Näkymiä Ulcinjin kaupunkiin

Aurinkotuoleja Mala Plazalla

Auringonlaskunäkymät vanhan kaupungin Antigona-ravintolasta

Ada Bojanan merihenkisessä ravintolassa pääsi syömään joen päällä

Matkalla Ada Bojanaan kohtasimme dystopiamaisen näyn Bojana-joella.

Skadar-järvellä pääsimme veneajelulle lumpeiden ja pitkien kaislojen keskelle.

Näkymiä Virpazarin kylästä Skadar-järvelle

Zavjet-viinitilan viininmaistelussa

Ulcijnin rantaviivaa vedeltä käsin – melkein jokaisella ravintolalla oli oma auringonottopaikkansa vesirajassa

Vanhan kaupungin luksushelmi eli Sunset Beach Bar tarjosi oman elämäni Unelmien poikamiestyttö -hetkiset tunnelmat

Montenegron matkamme oli jaettu kahtia: ensin vietimme 5 päivää Montenegron eteläisimmässä (ja samalla itäisimmässä) kaupungissa Ulcinjissa, ja loppuajan kohteeksemme valikoitui Budva. Ulcinj on kaunis rantakaupunki Albanian rajalla ja sieltä löytyvät Montenegron hiekkarannat (muualla maassa rannat ovat pääasiassa kivirantoja). Kesäkuun alussa Ulcinj oli vielä varsin rauhallinen ja sen hintataso oli huomattavasti halvempi kuin Budvan tai Kotorinlahden kohteissa minne matkamme jatkui.

Ulcinjin tärkeimmät rannat ovat aivan kaupungin keskustassa sijaitseva Mala plaza (eli ”pieni ranta”) ja 5 km kaupungista itään sijaitseva, hulppeat 13 kilometriä pitkä Velika plaza (”pitkä ranta”). Velika Plazalle tehdään myös veneretkiä Mala plazan satamasta, ja mekin koimme pitkän rannan pääasiassa mereltä käsin. Söpön papparaisen veneretki maksoi 25 € kahdelta hengeltä ja kesti n. 1,5 tuntia. Sen aikana saimme hypätä uimaan suoraan veneestä Velika plazan edustalla ja hahmotimme myös hienosti miten Ulcinjin rantaviivaa on hyödynnetty: koko ranta on täynnä ravintoloita tai baareja joilla on kullakin oma rakennettu auringonottopaikkansa, josta yleensä myös pääsee uimaan. 

Ulcinjin vanha kaupunki on muiden eurooppalaisten vanhojen kaupunkien tapaan sokkeloinen ja sen kadut kapeita. Lisäksi vanha kaupunki sijaitsee kukkulalla, joten kapuamista on luvassa. Vanha kaupunki on pääasiassa ravintoloiden ja näköalabaarien aluetta – jokainen ravintola mainostaa juuri heillä olevan kaikkein mellevin auringonlaskunäkymä, ja hienoja näkymät ovatkin. Illastimme vanhassa kaupungissa kahdesti, Antigona ja Taphana -nimisissä ravintoloissa, joista jälkimmäinen jäi mieleen kenties koko reissun parhaana illallisena. Vanhan kaupungin suurin salaisuus on kuitenkin vaatimattomin ja nuhjuisin kyltein varustettu ”Sunset Beach Bar”, jonne mennään hämärän näköisiä kierreportaita laskeutumalla ja luulen, että monikaan ei tajua että portaat oikeasti vievät johonkin. Baari on kuitenkin yksi elämäni suurimmista luksuskokemuksista: baaripöydät ovat harvakseltaan aseteltu betonisille ulokkeille, jotka johtavat suoraan mereen. Tunsin olevani Unelmien poikamiehen kuvauksissa istuessani siinä suoraan meren äärellä, tarjoilijoiden kantaessa minulle valkoviiniä.

