Identiteetti

Luin eilen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa kirjaa Mindfulness ja kirjoittamisen taito. Dinty W. Mooren teosta pitäisi varmaan lukea vähän hitaammin, se koostuu luvuista, joiden alussa on lainaus ja jota kirjailija sitten kommentoi buddhalaisuuden ja mindfulnessin hengessä. Olen itse hurjan nopea lukija ja tätäkin kirjaa ahmin. Aiemmat yömyöhäilyt ja iltakahvit herättivät levottomuutta, ja arvasin kirjankin herättävän ajatuksia, mutta en malttanut pitää näppejäni irti, kun sen vihdoin eilen sain käsiini.

Olin siis lukenut 20 lukua suunnilleen sillä aikaa kun mies pesi hampaita viereisessä kylpyhuoneessa, kun törmäsin John Steinbeckin sitaattiin.

Kun olen kasvotusten sen lohduttoman ja mahdottoman tilanteen kanssa, että edessä on viisisataa sivua kirjoitettavaa, puistattava ajatus epäonnistumisesta saavuttaa minut ja uskon, etten ikinä onnistu. Näin käy joka kerta. Lopulta kirjoitan yhden sivun. Sitten toisen.

Kyse ei oikeastaan ole edes tuosta sitaatista. Kyse on siitä tunteesta, joka minut valtasi muutama lause myöhemmin. Hetken, ihan pienen hetken, pidin itseäni Steinbeckin kaltaisena, identifioiduin kirjoittajaksi, itsestäänselvästi. Ja vaikka pian tietoinen mieleni moittikin minua itseni asettamisesta suuren kirjailijan rinnalle ja muistutti, että teokseni ovat yhä kesken ja julkaisemattomia, en voinut päästää irti oivalluksesta.

Menin kylpyhuoneeseen, mies kysyi syytä ilmeelleni, minä vastasin: ”Outoa” ja lupasin selittää hetken päästä. Tunne oli tuttu, kaivattu, helpottava. Se herätti myös pelkoa ja jännitystä, jotka kofeiinin ohella pitivät minua unen rajalla vielä reilun tunnin. Nyt tuntuu vaikealta kuvailla tuota hetkeä, mutta silti jokin on tänään toisin.

Kommentit (1)
  1. Ooh – nyt kuulostaa lupaavalta. Kirja ja uusi suunta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *