Koti on paikka, jossa on hyvä olla
Kaupallinen yhteistyö: Pentik
Kodilla on suuri merkitys. Koti on se turvallinen tukikohta, johon aina palataan töistä ja reissuilta. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että kotona on hyvä olla.
Kodin viihtyvyyteen vaikuttavat oleellisesti sisustus sekä siisteys. Olen hieman perfektionisti. Rakastan kauniita asioita ja järjestystä. Mikäli en ole ehtinyt siivota, siirtyy kaaos myös mieleeni. Jos jokin huonekalu tai muu sisustuksellinen ”epäkohta” häiritsee minua, mietin sitä jatkuvasti. Olen opiskellut hieman sisustusta ja väittäisin, että se näkyy kodissani.
Olemme Manu-kissani kanssa muuttaneet tämän vuoden aikana jo kaksi kertaa. Ensimmäisestä muutosta kirjoitin tämän blogipostauksen. Jouduin muuttamaan alkukesästä uudestaan naapureiden häiritsevän elämän takia. Nykyinen asuntoni on kooltaan ja pohjaratkaisultaan identtinen edellisen kanssa, mutta peilikuvana. Muuttomatkaa oli huimat 30 metriä!
Sisustus on hyvin pitkälti samanlainen kuin edellisessä asunnossani, mutta panostin vielä hieman enemmän tämän nykyisen asunnon sisustukseen. Ostin mm. vaatekaapin, uuden tv-tason ja uuden kahvinkeittimen. Nyt olen päivittänyt kaikki huonekalut ja kodinkoneet tarpeideni sekä mieleni mukaisiksi.
En ole ihme kyllä ostanut yhtään uutta sisustusesinettä tai tekstiiliä, torkkupeittoa lukuunottamatta. Sain yhteistyön myötä sisustukseen uusia ihania elementtejä. Pentik on lanseerannut uuden malliston nimeltä Jäkälä. Sain ilokseni tutustua tuotteisiin heti ensimmäisten joukossa.
Jäkälä-kuosin on suunnitellut Minna Niskakangas. Jäkälä on Pentikin tutuista kukkakuoseista poiketen graafisempi ja hillitympi, mutta kuitenkin vahva ja näyttävä. Henkilökohtaisesti pidän kuosista ja se sopii kotiini. Jäkälä nousi Pentikin kuoseista lempparikseni toisen ikisuosikkini Saagan rinnalle. Tiesitkö muuten, että myös Saagan kuvioinnin on suunnitellut Minna Niskakangas?
On varmasti sanomattakin selvää, että malliston inspiraationa on toiminut Suomen ainutlaatuinen luonto. Jäkälä selviää ja viihtyy karuissakin olosuhteissa. Se symboloi myös ilman puhtautta.
Mallisto sisältää luonnonläheisiä värejä. Tuotteita on saatavilla mustana, keltaisena ja vaaleanruskeana. Itse rakastuin mustavalkoiseen tarjottimeen ja tyynyliinoihin. Jäkälä-mallistosta löytyy mm. mukeja, kulhoja, tekstiilejä ja kynttilöitä.
Kaikilla tuotteilla on Design from Finland -tunnus. Sarjan Posiolla valmistetuilla keramiikkaosilla ja kynttilöillä on lisäksi Avainlippu -tunnus.
Totesin aiemmin, että kodin viihtyvyyteen vaikuttaa sisustus. Sisustukseen taas vaikuttavat yksityiskohdat, jotka luovat kokonaisuuden.
Olen kiitollinen, että saan asua kauniissa kodissa, jossa on hyvä olla.
Mitä koti merkitsee sinulle?
Mikä Pentikin mallisto on suosikkisi?
-Lilli