Ladataan...
Liikehdintää

Alkuvuosi ansaitsisi muutaman kirosanan limittäisten ja päällekkäisten flunssien takia. Olemme kuitenkin ehtineet kahdesti katsomaan pienoisrautateitä, ensin Selloon ja viime lauantaina Tapiolaan, jonka Heikintorin ensimmäiseen kerrokseen rata muutti muutaman viikon aikana.

Ihan pienestä projektista ei ole kyse. Rataa on rakennettu puolisen kilometriä, tavaraa on kolmen kuorma-autollisen verran. Tämä toisinaan esillä oleva Alppirautatie on harrastajien projekti, joka väliaikoina asustelee pala kerrallaan omistajiensa kotona. Onpa yksi heistä vuokrannut harrastukselleen oman talon Hyrylästä. 

Ihan niin vannoutuneiksi harrastajiksi emme ole ryhtymässä, vaikka appiukolta löytyykin jo rataa ja erityisesti erilaisia vetureita. Poikakin on päässyt niitä kokeilemaan. Katseleminenkin jaksaa silti vielä kiehtoa.

Enkä ihmettele. Junien maailma on täynnä pieniä yksityiskohtia. Veturit ja vaunut ovat erilaisia, mukaan mahtuu myös raitiovaunu. Maastot ovat upeita ja maisemasta on hauska bongata tuttuja asioita. Pienoismaailmassa bussitkin liikkuvat. 

Rata on auki lauantaisin 16.3. asti kello 11-16 ja kahtena keskiviikkona (13. ja 20.2. klo 16-19). Näyttelyyn on vapaaehtoinen 2 euron pääsymaksu, joka ei todellakaan ole mielestäni kohtuuton, mutta mahdollistaa myös ilmaisen käynnin tekemistä tarvitseville. 

Pienoismallit ovat jo pitkään kiehtoneet minua, vaikka nukkekoti onkin vanerinpaloina kotona. Jossain vaiheessa haaveilin kerrostalon ja siihen liittyvän raitiovaunun tekemisestä. Junat ovat tuolla H0-mittakaavassa (1:87), kun taas nukkekodit ovat usein 1:12 tai pienimmillään 1:48. Tuollainen isomman kaavan juna on sen verran kookas, että siinä on parhaimmillaan mahdollista kuljettaa matkustajiakin. Ei siis ihan kerrostaloluokan rakenteluun sopivaa kaliiberia. H0-kaava taas on sen verran pieni, että yksityiskohtia ei välttämättä jaksa tai kannata rakentaa omin käsin. Halpaa niiden ostaminen ei kuitenkaan ole, enkä uskaltautunut edes puolitosissani miettimään montako euroa tuohon Alppirautatiehen on saatu upotettua. Keksin silti huonompiakin harrastuksia, etenkin kun meidän perheessä kiinnostus ei todellakaan rajoitu vain miespuolisiin jäseniin. Voi silti olla, että pidän omat projektini erillään mahdollisista pienoisrautateistä. Toisaalta N- tai Z-mittakaava mahdollistaisi isonkin radan rakentamiseen kohtuullisiin tiloihin...

Ja koska junateema on perheessämme pinnalla, tarjoilen teille toisen, hieman arvokkaamman junavinkin. Ensi viikonloppuna (16.-17.2.) Höyryjuna Ukko-Pekka saapuu jälleen Kouvolasta pääkaupunkiseudulle ja liikennöi siellä edelleen lyhyempiä matkoja. Asemalla tavataan?


("Maanalainen helmi". Kuva Sellon näyttelystä, löytyy myös Heikintorilta.)

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Liikehdintää

Olen itse ollut asiakaspalvelussa töissä. Olen siitä tietenkin aivan loistava. Intuitiivinen, dynaaminen, asiakkaan huomioiva.

Kaikki tästä omakehusta ei ole turhaa. Törmään tietysti kuluttajana erilaisiin asiakaspalvelukokemuksiin. Jos kohta minua vaivaannuttaa sydänemojien liiallinen viljely tuotetiedusteluissa, huomaan silti usein turhautuvani siihen kanssakäymiseen, jota koen.