Ulcinjista ajaa kätevästi myös Ada Bojanaan, kolmikulmaiselle paratiisisaarelle Bojana-joen varrella. Saarelta pääsee harrastamaan kaikenlaisia vesiurheilulajeja kuten leija- ja purjelautailua, ja saarelta löytyy tavallisen rannan lisäksi myös nudistiranta. Koko kaunis saari on luonnonsuojelualuetta, joten sinne tulee maksaa muutaman euron suuruinen pääsymaksu. Ainakin sesongin ulkopuolella ranta oli todella rauhallinen ja olisimme varmasti tulleet uudestaan jos olisimme olleet Ulcinjissa pidempään. Saarella sijaitsee myös muutama ravintola, joista testasimme Cickova Carda -nimisen paikan. Sen kaikki merihenkiset somisteet ja kalusteet olivat täynnä ihmisten kirjoituksia, ja terassilla istui käytännössä joen päällä. Rannan toisella puolella sijaitsevista joen päälle rakennetuista taloista jopa tuotiin ravintolaan ihmisiä veneellä. Kotimatkalla pääsimme vielä ihastelemaan erikoista dystopista näkyä, joka toi elävästi mieleen Waterworld-leffan maisemat.

Yksi must-päiväretkikohde on Montenegron keskellä sijaitseva valtava Skadar-järvi, jonka ympäristö on myös kansallispuistoa. Järvelle pääsee kolmesta suunnasta, ja Ulcinjista helpoin reitti on Virpazar-nimisen pittoreskin kylän kautta. Heti Virpazariin saapuessamme meidät piiritti paikallinen mafia, jotka veivät meidät lähes kädestä pitäen ”matkatoimistoon”, eli jonkinlaisen jefen pöytään kuppilaan, jossa jefe markkinoi oman porukkansa järjestämiä veneretkiä ja väitti, että heidän hintansa ovat edullisimmat. Noh, eivät kyllä olleet kuten saimme myöhemmin huomata, mutta koska aavistimme, mistä oli kyse, saimme kyllä hintaa alennettua huomattavasti. Jefen boat trip olisi ilman tinkimäämme alea kustantanut 25 + 4 euroa per henki (josta 4 € on pakollista luonnonsuojelualueen pääsymaksua), kun taas peremmältä kaupungista sai vastaavia järviretkiä 10 + 4 eurolla / henkilö. Järviretkeä valitessa kannattaa vaatia pientä venettä: järvellä tuli vastaan kunnon turistibootteja, joilla oli kyydissä parikinkymmentä henkeä. Pienemmillä veneillä tunnelma on rauhallisempi ja luontoa pääsee ihailemaan paljon paremmin, koska pienet veneet pääsevät reittejä, jonne isommat eivät pääse. Virpazarissa kannattaa myös kiivetä kukkulan päällä sijaitsevalle oudolle pienelle linnakkeenrauniolle, ihan vaan sen outouden takia. Okei, toki linnakkeelta on mahtavat näkymät laaksoon, mutta linnakkeesta itsestään on tehty erikoinen vanhojen kalastusvälineiden museo, jonka huoneissa soi täysiä paikallinen diskomusiikki. Myös kävelymatka ylös linnakkeelle on ehkä jonkin sortin elämys: tietä ympäröivän metsän puiden väleihin oli kudottu aivan jäätävän isoja hämähäkinseittejä ja niissä riippui isoimpia ikinä näkemiäni hämähäkkejä. Tiellä vaelteli randomisti myös kilpikonna.

Skadar-järven alue on myös tunnettua viiniseutua ja Virpazarin ympärillä on lukemattomia viinitiloja. Ajaessamme kotiin järveltä saimme spontaanin ajatuksen käydä viinitilalla, mutta vähän mietitytti että mitenköhän pääsemme mihinkään sisälle kun on sunnuntai-ilta ja kello 19. Käännyimme ensimmäisestä sopivasta kadunkulmasta, jossa oli kyltti viinitilalle 3 km päähän, ja ajoimme kuoppaista pikkutietä paljon pidemmän tuntuisen ajan. Juuri kun olimme aikeissa luovuttaa, tuli vastaan Zavjetin viinitila. Soitimme ovikelloa, ja meidät otettiin vastaan mitä lämpimimmin. Saimme privakierroksen tilalla ja sen päätteeksi viininmaistelun: kyseisellä tilalla valmistetaan kahta eri punaviiniä, port-viiniä, konjakkia, rakijaa sekä vihreistä saksanpähkinöistä tehtyä ”terveyslikööriä”. (Tämä siis kaikki ilmaiseksi – järven viinitiloille myydään tietysti myös erilaisia hintavia matkanjärjestäjien paketteja. Toisaalta koimme velvollisuudeksemme ostaa ns. pöydän tyhjäksi esittelyn jälkeen.) Suosittelen Zavjetin tilaa kaikille viinistä kiinnostuneille, kyseessä ei ole alueen isoin tai hienoin tila, mutta omistajien sympaattisuus ja lämpö korvaa sen moninkertaisesti. Zavjetissa viinit tehdään täysin orgaanisesti ja käsityönä, mikä ei muilla maan tiloilla ole lainkaan itsestäänselvyys.

