Otsikko on harhaa: esittelen alla vain yhden tavan syödä yhdessä.

Kaikki varmasti jo tietävät Let’s Eat Together -yhteisön. Niille, jotka eivät, kyse on yksinkertaisuudessaan Facebook-ryhmästä, jonka jäsenet tykkäävät syödä yhdessä. Ryhmässä voi ilmoittaa aikeistaan kokata ruokaa, ja kutsua mukaan ruokaseuraa. Konsepti on yksinkertainen, hauska – ja pelottava. Liityin itse ryhmään heti sen tultua julkiseksi viime keväänä, mutta vasta viime kuussa rohkaistuin ensimmäistä kertaa osallistumaan yhteen tapahtumaan. Kun kerroin ystävilleni, että olin menossa illalliselle tuntemattoman ihmisen luokse, tuntemattomien ihmisten kanssa, jouduin selittelemään asiaa paljon. 

1. Ei, ruuasta ei tarvinnut tuolla kerralla maksaa, mutta tapahtuman järjestäjä saa itse päättää, pyytääkö hän vieraita osallistumaan kustannuksiin tai vaikka tuomaan jotain yhteiseen pöytään. Ensimmäisellä kerrallani vein viinipullon, mutta sekin oli vapaaehtoista. Toisissa tapahtumissa pyydetään suoraan vaikkapa 5 euron osallistuminen kustannuksiin. 

2. Kuka niitä illallisia oikein järjestää? Ihan normaalit ihmiset. Kuka tahansa jonka mielestä on kivempaa syödä jonkun kanssa kuin yksin. Monissa tapahtumissa on hienot teemat, mutta se ei ole mitenkään pakollista. 

3.Ei, ei pelota. Tai pelottaa vähän. Mitä jos ihmiset ovat tyhmiä? Toisaalta: useat ihmiset ovat tyhmiä, vielä useammat ovat tosi kivoja. Tapaan päivittäin työssä paljon uusia ihmisiä, joiden kanssa pystyn istumaan saman pöydän ääressä parin tunnin palaverin. Ihan yhtä lailla heistä voi joku olla tosi tyhmä. Kyllä minä yhdestä illallisesta selviän.

Ja hyvin selvisinkin. Ensimmäinen illalliseni oli mahtava vegedinneri Kalliossa, emäntä oli tehnyt salaattia, vegelasagnea, pinaatti-fetapiirakkaa sekä uunijuureksia. Vieraat toivat viiniä ja jälkiruokaa. Tutustuin kuuteen mahtavaan tyyppiin. Ilta oli kauhean kiva.

Eilen osallistuin siis elämäni toiseen Let’s Eat Together -illalliseen, mistä tämä postauksenikin johtuu. Illan konsepti oli mukavan vapaa ja huoleton: hömppäleffailta, johon kukin vieras toisi omaa leffaherkkusuosikkiaan ja omat juomansa. Emännän rooli tässä tilaisuudessa oli siis tarjota leffa sekä puitteet, ja koota meidät kaikki yhteen! 

Olin luvannut leipoa, jos jaksaisin, mutta ajanpuutteen ja laiskuuden vuoksi toinkin vain valmisherkkuja kaupasta. Tarjolla oli lisäksi mm. irtokarkkeja, Raffeleita ja dippiä, suklaakeksejä, jäätelöä sekä suklaapoppareita. Illan elokuva oli 21 tapaa pilata avioliitto, jota en sitäkään vielä ollut nähnyt.

Ensin lyhyesti elokuvasta: se oli hyvä! Ainakin oletuksiini nähden. Olen jostain syystä n. viimeiset 15 vuotta suhtautunut todella varauksellisesti suomalaiseen fiktioelokuvaan (ja nimenomaan fiktioon, tämä ei koske dokumentteja) enkä oikeastaan ole käynyt edes katsomassa kotimaisia leffoja. (Offtopic: Muita kuin lastenelokuvia, joista kirjoitin kandintyönikin.) En tiedä miksi. Mutta tänä syksynä näin ensin Tumman veden päällä, joka oli ihan huikea, herkkä ja koskettava ja uskottava ja IHANA Samuli Edelmann, jota en ole pitänyt yhtään ihanana ennen tätä elokuvaa, jossa Samulin henkilöhahmokin on kaikkea muuta kuin ihana. Outoa. Sitten tuli upea Betoniyö. Ja nyt 21 tapaa pilata avioliitto, joka on Putous-näyttelijöillä roolitettu romanttinen komedia, tyylilaji, joka erityisesti toimii tosi huonosti kotimaisessa elokuvassa. Mutta Johanna Vuoksenmaan ohjaustyö olikin tyylipuhdas lajityyppinsä edustaja, oikeasti hauska ja raikas, tietysti ihan ennalta-arvattava, mutta sehän vaan kuuluu asiaan. Olin siis itsekin ihan yllättynyt että pidin leffasta. Mutta tykkäsin.

Armi Toivanen ja Riku Nieminen taitaa vähän rakastuu. Kuva: Johanna Vuoksenmaa

Ja itse illasta tykkäsin vielä enemmän. Meitä oli kymmenen tyttöä, ja vaikka leffaa katsellessa ei ihan niin paljon päässyt tutustumaan kuin illallisen äärellä, oli tunnelma välitön ja lämmin. Viime talven vietin Australiassa, ja siellä vietin luonnollisesti paljon aikaa täysin tuntemattomien kanssa. Etsiskelin kavereita CouchSurfing-saitin kautta ja menin ihan reippaasti tapahtumiin, joista en tuntenut ketään. Heti Suomeen palattuani valahdin kuitenkin samaan vanhaan malliini, jossa hengailen vanhojen kavereitteni kanssa enkä juurikaan tutustu uusiin ihmisiin kuin töiden kautta. Let’s Eat Together -illat ovat ihan mieletön mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, joista suurin osa ainakin kahden otantakerran perusteella ovat about samanaikäisiä ja samanhenkisiä. Ehkä siis ensi kerralla uskaltaudun jopa emännöimään iltaa itse! 

Arvio: Tykkäilin hulluna!