juttu saattaa sytyttää sen rakkauden uudelleen. Ilme, ele, hymy, kosketus. Muistutus aiemmasta. Rakkaus herää aina uudelleen. Nyt onkin helppo kirjoittaa tätä koska olen intohimoisesti rakastunut tuohon mieheeni tällä hetkellä. En ole ollut ei-rakastunutkaan mutta nyt, ihan viime aikoina, rakkaus on taas alkanut vahvistumaan. Ja näin on käynyt matkan varrella usein suhteemme aikana, puolin toisin.
Voin paljastaa pari kohtaa jossa rakkaus nyt syttyi; yksi oli kun olimme serkkulassa ja miehet tekivät ruokaa keittiössä meidän naisten istuessa sohvalla höpöttelemässä ja juodessa siideriä. Sillä hetkellä kun katsoin miestäni ja hän siellä innoissaan puuhaili kaverinsa kanssa ja tajusin jotenkin että HÄN on minun mieheni ja huomasin että hän on vähän vanhentunut. Hän on ollut minun kanssani niin pitkään että alussa hän oli nuori keikula ja nyt hän on tuo ihana, vanhempi mies tuolla. Tässä suhteessa on sitä jotakin. Sitä ennen näin myös yhden unen miehestäni jossa vannoimme rakkauttamme ja sain häneltä niin suuren varmuuden osoituksen että olin koko seuraavan päivän ihan tötterössä siitä unesta. Myös hänen ilmeensä ja eleensä on viime aikoina viehättänyt suuresti, ehkäpä myös hän on rakastunut minuun?! Rakastan sinua ja Olen rakastunut sinuun, tarkoittavat hivenen eri asiaa.
Meillä on ihan älyttömän hyvä kombi. Toinen on hieman räiskyvämpi ja äkkipikaisempi (gröhöm!) ja toinen on rauhallisempi ja tasaisempi. Toimii. On myös hyvä ettei olla vihaisia yhtä aikaa. Jos toisella on huono päivä niin on hyvä että toinen on tukemassa ja viemässä päivää eteenpäin. Myös riitoja tarvitaan, sellaisia kehittäviä. Meillä on tässä remontin aikana ollut välillä jotain vähän liikaakin mutta tiedostamme mistä se johtuu ja juttelemme siitä.
Niin. Sehän se tärkein sitten onkin. Juttelu, puhuminen, kuiskailu, sanominen ääneen. Kaikki ne. Niitä vaan yk-sin-ker-tai-ses-ti tarvitaan parisuhteessa. Se on jutun ydin. Puhuminen. Ollaankin selvitty monenmoisesta yhdessä emmekä jätä toisiamme pulaan.
Meillä on käynyt se tsäkä miehen kanssa että on kasvettu yhdessä ja opetettu toisiamme, vuosi vuodelta. Kun jotkut kasvaa erilleen niin me ei, me on vetämällä vedetty toinen mukaan. Nimenomaan on haluttu se toinen mukaan. Minne vaan. Ja sepä onkin yksi jujuista. Arvostus. Arvostus tietysti myös toiseen mutta ennenkaikkea arvostus tähän suhteeseen. Me nähdään tämä meidän suhde ’vuosisadan rakkaustarinana’ ja teemme töitä sen eteen. Meistä kumpikaan ei halua tämän kaatuvan. Arvostamme jo olleita vuosia ja tiedämme että teemme tulevista koko ajan vaan parempia. Emme halua heittää tätä mäkeen. On ihana vanheta yhdessä. On oikeastaan ilo huomata tiettyjä vanhenemisen merkkejä molemmissa ja tajuta että tässä me vaan vanhenemme yhdessä. En tiedä voiko tätä kukaan tajuta mutta se on iso asia. Se on yksi rakkauden tunteista suurimpia.
Sen lisäksi että teemme yhdessä, myös tunnemme yhdessä. Nauretaan, itketään, puhutaan, riidellään, kehutaan, autetaan. Mökötetäänkin.
Ja ne treffit, säännölliset kahdenkeskiset treffit, joita kaikki lapselliset arvostaa, on kultaa. Siitä lähtien, eli sen 20 vuotta kun meillä on lapsia ollut, olemme järjestäneet säännöllisesti treffejä. Alkuun niitä oli tooosi paljon kun tuoreet isovanhemmat halusi pienokaista usein hoitoon, sittemmin hieman harvemmin. Mutta usein. Sen kyllä huomaa kun alkaa olemaan sellaisten tarpeessa. Sitä vain kaipaa kahdenkeskistä aikaa, ja voi pojat kun sitä saamme!
Tähän loppuun vielä mainitsen sen että pyrimme aina huomioimaan toisiamme, pienin teoin, pienin elein. Huomionosoitukset merkitsevät paljon. Lahjat synttäreinä ja jouluna, sovitut tai yllärit, ovat aina kiva toiselta saada. Se tarkoittaa sitä että toinen näkee vaivaa. Emme kuitenkaan tarvitse mitään mielettömiä vaan olemme iloisia vähästäkin. Koskien sekä lahjoja kuin tekemisiämme. Esimerkkinä meidän treffimme viime keväänä kun molemmilla oli pientä mahavaivaa mutta pidimme treffit kuitenkin kun kerran saimme lapset hoitoon. Menimme pikkubaariin jossa otimme veden ja oluen. Veteen sekoitimme samarinit ja päälle vetelimme hitaasti ja nautinnollisesti oluet. Sen verran samarineista saimme potkua että kävimme vielä kallioilla istuskelemassa, kevätilta-auringosta ja kuohuvasta nauttien. Sitten taisimmekin nukkua loppuillan kotona… Mutta hei! Treffit silti!
Semmonen on meidän suhde. Meidän rakkaus. Taistelua ja tahtoa. Elämäniloa ja -halua.
Voin niin rehellisesti kertoa että rakastan tuota minun komeaa, huumorintajuista ja sympaattista miestä täydestä sydämestäni.
Jo kakskytäyks vuotta.
Aika hienoa,
Minna/lts
ps. Meidän yhdessä vanhenemista kuvaava leffa, suosittelen katsomaan, on Rakkautta ennen keskiyötä
https://www.youtube.com/watch?v=7UJG73EzEVA
http://www.finnkino.fi/Event/299648/