Kauppatilauksemme tuli maanantaina melkein puoli tuntia myöhässä. Ei hätää. Joskus en itsekään ollut vielä kotona, kun tilaus tuli (etuajassa tosin). Toisinaan toivomme toimitusaikaa aikaikkunan ulkopuolelle ja usein se onnistuu. Mutta. Tämä oli jo toinen kerta, kun paikalle saapunut kuljettaja ei viitsinyt todeta: "Anteeksi, että olen myöhässä." Katsoin asiakseni huomauttaa asiasta, siis myöhästymisestä, jolloin on vaikea kuulostaa enää rennolta: "Ei se mitään, joskus vaan nämä taaperon iltatoimet ovat jo pahasti kesken tähän aikaan" (miehen samaan aikaan uppoutuneena peli-iltaansa). Mutta koska kuljettaja ei voi tietää mitään meidän elämäntilanteestamme, elleivät he kerää jotain asiakasrekisteriä, olisin voinut olla lähdössä ihan mihin tahansa sovitun kuljetusajan jälkeen ja joutunut ongelmiin heidän myöhästymisensä takia. 

Anteeksi on niin pieni sana. Ja mielestäni asiakaspalvelussa on parempi pahoitella hieman liikaa kuin liian vähän, siitäkin huolimatta että virhe olisi toisessa osapuolessa.

No mutta sitten nämä muut ominaisuudet. Kirjoitin nimittäin työhakemusta, johon sattuneesta syystä pystyin runoilemaan vähän mitä sattuu ja lisäsin älykkyyden asiakaspalvelijan hyviin ominaisuuksiin. Äly ja vielä ehkä enemmän hoksottimet. Että kun on ensin kuunneltu asiakasta ja pahoiteltu tapahtunutta, voivat aivosolut samaan aikaan raksuttaa kasaan ratkaisua, jolla ongelma ratkaistaan ja asiat kääntyvät parhain päin. 

Äly näkyy myös ennakoinnissa. Taitava asiakaspalvelija osaa esimerkiksi vastata tiedusteluihin niin, että hän kertoo asiaa jo pari askelta eteenpäin. Eli jos tiedustelen kuljetusta, hän kertoo vaihtoehdot ja lisäksi vielä vaikka erot niiden kustannuksissa, toimitusajoissa ja -tavoissa, jolloin viestintä ei tapahdu chat-tyyliin kysymys kerrallaan. Tämä toki erityisesti kirjallisessa viestinnässä. Puhuttuna en välttämättä kaipaa luentoja. 

Tosin on varmasti laumoittain myös heitä, jotka eivät kykene vastaanottamaan enempää informaatiota kuin sen, mitä he ovat kysyneet.

Samoin kuin on laumoittain heitä, jotka vastaavat sähköpostin tai vastaavan kolmesta esitetystä kysymyksestä vain yhteen. Miten ärsyttävää, aina, mutta saattaa vaikuttaa suuresti ostopäätökseenikin. 

Jep. Kaiken tämän asiakaspalveluparhauden vastapainoksi olen siis nillittävä asiakas. Myös toisella puolella toimiessani turhautumista tapahtui, mikä lienee ymmärrettävää. Jotenkin yleensä onnistuin kuitenkin pysyttelemään asiallisena. Useimmiten. Lähes aina. 

On ehkä onni, etten ole enää asiakaspalvelussa töissä. Itseni ja asiakkaiden kannalta. On ehkä myös onni, että olen kuluttajan harkitsevampi. Se tarkoittaa, että yksinkertaisesti ostan vähemmän. Toisaalta koska olen kuluttajana ronkelimpi, yritän etsiä juuri itselleni sopivimman vaihtoehdon ja siinä valitettavasti törmää kohtuullisen useinkin asiakaspalvelun tarpeeseen. On selvää, että silloin sillä on vielä suurempi vaikutus.

Valitettavasti taidan olla myös aika vanhanaikainen ajattelussani, jossa hyvä asiakaspalvelu voi houkutella takaisin myös sellaisen asiakkaan, joka ei juuri sillä kertaa saa tarvitsemaansa. Tässä ajassa, jossa vaihtoehtoja löytyy miljoonittain, huomaa silti edelleen ihmisten tarpeen suositteluille esim. erinäisillä keskustelupalstoilla. 

