Täydellinen hemmottelupäivä
Kävin pari viikkoa sitten hemmoteltavana porilaisessa Kauneuskeskus Minna-Marissa. EkoPharma tarjosi minulle mahdollisuuden heidän tuotteillaan toteutettavaan kasvohoitoon. Ekopharma Helsinki on suomalainen ammattilaiskosmetiikkasarja, josta löytyy laaja valikoima tuotteita eri ihotyypeille. Tuotteet ovat FI-Natura- sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Niillä on myös avainlippumerkki. Sarjan perustana ovat lähituotetut raaka-aineet kotimaisista marjoista sekä kasviuutteista. EkoPharman tuotteet ovat hellävaraisia ja äärimmäisen hyvin siedettyjä, mutta silti tehokkaita.
Olen käynyt Minna-Marilla ennenkin hoidoissa ja mm. ripsien sekä kulmien värjäyksessä. Paikka oli siis ennestään tuttu ja tiesin, että pääsen hyviin käsiin. Minna-Marilla on 30 vuoden kokemus kosmetologin työstä ja kauneushoitolakin on ollut samassa paikassa lähes yhtä kauan. Minna-Mari on todella ammattitaitoinen kosmetologi ja persoonaltaan aivan ihana. Kauneushoitola tajoaa laajasti erilaisia palveluita ja tilat ovat viihtyisät.
Kasvohoidossani käytettiin pääasiassa EkoPharman Vadelma-linjan tuotteita. Olen tutustunut tuotteisiin jo vuonna 2017 ja tiedän niiden sopivan parhaiten pintakuivalle sekaiholleni.
Ensin kasvot puhdistettiin tehokkaalla Vadelma -puhdistusvaahdolla ja puhdistus viimeisteltiin Vadelma kasvovedellä, joka tuoksuu aivan huumaavan ihanalta. Seuraavaksi iho kuorittiin Vadelma kuorintavoiteella, joka sisältää mekaanisti kuorivia bambun siemeniä.
Kuorinnan jälkeen ripset ja kulmat värjättiin (tämä ei kuulu automaattisesti kasvohoitoon.) Meikkaan kesällä huomattavasti vähemmän kuin muina vuodenaikoina, joten ripsien ja kulmien värjäys säästää entistä enemmän aikaa. Meikkiä ei tarvitse juurikaan lainkaan. Väri kestää minulla ripsissä n. 3-4 viikkoa. Kulmista se haalistuu nopeammin.
Kasvohoito sisälsi mekaanisen puhdistuksen, mikä on kasvohoidon ikävin, mutta sanoisin hyödyllisin osio. Puhdistuksen jälkeen iholle levitettiin Herukka siemenöljy rauhoittamaan ihoa. Pitkä kasvohieronta imeytti öljyn ihoon kunnolla ja kasvojen pintaverenkierto sekä aineenvaihdunta tehostuivat.
Kasvohieronta on jotain aivan taivaallista! Suosittelen kokeilemaan, mikäli et ole koskaan kokeillut. Se sisältyy aina täydelliseen kasvohoitoon ja sitä tehdään käsittääkseni omana lyhyenä hoitonakin monessa paikassa.
Iholle laitettiin vielä Vadelma-kasvonaamio kosteuttamaan ihoa. Minna-Mari ehdotti, että toinen kosmetologi tekisi minulle naamion vaikutusaikana pikakäsihoidon. En tietenkään kieltäytynyt! 😀
Kynnet viilattiin, käsien iho kosteutettiin EkoPharman Vadelma-käsivoiteella ja kynnet lakattiin Bohon aluslakalla, vaalealla Rose Blanche-värilakalla sekä päällyslakalla.
Kasvohoidon lopuksi kasvoille laitettiin Vadelma 24 h kosteusvoide sekä silmänympärysvoide. Kasvohoidon jälkeen iho tuntui käsittämättömän pehmeältä ja kosteutetulta. Se näytti terveen väriseltä ja kirkkaalta.
Hoidon jälkeen minulle tarjottiin kuppi kahvia sekä keksejä. Minna-Mari ehdotti, että harjoittelija Alex tekisi minulle kevyen ehostuksen, sillä hän sattui olemaan vapaana. Olisi sitten mukavampi lähteä keskustaan kävelemään, kun kasvoilla on kevyt meikki.
Alex teki minulle ihanan raikkaan ja kesäisen meikin Bohon tuotteilla. Hän käytti sävyjä, joita en itse yleensä käyttäisi, mutta se oli juuri parasta!
Sain valita kotiin mukaan vielä muutamia kotihoitotuotteita. Valitsin Vadelma kasvoveden, Vadelma 24 h kosteusvoiteen, Herukka siemenöljyn ja Herukka suojaavan päivävoiteen SPF15.
Kauneuskeskus Minna-Marin liikkeessä on laaja valikoima luonnonkosmetiikan tuotteita myytävänä suoraan hyllystä. EkoPharman lisäksi löytyy mm. Bohon, Benecosin, Acorellen, Laveran ja Santen tuotteita.
Minulla oli aivan ihana päivä prinsessana. Vietin kauneushoitolassa varmaan yli 3 tuntia. Tällainen hemmottelu arjen keskellä on todella luksusta ja vaikuttaa ennen kaikkea mielentilaan positiivisesti. Hemmotteluhetki rentouttaa ja lievittää stressiä. Kaiken lisäksi iho kiittää!
Vanhemmat EkoPharma-postaukseni löytyvät täältä.
Käytkö kasvohoidossa tai muissa kauneushoidoissa säännöllisesti?
-Lilli