Jos jollekin ei vielä ole selvää, olen suuri Unelmien poikamiestyttö -fani. Katson myös Unelmien poikamies -sarjaa, erityisesti jenkkiversiona, ja olen huvittuneena ja ilahtuneenakin seurannut, kuinka formaattia voidaan vielä vuosienkin jälkeen muokata mielenkiintoisemmaksi. Välillä tulee jo ylilyöntejäkin, mutta perusasetelma on silti aika söötti vaikka myös vähän kummallinen. Sarjan myötä on syntynyt ihan oikeitakin pariskuntia, joten kyseessä ei kuitenkaan ole laulukilpailu, jonka voittajista ei koskaan tulekaan tähtiä. 

Kotimaisen Bachelorin ensimmäinen kausi jäi osaltani kesken. Tuntuu, että muutkin ajattelevat kotimaisen tuotannon olevan jotenkin kökköä. Tottahan se on, ettei suomalaisessa versiossa päästä niin upeisiin ilotulituksiin ja yksityisiin konsertteihin kuin jenkkiversiossa. Samoin jatkuva iltapukuihin pukeutuminen tuntuu oudolta, mutta saman hyväksyn jenkkiversiossa, koska hehän tietysti tekevät niin joka päivä muutenkin! Todellisuudessa odotan ja hyväksyn ulkomaisilta versioilta paljon enemmän show-meininkiä. 

Toista kautta katsoessani olen pohtinut miksei tämä kotimainen versio nyt sitten niin kiinnosta. Poikamiehen tai poikamiestytön persoonallisuudella on tietysti jonkun verran väliä, ja valitettavasti tämä poikamies-Tuomas nyt on vähän halju villasukka, joka etsii itselleen 50-luvun vaimoa, joka odottaa sämpyläntuoksuisena kotona neljän lapsen kanssa, kun lentäjä suvaitsee kotiutua viikon ulkomaankomennukseltaan. Se hänelle kuitenkin suotakoon. Tässähän olisi oikeasti myös draaman paikka! Miten naiset suhtautuvat Tuomaksen odotuksiin? Kuinka moni heistä olisi valmis jäämään kotiäidiksi, etenkin kun Tuomasta tuntuu kovasti kiinnostavan naisten työpaikat ja opiskelut, eli rivien välistä on luettavissa omavaraisuuden haistelu, mikä ei sinänsä liene ihme, itse en ainakaan alle 25-vuotiaanakaan ollut kovatuloinen tai kovin selvillä tulevaisuudestani. 

Sarjaa viikosta toiseen seuranneena olen havainnut, että rakkauden etsimisen sijaan olen jumittunut katsomaan sitä, miten naiset puukottavat toisiaan selkään, draamailevat ja kiukuttelevat ja haaveilevat ihmissuhteesta tyypin kanssa, jonka he näkevät vain hetkittäin. En minä tätä tilannut!

Kyllä, jenkkiversiossa ärsyttää se, että jokainen kertoo elämäntarinansa mahdollisimman dramaattisesti, itkien edellisten suhteiden pettäviä puolisoita tai isänsä kuolemaa. Mutta kun suomalaisessa versiossa näytetään naisiin tutustumisesta osio, jossa poikamies ostaa paikalliselta torilta jokaiselle daamilleen jotakin, olen yhtä etäällä näistä ihmisistä kuin poikamies elämänmittaisen parisuhteen löytämisestä. 

Koska erityisesti tuollaisessa tilanteessa on pakko ns. hypätä suoraan syvään päähän. On pakko yrittää selvittää lyhyessä ajassa, olisiko meistä kumppaneiksi toisillemme ja se tarkoittaa elämän kipupisteiden käsittelemistä. Tai ainakin jotain muuta kuin sen hymistelemistä, että koska kukakin on päässyt treffeille ja näyttääkö toinen hyvältä. Ihan turhaan Tuomaksestakin rakennetaan jotain sovittelevaa kiiltokuvapoikaa. Säröä vaan ja elämänmakua, ja enemmän sellaisia kysymyksiä että minkälainen riitelijä on.

Ja se fokus pois sieltä naisten talosta. Se ei oikeasti ole mielenkiintoista. Ei vaikka naiset yllättävän luontevasti tuntuvatkin elävän bikineissään ympäri vuorokauden, eli aika lailla aina paitsi silloin kun on aika tälläytyä iltapukuun. 

Mielestäni tässä ei siis petä formaatti. Jenkkiversiokin onnistuu olemaan raamiensa sisällä aina vähän erilainen kauden tyypeistä riippuen. Minä antaisin anteeksi kaiken kotikutoisuuden ja melkein tekisinkin siitä kotimaisen version vahvuuden, en edes yrittäisi raahata illallispöytiä laiturille vaan kattaisin piknikliinan rannalle ja antaisin näkyä mikäli luonto pistäisi sormensa peliin ja vaikeuttaisi olosuhteita. Etsisin aitoutta, siis myös ihmisten oikeita lauseita, heidän ajatuksiaan omasta itsestään ja kyvystään olla parisuhteessa, heidän haaveistaan ja peloistaan suhteessa toiseen. Koska muuten kaikesta tulee vain pinnallista pohdintaa ja lomaromanssi, joka päättyy kun lentokoneen pyörät osuvat Helsinki-Vantaaseen ja pitäisi jaksaa pitää toiseen etäisyyttä niin kauan kunnes loppuratkaisu tulee televisiosta. 

Varovainen on se olo, joka tästä sarjasta tulee. Ilkeilyllä ja uima-asuilla saavutetaan tietynlaista katsojakuntaa, mutta se ei selitä hullaantumistani sarjan jenkkiversioon. (En kyllä oikein tiedä, mikä ihan oikeasti selittäisi, ja se olisi mielenkiintoista kuulla, koska kuitenkin tässä yritetään olla jotenkin vähän enemmän korkeakulttuurillisia, ja kyllä tuota tietynlaista sietokykyä esimerkiksi television kohdalla aika usein koetellaankin.) Varovainen, sellainen että tuli luvattua poikamieskokelaalle, että emme me sitten kauheasti revittele sinun asioillasi, saat siinä ihan rauhassa tutustua naisiin niinkin että kamerat eivät pyöri. Ja sitten editissä revitään hiuksia, kun ainoat haastattelut koskevat sitä, kuka sanoi mitä ja missä ja miten, ja hohhoijaa.

Jotain tekemistä asiassa saattaa toki myös olla sillä, että mimmit ovat järjestään minua kymmenen vuotta nuorempia. Mutta rakas edit ja jälkiohjaus voisivat vähän pelastaa sitäkin eivätkä aina tuutata ilmoille sitä kaikkein keskenkasvuisinta kommenttia.

Niin että uskonko sarjan päättyvän kihlaukseen? Kiinnostaako minua edes? Aika vähän. Voi hyvinkin olla, että tämäkin kausi jää kesken. 

Aiempaa pohdintaani ”kotimaisten” televisiotuotantojen kuvaamisesta ulkomailla.