Häitä ja töitä

Otsikko jo kertookin loppukesän kuulumiset. Olin heinäkuun lomalla ja elokuu on painettu taas töitä. Suuri osa vapaa-ajasta on  loppukesällä vierähtänyt hääsuunnittelun parissa. Blogi on jäänyt auttamatta näiden asioiden jalkoihin. Heinäkuussa kesälomalla ollessani ehdin panostamaan blogiin huomattavasti enemmän. En kuitenkaan ota stressiä siitä, etten enää ehdi julkaista postausta kerran viikossa tai välttämättä edes kahdessa. Olen päättänyt kirjoittaa silloin, kun on inspiraatiota, aikaa ja ennen kaikkea jotakin sanottavaa!

Olin kaasona pitkäaikaisimman ystäväni häissä 21.8.2021. Ennen suurta päivää oli askartelutalkoita ja palavereita polttareita unohtamatta. Pari viikkoa ennen häitä oli vielä kummipojan ristiäisetkin.

Rakastan suunnittelua ja rakastan häitä. Unelma-ammattini oli pitkään hääsuunnittelija. Pääsin toteuttamaan itseäni ystäväni häissä, mikä oli ihanaa. Häihin liittyy kuitenkin aina myös stressi. Kyseessä on yksi hääparin elämien tärkeimmistä päivistä, juhliin on sijoitettu iso määrä rahaa ja paikalla ovat kaikki hääparin läheiset ihmiset. Myös hääseurueella on paineita siitä, että päivä sujuu ilman suuria ongelmia.

Maid of honor

Kaasona vastuullani oli morsiamen ulkonäön kohentaminen kirkossa, laahuksen asettelu ja morsiuskimpun pitäminen vihkimisen ajan. Kirkon käytävä oli 45 metriä pitkä ja olin ensimmäinen, joka käveli alttarille. Pelkäsin kompastuvani maton reunaan tai oman mekkoni helmaan. Pelkäsin myös astuvani morsiamen laahuksen päälle ja kaatuvani, kun asettelen laahusta kesken häätoimituksen. Kaikki meni muuten ok, mutta astuin laahuksen päälle – onneksi vasta vihkimisen jälkeen! Juhlapaikalla pidin vielä puheen ja vedin kenkäleikin sekä muuta ohjelmaa illan mittaan.

Seuraavana päivänä olin mukana juhlapaikan siivoamisessa, minkä jälkeen sai huokaista helpotuksesta. Samalla oli myös haikea olo, kun häät olivat ohi. Meillä oli huikea häätiimi ja on outoa, kun kaikki whatsapin hääryhmät ovat nyt hiljentyneet. Morsian tosin järjestää meille syyskuussa kiitokseksi vielä yhteisen iltaman, jossa syödään ja juodaan hyvin. Päätimme myös kokoontua jatkossa joka vuosi häiden aikaan samalla porukalla 🤍

Lilies blogi

Viime viikonloppuna olimme toisissa häissä, tällä kertaa vieraina. Oli kiva, kun tällä kertaa ei tarvinnut itse huolehtia mistään. Olin kuitenkin illan kuskina eli selvinpäin, joten juhlatunnelma ei omalla kohdallani noussut kattoon. Edellisviikonlopun häät ja työviikkokin painoivat vielä päälle.

3 viikon kuluttua on tiedossa vielä yhdet tuparisynttärit, joiden jälkeen juhlat on tältä vuodelta juhlittu – tietääkseni. Saa nähdä onko seuraava vuosi yhtä juhlapainotteinen kuin tämä vuosi!

Kirjoitin otsikkoon ”töitä.” Häästressin ohella olen ahdistellut koko loppukesän sitä, että määräaikainen työsuhteeni oli päättymässä 31.8.2021. Todella suuri taakka lähti hartioilta, kun vedin nimeni vakkarisoppariin reilu viikko sitten. Minut nimitettiin vakinaiseen toimeen 1.9.2021 alkaen, joten normaalin työstressin lisäksi ei tulevaisuudesta tarvitse enää stressata!

 

Syyskuussa tulossa juttua ainakin luonnonkosmetiikasta ja horoskooppimerkistäni

sekä hieman syvällisempää pohdintaa 💁🏻‍♀️

-Lilli 

 

FOLLOW:  FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI

puheenaiheet tyo tapahtumat-ja-juhlat oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *