Sunnuntait on pahoja.

Istun sohvalla ties kuinka kauan ja silmäilen asuntoani. Katselen ikkunasta ulos. On hieno keväinen aamupäivä. Ennen oltaisiin menty ulkoilemaan rannikolle yhdessä tai katsottu sarjoja koko päivä sängyssä.

Miten voin tuntea yksinäisyyttä ja ahdistusta? Tätähän mä halusin ja tarvitsin. Omaa rauhaa.

Olen surullinen, jos en saa keneltäkään viestejä koko päivänä, mutta ärsyttää myös jos niitä tulee liikaa. En halua kuormittaa läheisiäni valituksella, joten en oma-aloittaisesti laita kenellekään viestiä olotilastani. Tiedän, että kaikilla on omat juttunsa viikonloppuisin. Kaikki ystäväni seurustelevat tai ovat naimisissa.

Mähän voisin tehdä ihan mitä haluaisin, mutta en saa itsestäni irti yhtään mitään. 

Odotan, että tulee maanantai ja illuusio kiireisestä normiarjesta. Ensi viikolla on tiedossa ihan kivoja juttuja. Tapaan kavereita, käyn sukulaisten luona, hoidan muutamia virastoasioita, käyn uimahallissa ja uuteen kotiin pitäisi ostaa vielä muutamia juttuja.

Ryhdyn vastailemaan blogin sähköpostiin tulleisiin viesteihin, päivitän blogin kuvauksen ja alan suunnitella uutta banneria.

Yhtäkkiä piristyn ja päätän lähteä lenkille. Poikkean porukoilla kahvilla, vaikka heidän talossaan on käynnissä hissiremontti. Kiipeän portaat 8. kerrokseen. Valitan äidilleni monta päivää kestänyttä päänsärkyä ja hän hieroo niskaani magnesiumöljyn kanssa.

Tuntuu, että vihdoin veri kiertää päähän saakka. Mietin, että pitäisi ostaa uuteen sänkyyni pehmeämpi sijauspatja.

Laitan Wolttiin ruokatilauksen ja käyn nappaamassa valmiin annoksen samalla, kun kävelen kotiin.

Kotona huomaan, että kilometrejä kertyi 5,5. Syön ja laitan täyden tiskikoneen päälle.

Rentoudun sohvalla. Tekee mieli kirjoittaa blogia, joten aloitan tämän postauksen ja pari muuta luonnosta. 

Levottomuus on poissa, kiitos liikunnan. Pieni ahdistus tuntuu rinnassa koko ajan ja syke on epäsäännöllinen. Otan magnesiumia ja l-teaniinia. Muistan parhaan ystäväni neuvon syödä suklaata endorfiinien takia ja nappaan jääkaapista muutaman palan Fazerin sinistä, joka on siellä juurikin hätätapauksia varten.

Kuuntelen musiikkia kirjoittamisen ohella. Viime aikoina suomalainen musiikki on kolahtanut kunnolla (en ole sitä ennen juurikaan kuunnellut.) Anna Puu, Janna, Lauri Tähkä, Pete Parkkonen sekä Ida ja Kalle soivat vuorotellen. Ja Mikko Harjun Sinä riität…

Manu-kissa tuo niin paljon iloa mun päiviin. Hän on tosi seurallinen ja puhelias. Nauran ääneen, kun karvakasa juoksee ympäri asuntoa pullonkorkki suussa.

Julkaisen tämän postauksen ja mietin päivitänkö instastorya vai katsonko unohtuneet 2 jaksoa This is usia. Päädyn jälkimmäiseen. Ainakin nyt.

Muutaman tunnin päästä voi jo mennä nukkumaan ja sitten onkin taas maanantai. Päätän, että seuraavaksi viikonlopuksi on pakko keksiä tekemistä etukäteen.

// I’ve been feeling lonely and anxious this weekend, especially today. I’ve noticed Sundays are the worst after the break-up. All of my friends are in relationships and now I’m the only single girl. I decide I’m going to plan my next weekend in advance, because I absolutely hate this feeling.

Ihan mitä vaan vinkkejä yksinäisen olon ehkäisemiseksi/voittamiseksi saa antaa!

-Lilli