LILIES

Moni on varmasti jo huomannut, että blogin ulkonäkö on muuttunut. Lily.fi muutti siis uudelle WordPress-pohjaiselle alustalle n. viikko sitten. Suurimman muodonmuutoksen on kokenut Lilyn etusivu. Näkymä on hyvin erilainen ja blogipostauksien lisäksi etusivulla on Trendin juttuja. Enää ei etusivulta löydy varsinaista luetuimpien postausten listaa, eikä meitä ”nousevia blogeja.”

Olin aluksi shokissa, kun kirjauduin ensimmäisen kerran uudella alustalla sisään. Tuntui, etten osaa tehdä täällä mitään, mutta olen vähitellen tutustunut uusiin ominaisuuksiin. WordPressissä on hurjasti uusia teknisiä ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Onneksi Lily on julkaissut meille bloggaajille hyvät ohjeet ja bloggaajat jakavat keskenään vinkkejä sekä tarjoavat vertaistukea!

Alkujärkytyksen jälkeen täytyy sanoa,että olen alkanut pitää uudesta ilmeestä. Blogin ulkonäkö on mielestäni modernimpi, tyylikkäämpi ja jotenkin ammattimaisempi.

Blogini vanhemmat postaukset löytyvät navigaatiopalkista blogin nimen (ja mainoksen) alta arkisto-kohdasta oikeasta reunasta. Palkissa on myös muutamia valitsemiani kategorioita, joita klikkaamalla pääsee lukemaan postauksia aiheeseen liittyen. Navigaatiosta löytyy myös oma esittelyni ja linkit someen.

Blogipostauksen lopussa näkyy kommentit ja kommenttien jälkeen latautuu aina edeltävä postaus. Postauksia latautuu käsittääkseni niin monta kuin jaksaa alaspäin scrollailla.

Blogimuuton yhteydessä päivitin hieman blogin nimeä. Lilies & Life lyheni versioon Lilies. On muuten paljon käytännöllisempi nimi, sillä se on lyhyt ja ytimekäs, eikä sisällä erikoismerkkejä. Olen joskus aikaa sitten kertonut blogissa, että Lilies on ollut nimimerkkini netissä jo vuosia. Se tulee nimistäni Lilli. Isäni on vuosia kutsunut minua Lilyksi. Kuinkas ollakaan, että liljat sattuvat vielä olemaan lempikukkiani – erityisesti inkaliljat ja kallaliljat, mutta myös ne perinteiset <3

Blogin nimen vaihdon jälkeen url-osoitteeseen jäi nimi lilies-life, mikä vähän ärsytti. Toimituksen Essi kuitenkin ehdotti oman domainin hommaamista, jolloin url-asian voi kiertää. Ostin siis vapaana olevan lilies.fi domainin, joka uudelleenohjataan lähipäivinä tänne Lilyn osoitteeseen. Jatkossa blogini löytyy siis osoitteesta www.lilies.fi.

// You may have noticed that my blog looks different than before. My blog portal Lily moved to a new platform. It was a shock at first but I’ve slowly started to get used to it. I actually like the new look. I think it’s modern, stylish and a bit more professional.  I also changed the name of my blog from Lilies & Life to Lilies. It’s simpler and to the point.

You can follow me on: FACEBOOKINSTAGRAM or BLOGLOVIN!

Lilyssä on vielä muutostyöt käynnissä ja blogien seuraaminen Lilyn kautta on työn alla. Tällä hetkellä voit seurata blogiani FacebookissaInstagramissa tai Bloglovinissa. Myös Googlesta toki löytyy hakusanalla lilies tai voit halutessasi laittaa sivun www.lilies.fi kirjanmerkkeihin ylös 🙂

-Lilli

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Näistä tykkään eniten

puuvilla22.jpg

Aurinkoinen sunnuntaiaamu

Iso kuppi tummapaahtoista kahvia

Romanttiset leffat, jotka päättyvät hyvin

Syvälliset keskustelut, joista saa paljon irti

Tunnelmalliset kahvilat

Oma (vuokra)asunto

Pienet yllätykset

Ihmiset, jotka osoittavat aitoa kiinnostusta

Leikkokukat kotona

Keväinen fiilis

Juuri siivottu asunto

Naisellinen pukeutuminen

Isot ja pienet juhlat

Lontoon eläväinen tunnelma

Dokumentit muinaisesta Egyptistä

Thaimaalainen ruoka

Nopea Wolt-toimitus

Mattasävyt meikissä

Farkut + korkokengät -yhdistelmä

Yllättävät kohtaamiset tuntemattomien kanssa

…varsinkin jos ihmisen kanssa synkkaa hyvin

Miehet, jotka arvostavat naisia ja näyttävät sen

Viaton flirttailu 

Kun toinen sanoo aidosti ”kiitos” tai ”anteeksi”

Joogan jälkeinen fiilis

Onnistunut bileilta

Kun baarissa lähtee joku lempibiisi soimaan

Ihmiset, jotka pitävät sovitusta kiinni

Näyttävät kynnet

Itsevarmat ihmiset

Tunneälykkäät ihmiset

Kun naiset pitävät yhtä

Jason Momoa

Dwayne Johnson

Jäälatte extravahvana

Hyvä punaviini

4 juuston pizza

Kirpputorien kiertely

Saunassa venyttely

Villasukat vuodenajasta riippumatta

Kun saat tehtyä pitkään roikkuneen asian

Kärsivälliset verovirkailijat

Viikon horoskooppi

Kun puhelimeen tulee viesti juuri silloin, kun tunnet olosi yksinäiseksi 

Ida Paulin ja Kalle Lindrothin biisit

Kun kissa nukkuu yön vieressä

Lapsen elämänilo

Se fiilis, kun oot ottanut hyvän kuvan

90 päivää morsiamena: ensitapaaminen -sarja

Mielenkiintoisten ihmisten Instagram storiesin seuraaminen

Yksin vietetty hotelliyö

Ihastumisen tunne

(Selkä)kivuton yö

puuvilla111.jpg

// I made a list of things I like the most. Coffee popped up three times, to no one’s surprise. Also sunny Sunday mornings, my cat, fresh flowers, red wine, real people, infatuation, yoga, stretching in sauna, weekly horoscope, other people’s Instagram Stories, feminine style and matte shades in make-up are some of the best things ever. And pizza quattro formaggi. And we must not forget Jason Momoa. Or Dwayne Johnson.

-Lilli

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään