Akneiho, huonot geenit – läskimaha, oma moka?
Oletteko koskaan pohtineet ihon ja kehon välistä suhdetta? Sitä miten elämäntavoilla on vaikutusta sekä ihon että kehon kuntoon ja miten myös geeneillä on vaikutusta sekä ihon että… hetkonen, vain ihon kuntoon?
Vaikka tiedämme, että ihon kuntoon vaikuttavat hyvin monet elämäntavat (syöminen, nukkuminen, liikkuminen, stressi, tupakointi), silti uskomme ja myönnämme, että geeneillä tai jollain muulla hyvällä tai huonolla tuurilla on aika paljon vaikutusta. Niin paljon, että kaikki ihon kunnon eteen tehty työ saattaa silti jäädä lähes näkymättömäksi. Sen sijaan ali- ja varsinkin ylipainon suhteen oletamme kaiken olevan kiinni vain elämäntavoista. Myös tutkimushan (ymmärtääkseni) tukee jälkimmäistä olettamusta, ja eiköhän elämäntavat oikeasti olekin painon suhteen useimmissa tapauksissa merkittävin tekijä. Mutta silti, miksi keskustelussa yleensä aina sivuutetaan esimerkiksi sairauksien suora ja epäsuora vaikutus? Ja yksilölliset erot aineenvaihdunnassa?
Tarkoitukseni ei ole nyt väittää sen enempää mutulla kuin mihinkään tutkimukseenkaan vedoten, että ihon kunto ja paino olisivat toisiinsa rinnastettavissa. Asiat voivat varmaan olla juuri niin kuin uskotaan. Mutta haluan kysyä, miksi nämäkin asiat otetaan vähän annettuina. Olen pohtinut tätä, sillä hyvin harvoin törmää ihmisiin, joilla on sekä p*ska iho että hirveät läskimakkarat. Eikä kaikilla hoikilla ja lihaksikkailla ole täydellinen iho. Akne voi vaivata ihmistä, jonka keho on muutoin hyvinkin tasapainossa.
Minulla on ihoni suhteen tosi hyvät geenit. Tai no, oikeastaan melko hyvät, aina voisi olla paremminkin. Mutta koska tiedän, että on olemassa ihmisiä, joilla on huomattavasti suurempia ongelmia atooppisen ihon tai aknen ja vaikka minkä muun kanssa, täytyy minun kiitollisena todeta, että minulla on ollut tässä asiassa tuuria.
Ihoni on melkoisen hyväkuntoinen. Alan olla kolmissakymmenissä ja tähän mennessä olen hoitanut ihoani aivan surkeasti, ainakin jos hyvänä hoitona pidetään kasvojen säännöllistä pesua, rasvailua ja ehkä kuorintaa. Siitä huolimatta ihoni suurin ongelma on ollut lähinnä jonkin asteinen pintakuivuus. Ja lievä couperosa. Olen oikeastaan vasta parin viime vuoden aikana alkanut tehdä kasvojeni ihoni suhteen yhtään mitään. Nyttemin olen jopa innostunut ihon hoidosta, vaikka en edes osaa sanoa, onko sillä ollut suurta vaikutusta.
Jos täysin samat asiat olisivat sekä ihon että kehon kunnon suhteen määrääviä, (syöminen, nukkuminen, liikkuminen, stressi, tupakointi), ihoni perusteella minun pitäisi olla melko normaalivartaloinenkin. Tai vartaloni perusteella minulla pitäisi olla hyvin epätasapainossa oleva, hankala iho, joka oireilisi säännöllisestä ulkoisesta hoidosta huolimatta.
Tämä asia vähän hämmentää minua. Voinko ottaa kunnian hyvästä ja kehuja keränneestä ihostani samalla kun vetoan geeneihin ja sairauksiin kehoni kunnon suhteen? Eikö se olisi ristiriitaista? Vai kiittelisinkö hyviä geenejäni ihon suhteen samalla kun häpeilen sitä, että olen päästänyt kehoni tällaiseen tilaan? Mistä asioista minun on itse myönnettävä vastuuni tai otettava kunniani, missä asioissa voin rehellisesti sanoa, että asiat nyt vain on menneet näin? Tuleeko minun katsoa kaikkia hoikkia ihmisiä ylöspäin ja ihailla heidän reippauttaan ja elämänhallintakykyään? Voinko samalla halveksien tuhahdella kaikille akneihon kanssa taisteleville ja todeta, että heillä olisi vähän oppia otettavana minun elämäntavoistani?
Voimmeko tosiaan ihmistä katsomalla todeta suoraan, miten hän elää ja mikä kaikki on johtanut hänet siihen, missä hän on nyt?