Ulcinjista lähdimme ajamaan seuraavaan kohteeseemme eli turistien suosimaan Budvaan, joka ei ollenkaan ollut mieleemme. Siitä lisää seuraavassa postauksessa, mutta Ulcinjia suosittelen tosi lämpimästi kaikille Montenegrosta kiinnostuneille!

Vietimme juuri 9 päivää maagisessa Montenegrossa. Alkukesälle ajoittuvaa lomamatkaa suunnitellessamme, matkakohdevaihtoehtona oli aluksi Kroatia, mutta sitten aloimme lukea tarkemmin Kroatian naapurista Montenegrosta, jota kuvailtiin monessa jutussa ”kuin Kroatiaksi pienemmässä ja rauhallisemmassa koossa”. Montenegro valloittikin sydämemme täysin! Pienikokoinen maa on uskomattoman monipuolinen: sen pitkän rantaviivan varrella on kattava valikoima erilaisia rantoja täydellisistä paratiisihiekkarannoista karujen vuortenjyrkänteiden reunustamiin pieniin poukamiin, ja isot luonnonsuojelualueet ja luonnonpuistot tarjoavat upeita näkymiä ja erilaista tekemistä rannalla oleilun vastapainoksi. Mikä parasta, välimatkat ovat lyhyitä eli reilussa viikossa ehtii koluta maata jo oikein mainiosti – joskin takaisin on vielä päästävä!

Matkan ensimmäiset viisi päivää vietimme Albanian rajalla olevassa pienessä Ulcinjin kaupungissa ja loppuajan turistien suosimassa rantakohteessa, Budvassa. Kirjoitan omat postaukset molemmista näistä paikoista ja päiväretkistä, joita niistä käsin teimme – tässä postauksessa on muutamia käytännön asioita Montenegroon liittyen.

1. Välimatkat ovat lyhyitä, mutta ne kestävät kauan

Montenegrossa auton vuokraaminen on erittäin suositeltavaa, sillä esimerkiksi maan rantaviiva on täynnä toinen toistaan söpömpiä kyliä, joissa ei tekemistä välttämättä riitä moneksi päiväksi, mutta eräänlainen village-hopping onnistuu autolla tosi hyvin. Huomasimme kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä, että tiet ovat pieniä ja mutkikkaita, ja jos puhelimen gps tai Google Maps arvioi matka-ajan olevan X, tuli siihen aina lisätä 50-100 % lisää matka-aikaa. Eli vaikka kohde saattaisi sijaita 8 km päässä, saattoi sinne hyvin ajaa 35 minuuttia.

2. Paikallinen ajamiskulttuuri on… kyseenalaista

Maassa vallitsee eteläeurooppalaisen rempseä ja huoleton ajamiskulttuuri. Autot ohittelevat toisiaan kapeaa kapeammilla vuoristokujilla holtittomasti ja käyttävät vilkkua jos sattuvat muistamaan. Erityisesti auton pysäköiminen aiheutti kuskina toimivassa matkakumppanissani suurta ärtymystä: oikeastaan minkäänlaisia pysäköintisääntöjä ei ole. Autoja jätetään parkkiin villisti kadunkulmiin ja puoliksi jalkakäytäville – saman kadun varrella saattoi myös nähdä molempiin suuntiin pysäköityjä autoja. Auton vuokraaminen ei siis ole hyvä ajatus tottumattomille kuskeille.