Ehkä pyrin vain parantamaan omaa viestintääni ihan henkilökohtaisella tasolla. Se palvelee ainakin itseäni.

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Liikehdintää

Joululoman suunnitelmiin kuului ehdottomasti mökkireissu. Olen päässyt tuonne rakkaaseen paikkaan liian harvoin, mikä ei tässä autottomassa perhearjessa ole ihme. Säästä riippuumatta oli tarkoitus olla ainakin kaksi yötä, mutta koska saimme valkoisen joulun, pidensin reissuamme lähes viikkoon. 

Mökkimme koko on noin 36 neliötä, siellä on sähköt mutta ei juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Saunarakennus on erillinen, sinnekin vedet pitää kantaa ja lämmittää puilla padassa. Pienempiä määriä varten olemme kyllä roudanneet sinne myös vanhan vedenkeittimen, silläkin saa lämpimäksi nopeaan aamu- tai iltapesuun tarvittavan määrän vettä. 

Mikään idyllihän tuo ei siis ole, ainakaan pienen lapsen kanssa. Kaikenlaisiin arkiaskareisiin kuluu aikaa, mutta tavallaan jopa nautin niistä, enkä oikein osaisi kuvitella ainakaan omalle mökille astianpesukonetta, vaikka tiskaus onkin aina operaatio. Mieli lepää toisella tavalla. Toisaalta kyllä toivoin ja vaadin, että miehen lähtiessä kaupunkiin takaisin töihin, on kaikki mahdollinen meidän arkeamme helpottava tehty valmiiksi. Turvallisuussyistä en esimerkiksi halua viedä lasta enää kaivolle (raukka joskus roikkui rintarepussa mukana ja häälyi tumman veden yllä), joten juomavesien hakeminen pitää ajoittaa päiväuniaikaan. 

Valoisan aika on keskellä talvea tosi lyhyt, mutta lumi tekee iltaulkoilustakin suhteellisen miellyttävää. Ei siitä nauti oikein kukaan, jos on pimeässä marraskuussa mustan maan keskellä. Tai silloin nauttii, kun voi rauhassa käpertyä ja lukea tai katsoa leffaa, eikä ole pakko mitään, mutta lapsen kanssa pakkoja on enemmän kuin haluan välillä myöntää.

Päivien rytmi on toisenlainen. Pakolliset asiat on hoidettava. Asioiden ajoittaminen pitää miettiä etukäteen. Jos haluaa mennä saunaan, pitää olla vettä ja puita ja ehtiä lämmittämäänkin laitos. Tuon ajan jaksoin kuitenkin tsempata itseäni ja löysinkin talvimökkeilystä taaperon kanssa yllättäviä, hyviä puolia.

Lapsen kanssa ulkoillessa ehtii hyvin hoitaa asioita. Huoltaa huussia, kantaa puita, lämmittää päiväuniajalla käytettävät tiskivedet. Taapero mellasti mielellään lumessa, rinteessä muksahtaminen ei haitannut, eikä minun tarvinnut pitää koko ajan katsekontaktia lapseen, koska ihan lähellä ei ole tietä tai järveä. Lumihangessa lapsi löytyisi jälkiä seuraamalla nopeasti, mikäli hän päättäisi harhailla pois pihapiiristä, toisaalta lapsikin tuntuu oppineen nopeasti reviirin rajat.

Ei tarvinnut huolehtia punkeista, käärmeistä tai muista öttiäisistä. Talvisessa luonnossa on vähemmän vaaroja, vaikka välillä hirvittikin seurata tahallisia muksahtamisia mäessä. 

Pihasta ei ole pakko lähteä mihinkään, koska siinäkin riittää niin paljon tekemistä. Toisaalta itse pysyy paremmalla mielellä, kun ainoana tehtävänä ei ole pitää seuraa taaperolle tai taantua "vain leikkimään". Pihalla kului helposti puolitoistakin tuntia ja sen jälkeen lapsi nukkui mielellään pitkät päiväunet (ja äiti kiittää!). 

Talvimökkeilyn huonoja puolia ovat tietysti pukeminen ja esimerkiksi ulkovessaan lasta mukana raahatessa mietti, missä varustuksessa tuollainen pärjää sen parin minuutin ajan. Meillä oli viikon ajan vuokra-auto, enkä todellakaan nauttinut putsatessani sitä lumesta. Lumitöitä en taaskaan tehnyt, vaikka aina välillä jännitti auton liikkuminen pihassa. Lisäksi mökin lämmittäminen aiheutti päänvaivaa.

Plussakeleillä mökki pysyy suht miellyttävänä pelkillä pattereilla, ja aika paljon olemme siten lämmittäneetkin reissuillamme. Nyt, kun mittari painui pakkasen puolelle, alkoi kylmä hiipiä nurkista ja lattioiden raoista, vaikka siskoni olikin ollut siellä ennen meitä. Varaava takka luovuttaa ihanasti lämpöä, mutta tulet palavat helposti toista tuntia ja pidempäänkin. Niinpä reissulla kävi klassiset ja lapsi kävi kokeilemassa takan luukkua. Kuumahan se oli. Onneksi ei tarvinnut talvimyrskyssä lähteä lääkäriin, vaan hoidimme asioinnin modernisti nettiyhteyden kautta ja haimme apteekista tarvittavat tarpeet kotihoitoa varten. Noh, asia meni ehkä kerralla kaaliin, mutta kipinäsuojan osto on harkinnassa, koska takka on keskellä tupaa, jolloin siihen on vähän turhan helppo harhautua, vaikka vahingossakin. 

Toinen lapsen lempitouhuista on ollut tuhkien tempominen pois puuhellasta. Tällä kertaa tajusin vihdoin (teippaamisen sijaan) sitoa sen kiinni. Mitäpä muuta narua olisin löytänyt kuin joulunpunaista lahjanauhaa. Kutsuinkin ratkaisua leikilläni parhaaksi joululahjaksemme. Ja lapselle saatoin sanoa: "Ei saa mennä! Punainen valo!", kun nauhat kimmelsivät. 

Olimme siis mökillä ensin koko porukalla kolme yötä ja sitten vielä kolme yötä lapsen kanssa kahdestaan. Ihan sopivasti, oli mukava lähteä kotiin, vaikka vielä olisin voinut jäädä, erityisesti loppusiivouksen jälkeen mökki aina houkuttelisi. Jäätävää on se, kuinka paljon tavaraa tarvitsemme tuollaisille reissulla ja esimerkiksi tuhottomasti tilaa vievät rattaat olivat tällä kertaa aivan turhaan mukana. Näihinkin mietin ratkaisuja, kaikkea emme haluakaan ostaa useampaan paikkaan, mutta varmasti esimerkiksi vaatepuolella jonkun vaatekerran pitäminen mökillä olisi nyt jo ihan asiallista, kun niiden kierto on hieman hitaampaa kuin kolme kuukautta. 

Kotiinpaluun ajoitukseni oli mainio, sillä koko perheen kiertänyt köhä todennäköisine keuhkoputkentulehduksineen iski minuun paluun iltana ja kauhulla mietin, millainen lähtö olisi ollut kahdestaan taaperon kanssa "kevyessä" flunssassa. Mökkireissun jäljiltä olimme kaikki väsyneitä, kuten kuvasta näkee. 


Kaikista hankaluuksista huolimatta olen erittäin valmis kokeilemaan talvimökkeilyä taaperon kanssa myös uudestaan. Asiaa toki auttoi myös se, että saimme mennä "valmiille mökille", jota joku toinen oli lämmittänyt ja jossa oli jotain jo valmiina. Kylmän mökin lämmittäminen käyttökuntoon onnistuu toki pienenkin vauvan kanssa talvivarusteissa oikein mainiosti, siihen asti kunnes täytyy vaihtaa vaippa. Voi toista. Kaikenlaiseen sitä on lasta raahattukin. Mutta niin vaan lapsikin tahtoisi uudelleen mökille, liekö syynä erilaiset lelut kuin kotona vai äidin ainakin toisinaan hieman leppoisampi mielenlaatu. 

 

 

Ladataan...

Pages