Kuuntelin ensimmäisen äänikirjani!
Kuva: Art House
Suhteeni äänikirjoihin on ollut vaikea. Haluaisin kovasti kuunnella niitä, mutta kuten vuoden alussa pohdiskelin, olen kokenut vaikeaksi löytää hetkeä jolloin käden ulottuvilla ei ole muuta tekemistä. Vuoden aikana olen kuunnellut paljon podcasteja, jotka ovat pääasiassa sopivan kevyttä kuunneltavaa vaikkapa työmatkoilla, kun ei haittaa jos joku lause jossain vaiheessa jää välistä. Syyskuussa taas sain uudet kuulokkeet, joka oli seuraava askel äänikirjojen maailmaan. Pari viikkoa sitten äitiyslomani alettun huomasin, että ainoastaan kylkimakuulla tuntuu mukavalta (ja kirjan lukeminen kylkimakuulla taas on ergonomisesti haastavaa), ja innostuin aktivoimaan Kirjamessuilta saamani Storytelin maksuttoman kokeilukuukauden. Ja nyt voin sanoa, että olen vihdoin kuunnellut ensimmäisen äänikirjani!
Ensimmäiseksi äänikirjaksi valikoitui Juliaihmisenkin suosittelema Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista – nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (Art House). Äänikirjaksi teos soveltuu hyvin, sillä siinä ei ole yhtä yhtenäistä juonta, vaan kirja koostuu lyhyistä, päiväkirjamuotoon kirjoitetuista anekdooteista. Kirjoittaja on entinen NHS:n lääkäri, ja hän on koonnut kirjaan hauskoja juttuja ajaltaan ensin terveyskeskuslääkärinä ja sitten synnytyslääkärinä ja gynekologina.
Olin kirjassa vasta alkumetreillä kun paljastui, että kirja sisältäisi paljon synnytyksiin liittyviä juttuja, mikä meinasi säikäyttää, sillä omaa synnytystä odotellessa ei todellakaan halua kuulla mitään kauhujuttuja synnytyksistä. Onneksi kirja ei kuitenkaan ole lainkaan paniikkia aiheuttava, vaan enemmistö jutuista keskittyy mm. hauskuutta aiheuttaviin väärinymmärryksiin tai eri ruumiinaukoista löytyviin esineisiin, joita ihmiset jostain syystä ovat niihin tunkeneet.
Pientä paniikkia sen sijaan aiheuttavat ne olosuhteet, joissa lääkärit Briteissä selkeästi työskentelevät. Vuoroja ei saa vaihdettua (kertoja missaa mm. parhaan ystävänsä polttarit ja joutuu perumaan 5-vuotisjuhlamatkansa tyttöystävänsä kanssa), vuorot ovat loputtoman pitkiä ja kiireisiä (niiden aikana ei torkuta tai syödä illallista), palkattomat ylityöt ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus ja perehdyttämiskäytännöt vaihtelevat radikaalisti sairaalasta toiseen. Kun kuulee miten lääkäri suorittaa 12 tunnin yövuoronsa viimeisillä minuuteilla vuoron 38. keisarinleikkausta, alkaa hieman kuumottaa, että kaikki menisi hyvin.
Pääasiassa kirja on tosi hauska, moneen otteeseen nauroin ääneen, mutta toki joukkoon mahtuu myös surullisia hetkiä, sillä ne ovat sairaalan arjessa läsnä väkisinkin. Joissain kohdissa hauskuus alkaa myös hieman ärsyttää: jokaisen anekdootin loppuun on pitänyt lisätä joku viimeinen pieni lasautus tai nokkela lause, joka alkaa tyylikeinona hieman tökkiä puolivälissä kirjaa. Siksipä koskettavat ja surulliset jutut olisivat tavallaan voineet saada kirjassa enemmänkin tilaa – toisaalta ymmärrän hyvin halun olla retostelematta sellaisilla.
Kohta voi vähän kirpaista on siis mahtavaa lukemista / kuunneltavaa esimerkiksi sitcomien ystäville (lääkäriuransa jälkeen Kay ryhtyi sitcom-käsikirjoittajaksi!) ja sopii hyvin vaikkapa työmatkoille lyhyinä annospaloina nautittavaksi. Ei myöskään haittaa jos joku luku jää välistä eli kaltaiseni äänikirjanoviisit voivat hyvin harjoitella keskittynyttä kuuntelemista sen avulla!