3. Ruoka on halpaa, mutta annokset valtavia

Montenegrossa on toistaiseksi vielä oikein mukava hintataso: pitsa maksoi yleensä n. 5-6 euroa, salaatti muutaman euron ja hyvässä ravintolassa pääruoka tuoreista merenelävistä n. 12 €. Pienet hinnat erityisesti alkuruuissa yllyttivät meidät aina tilaamaan useamman annoksen (ajatuksena jakaa useita pieniä annoksia), mutta käytännössä myös alkuruuat olivat pääruuan kokoisia valtavia settejä. Tilasimme jokaisella aterialla vahingossa liikaa ruokaa. Yhdessäkin ravintolassa jälkiruokalistalla oli pieni jäätelöannos (3 palloa) tai iso jäätelöannos (5 palloa)… Vähän jäi harmittamaan että jätin mahdollisuuden syödä 5 jäätelöpalloa, mutta taisin olla jo alkuruuista turhan täynnä.

4. Omatoimimatkailijan tulee maksaa turistivero, vai pitääkö?

Montenegrossa turistien tulee rekisteröityä viranomaisille 24 tuntia maahansaapumisestaan ja maksaa turistivero, 0,50-1 € per päivä. Hotellit tilittävät tämän veron asukkaistaan viranomaisille suoraan, mutta yksityisissä majapaikoissa, kuten Airbnb:n kautta majoittuessa, matkailijan tulee hoitaa tämä itse. Noh, me kuulimme koko hommasta päivänä 4 eli tuo 24 tuntia oli jo menetetty juttu. Menimme siis päivänä 5 hoitamaan tätä asiaa turisti-infoon hieman jännittyneinä siitä että tuleeko myöhästymisestä joku sanktio. Ei tullut, ja myöhemmin kuulimme myös toiselta majapaikan pitäjältä että on hieman epäselvää että maksaako kukaan tätä veroa ja tarkistetaanko sitä maastalähtiessä jollain tavalla. Saimme kuitenkin lappuset, jossa luki että verot on maksettu – ja niitä ei tosiaan kukaan sen koommin kysellyt. Epäselvää siis on, että olisiko veron maksamatta jäämisestä tullut jotain seurauksia, mutta koska summa on pieni niin mielellään sen maksoi. Netistä oli myös vaikea löytää infoa siitä mihin vero maksetaan, joten tässä tiedoksi: maksua ei suoriteta kerralla koko ajaksi jos asuu useammassa paikassa, vaan kunkin kunnan / kaupungin osalta erikseen. Maksu hoidetaan turisti-informaatiossa off-seasonina, ja sesonkiaikaan ilmeisesti postitoimistossa.

5. Paras aika käydä Montenegrossa on kevät

Saavuimme maahan aivan täydelliseen aikaan. Koko matkan ajat lämpötilat olivat jossain 24-26 asteen paikkeilla, viimeisinä päivinä lämpötila kohosi kolmeenkymmeneen, joka oli jo meille aivan liikaa. Merivesi oli n. 20-asteista eli tarpeeksi lämmintä pulikoimiseen, mutta kuitenkin sen verran viileää, että se virkisti oikeasti. Paikallisilta kuulimme, että heinä-elokuussa on n. 40-asteista ja vedenkin lämpötila nousee kolmeenkymmeneen. Erityisesti Budvan kaupungissa oli jo nyt paljon turisteja, vaikka varsinainen sesonki alkoikin vasta kesäkuun puolivälissä – voin siis vain kuvitella turistitungosta keskellä heinäkuuta, ei kiitos! Syksyä kohden lämpötilat taas laskevat, mutta koska kesät ovat kuumia ja kuivia, on luonto kuivunut keltaisen koppuraksi. Meille suomalaisille sopivat ”lämpimät ilmat” alkavat keväällä jo maalis-huhtikuussa, joten suosittelen Montenegroa ehdottomasti keväiseksi lomakohteeksi!

Seuraavissa postauksissa tullaan kertomaan kokemuksista Montenegrossa tarkemmin:

Montenegro osa 2: Ulcinj (Ada Bojana, Ulcinjin vanhakaupunki ja rannat, Skadar-järvi ja sen viinitarhat)

Montenegro osa 3: Budva (Budvan kaupunki, Sveti Stefan, Petrovac, Kotor, Lovcenin kansallispuisto)