Veronmaksajan painajainen

Yeah, thats me. Olen passivoitunut työtön työnhakija. Olen eksynyt byrokratiaviidakkoon enkä edes tiedä mihin tukiin olen oikeutettu.  Olenko edes oikeutettu mihinkään? ”Töissähän sun pitäis olla!”

Päiväni ovat kuluneet Avoimen Yliopiston opintojen parissa. Olen kahminut itselleni valtavasti kursseja. Toisaalta olen kamalan innostunut, saan opiskella juuri sitä mikä minua kiinnostaa. Yritän saada tehtyä mahdollisimman paljon pois alta ennen 2016 tammikuussa julkaistavia pääsykoekirjoja. Ja minulla riittää omia säästöjä vielä tämän vuoden loppuun. Sittenhän minä olen kusessa, kusessa.

Haluaisin töitä, mutta en voi vastaanottaa töitä etten menetä tukiani. Jos menetän tuet, minulla ei riitä rahaa elämiseen. Jos teen enemmän töitä, minulla ei ole aikaa/voimia opiskella 1. pääsykokeisiin 2. avoimen yliopiston kursseja, jotka voisivat joskus johtaa tutkintoon.

Olen tilassa, jossa ei ihannemaailmassa päädytä. Täydellinen maailma, isovanhempieni, yhteiskunnan ja muutaman ystäväni mielestä menee näin: Menet kouluun, pääset jatko-opiskelemaan ja biletät, rakastut, saat ensimmäisen täydellisen työpaikkasi, etenet urallasi (tai hankit pari kersaa tässä vaiheessa kun vielä ehdit), saavutat merkittävän aseman ja menet joskus eläkkeelle. Kiva.

Missä on vapaus ja mahdollisuus epäonnistua?

Kommentit (1)
  1. Tuttu tunne. Teen tällä hetkellä osa-aikatyötä, koska enempää työtunteja ei ollut tarjolla. Ohessa opiskelen sitten avoimessa yliopistossa parantaakseni vielä entisestään koulutustani. Silti olen jotenkin väliinputoaja tässä yhteiskunnassa. :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *