Ultra Bra – Sokeana hetkenä -tietokirja on UB-fanille mannaa
Aijaijai, monelta vuodelta tuntuneen ajan jälkeen sain vihdoin kirjastosta käsiini kaikkien aikojen lempibändini ”historiikin”eli viime vuonna ilmestyneen Ultra Bra – Sokeana hetkenä -bändikirjan. Tosiaan, pidän yhä Ultra Brata yhtenä lempibändeistäni, vaikka yhtye hajosi jo lähes kaksi vuosikymmentä sitten (vau miten vanha mä jo olen…). Toimittajat Ville Similä ja Mervi Vuorela kokosivat yli 300-sivuiseen teokseen bändin koko tarinan alkumetreistä hajoamiseen saakka.
Kirja on faneille uskomatonta nannaa. Tosin, täytyy myöntää, että alkuosan kuvaukset bändiläisten ala-astevuosista ja siitä kuka hengasi missäkin kaveripiirissä lukiossa, oli vähän puuduttavaa luettavaa ja meinasin lopettaa lukemisen alkuunsa. Onneksi en lopettanut, sillä sitten kun päästään siihen vaiheeseen, että bändi on kunnolla koossa, seuraa niin paljon uskomatonta ja kiinnostavaa infoa ettei olisi voinut uskoakaan.
Olin UB:n aikoina nuori, bändin hajotessa vasta mennyt lukioon enkä tiennyt hirveästi kulissien takaisesta maailmasta mitään. En usko edes tajunneeni miten vähän aikaa bändi oli ollut koossa ennen hajoamistaan, tai miten nopealla aikataululla neljä levyä julkaistiin. Hyräilin vain tyytyväisenä mukana ja hoilasin Savanni nukahtaa -hittiä kuoroni kanssa. Kaikki mitä en silloin tiennyt, tulee kirjan myötä piinaavan selväksi. Se, miten haastavaa 13-henkisen bändin kommunikaatio on ollut ja miten mestarisäveltäjä Kerkko Koskisen johtamistyyli on aiheuttanut ristiriitoja yhtyeessä. Miten saumattomasti Anni Sinnemäen ja Koskisen työskentely sujui. Miten nuoria bändiläiset olivat saavuttaessaan tuon kaiken. Mitä Anna Tuluston erossa todella tapahtui.
Parasta kirjassa on tuttujen biisien taustat. Monet UB:n alkuvaiheen biisien, kuten Veturi, taksi, valtamerilaiva, sanoista syntyivät oluen siivittäminä kosteissa sanoitusiltamissa. Sinä lähdit pois tehtiin Ismo Alangon masinoimissa varjoviisuissa kilpailubiisiksi neljässä tunnissa, ja sen musiikkivideon kuvauksissa laitettiin lentokoneet lähestymään lentokenttää eri suunnasta, jotta saataisiin mahdollisimman hyvä kuvakulma. Haikeankauniin Pärnun sanat ovat suoraan peräisin Sinnemäen ja Koskisen syksyiseltä lomalta kylpyläkaupungista. Ja kyllä, Anni Sinnemäki on todella ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna.
Kirja on nopealukuinen, vaikka hieman häiritsee tekstin kronologinen pomppiminen ja huoleton vaihtelu aiheesta toiseen. Tuntuu, että kirjaa tehdessä on ehkä tullut kiire – tai ehkä materiaalia bändiläisiltä on tullut yksinkertaisesti niin paljon, että sitä on ollut mahdotonta järjestellä sen enempää. Kaikenkaikkiaan Sokeana hetkenä on kuitenkin fanille todella mehukas paketti, joka pakottaa kuulemaan tutut biisit uudessa valossa. Bändiläiset kertovat kokemuksistaan rehellisesti ja yllättävänkin avoimesti – aikaa on selkeästi kulunut jo tarpeeksi, jotta kipeistäkin asioista voidaan puhua.
Ultra Bran ensimmäisen videon ohjasi Aku Louhimies ja Terhi Kokkosen päällä oli Anni Sinnemäen vähän aiemmin omissa häissään käyttämä häämekko.
Emma Puikkonen oli aiemmin kirjailijana itselleni täysin tuntematon, mutta nousee Lupaus-romaanillaan ehdottomasti kiinnostavimpien kotimaisten nykykirjailijoiden joukkoon.