Malkasaari
Jos tyytyy kuuntelemaan merisään
ei tunne myrskyn vaaraa veneellään
ja eessä siellä on vain valloittamatonPMMP – Valloittamaton (san. Paula Vesala)
Viime kesän suurellisen purjehdusurakan jälkeen päätimme viettää vähän leppoisampia päiviä purjeveneellä. Merisäässä luvattiin vain vähäisiä tuulia, lämpöä eikä lainkaan sadetta, ja näillä oletuksilla joku olisi jo saattanut jäädä rantaan, mutta pienen sadekuuron saattelemana starttasimme Helsingin itäisestä satamasta kohti ulappaa.
Kohteeksi oli valikoitunut Malkasaari, joka sijaitsee sen verran lähellä mannerta, että sinne on helppo myös meloa tai tulla talvisin jäätä pitkin.
Tuulten puutteessa putputtelimme moottorilla. Merimerkkejä piti ensin hieman muistella, mutta sitten niihin syntyi jo se kiehtova suhde, jossa kartalta ja mereltä etsitään vastaavuuksia. Eivät ole vielä tuttuja vedet meille.
Rantautuminen sujui mallikaasti, allekirjoittanut hyppäsi laiturille ottamaan venettä vastaan. Tyynessä kelissä pikku paatti lipui luontevasti ja leppoisasti paikallensa. Laiturissa oli kaksi venettä ennen meitä.
Saari on aika pieni ja nopeasti kierretty. Täälläkin minua hieman harmitti historian puute, kenelle talo on aikoinaan kuulunut, onko saarella ollut joskus vakituista asutusta, miten saari on päätynyt Helsingin kaupungille, minkä raunioille (jos minkään) grillikatos on rakennettu. Minä haluaisin pelastaa kaikki autiotalot ja erityisesti ne, joiden ikkunat on jo laudoitettu kiinni. Eli jos kukaan ikinä tarvitsee mihinkään saareen hullua vuokralaista, olen erittäin avoin ehdotuksille!
Meillä oli runsaat eväät. Ensimmäiset kahvit juotiin kyllä jo veneessä. Mies kävi (hieman uhkarohkeasti levähavainnoista huolimatta) uimassa ja minä haaveilin päiväunista. Ampiaiset kävivät haistelemassa venettä ja meitä, välillä vähän liiankin läheltä. Sorsa aivasteli veneen vieressä, kuin vanha akka, jolla on Megan Mullallyn (Karen Walker sarjasta Will & Grace) ääni. Sitten söimme kantarellikeittoa ja kauraleipää keittokatoksen viereisessä pöydässä. Saarella oli lämmin, mutta sää oli pilvinen ja hetkittäin tuli pari sadepisaraakin.
Emme viipyneet saarella kovin pitkään vaan lähdimme kotimatkalle hyvissä ajoin. Pohdimme, kannattaisiko yrittää mennä purjeilla, mutta meitä laiskotti. Oli sellainen olo, että olisi ollut kiva olla pidempään, mutta että juuri silloin kannattaa jo mennä satamaan, eikä vasta sitten, kun on kastellut kaikki vaatteet ja melkein kaatanut veneen ja joutunut merihätään laivaväylällä ja lopuksi karauttanut aallonmurtajaan epähuomiossa keula edellä.
Reissu kestikin satamasta satamaan reilut viisi tuntia. Olimme maissa niin hyvissä ajoin, että moni vasta suuntasi vesille.
Mikä tässä näkymässä tekee minut surulliseksi? Se, että on niin monta niin hyvää venettä, joilla voisi olla merellä, mutta jotka retaavat satamassa päivästä toiseen. Paraskin puhuja, kun kyseessä oli kesän ensimmäinen purjehdusreissu tuolla paatilla.