Nyhtöpossu-aurajuustopiirakka

lilies blogipulled pork piirakka

 

Olen aina tykännyt mieluummin syödä suolaista kuin makeaa. Rakastan suolaisia leivonnaisia.

Äitini oli leiponut viikko sitten pulled pork-piirakan. Hän oli saanut ohjeen työkaveriltaan. Muokkasin reseptiä hieman oman makuni mukaan ja päätin kokeilla millaisen piirakan saan aikaan. Lopputulos oli omasta mielestäni parempi kuin alkuperäisen ohjeen mukaan. Nämä ovat tietty makuasioita 🙂

Nyhtöpossu-aurajuustopiirakka:

POHJA:
150 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
1 rkl kylmää vettä
1 tl suolaa

TÄYTE:
250 g nyhtöpossua (Kivikylän pulled pork)
2 punasipulia karamellisoituna
2,5 dl Valio Mustapekka-kermaa
3 kananmunaa
3 dl juustoraastetta (Pirkka emmental-mozzarella)
1/2 pkt Aurajuustoa (tai 1/2 pss Aura murennettu)
1 rkl grillimaustetta
mustapippuria
ruohosipulia

 

Nypi pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi ja painele se sitten voidellun piirakkavuoan (halk. 26cm.) pohjalle ja reunoille.

Kuori ja viipaloi sipuli. Ruskista sipulit voissa. Mausta sipulit suolalla ja sokerilla kevyesti.

Sekoita ruokakerma, kananmunat ja juustoraaste keskenään massaksi. Mausta seos grillimausteella ja ripauksella mustapippuria.

Kaada puolet juusto-kermaseoksesta pohjan päälle. Ripottele pinnalle nyhtöpossu (pienennä paloja tarvittaessa), karamellisoidut punasipulit ja aurajuusto. Kaada loppu juusto-kermaseos vuokaan.

Paista piirakkaa 200 asteessa n. 35-40 minuuttia, kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea.

Ripottele valmiin piirakan pinnalle hienonnettua ruohosipulia.

 

 

Nyhtöpossu on virkistävää vaihtelua perinteiselle kinkkupiirakalle. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut aurajuustoa. Pelkäsin, että piirakasta tulee liian suolainen aurajuuston myötä, mutta mielestäni ei. Karamellisoidut punasipulit tasapainottavat makua. Lisäksi on tärkeää, että juusto-kermaseoksen maustaa grillimausteella, johon ei ole lisätty suolaa.

 

LUE MYÖS:

Kreikkalaistyylinen tomaatti-fetapiirakka

nyhtöpossupiiraka

 

Tästä tuli uusi lemppari suolaisissa piirakoissa!

-Lilli

 

FOLLOW:  FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

koti ruoka-ja-juoma testit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *