Juhannus kartanolinnassa

mustio6.jpgmustio3.jpgmustio2.jpg

Yhteistyössä: Mustion Linna

 

Vietimme juhannuksen Uudellamaalla Mustion Linnassa. Olin alunperin varannut meille omakustanteisesti majoituksen yhdeksi yöksi. Meidän piti testata linnan ravintolaa blogiyhteistyönä, mutta Mustion Linna tarjosikin meille illallisen lisäksi myös yöpymisen sekä opastetun kierroksen kartanolinnan päärakennuksessa. Loppujen lopuksi vierailusta tuli kolmepäiväinen, mikä oli todella hyvä, sillä tekemistä riitti. Kaksipäiväinen reissu olisi ollut liian lyhyt!

Saavuimme Mustion Linnaan torstaina 21.6. Oli pilvinen päivä, mutta se ei haitannut. Veimme tavarat huoneeseemme, joka sijaitsi Edelfelt -rakennuksessa eli linnan ”länsisiivessä”. Ihastuimme huoneeseen täysin. Vaikutuksen tekivät huonekorkeus sekä valoisuus. Tunnelma oli jotain mitä en ollut ennen kokenut. Rakennuksen historian ja ylellisyyden pystyi tuntemaan. Huokaisin helpotuksesta, kun avomieheni oli erittäin otettu yllätyksestä. Hän oli luullut, että vietämme juhannuksen jossakin mökkikylässä! Huoneessa meitä odotti tilaamani Svarta Sekt -kuohuviini, joka on Mustion Linnan nimikkoviini.

 

mustio5.jpgmustio4.jpgmustio21.jpg

 

Kolmeen päivään mahtui paljon (mutta sopivasti) tekemistä. Ensimmäisenä iltana lähinnä hämmästelimme upeaa huonettamme, tutustuimme hieman linnan alueeseen ja kävimme kevyellä illallisella linnan ravintolassa.

Juhannusaattona pääsimme aamupalan jälkeen tutustumaan oppaan johdolla päärakennukseen, johon ei ole lupaa mennä omatoimisesti. Rakennus oli sisältä vähintään yhtä upea kuin ulkoa. Saimme kattavan johdatuksen paikan historiaan ja kuulimme mielenkiintoisia tarinoita. Opas oli todella sydämellinen ja tiesi mistä puhui! Hän oli työskennellyt Mustion Linnassa yli 20 vuotta.

 

mustio19.jpgmustio18.jpg

 

Linnakierroksen jälkeen lähdimme ajelemaan Fiskarsin kylään, joka sijaitsee n. 25 km päässä Mustion linnasta. Kylässä ja ruukin alueella vierähti pari tuntia rakennuksia ihastellen ja matkamuistoja etsien.

Jatkoimme matkaa vielä hieman pidemmälle; Raaseporin kivilinnalle. Olin varannut avomiehelleni kajakin tunniksi, mutta se piti valitettavasti perua kolean ja sateisen sään takia. Raaseporin linnan edustalla oli käynnissä perinteiset juhannusjuhlat. Söimme Linnanvoudin tuvassa maittavan kalalounaan, minkä jälkeen tutustuimme rauniolinnaan.

 

mustio9.jpg

 

Illansuussa palasimme takaisin Mustion Linnalle. Meillä oli pöytävaraus Ravintola Linnankrouvissa klo 20.00. Pääsimme nauttimaan neljän ruokalajin illallisen, joka oli aivan taivaallisen herkullinen. Palvelu oli ensiluokkaista ja asiantuntevaa. Linnankrouvista tulossa oma postaus lähipäivinä!

 

sauna1.jpgmustio12.jpgmustio20.jpgmustio8.jpg

 

Juhannuspäivänä oli ihana herätä auringonpaisteeseen! Aloitimme päivän jälleen aamiaisella, jonka jälkeen meitä odotti etukäteen varaamani rantasauna lämmitettynä. Rakastan aamusaunaa <3 Se on niin virkistävä tapa aloittaa päivä.

Saunan jälkeen kiertelimme linnan puistossa, joka oli täynnä nähtävää; erilaisia rakennuksia, upeita patsaita sekä erikoisia puita kaunista jokimaisemaa unohtamatta.

Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä kahvilla Linnankrouvissa, tällä kertaa sää salli ulkokahvit kauniilla terassilla.

 

mustio17.jpg// We spent our Midsummer in Svartå Manor. The historical manor was absolutely breathtaking and the area surrounding it was gorgeous. I loved our room in Edelfelt – the charming annexe of the manor. The restaurant was one of the finest I’ve ever visited and the food was too delicious. I sincerely recommend visiting Svartå Manor. It is located in Mustio (Raasepori) between Turku and Helsinki.

 

Meidän juhannus oli aivan täydellinen. Ihastuimme Mustion Linnaan totaalisesti. Kiitos vielä, että saimme vierailla! <3

Lähiaikoina on tulossa vielä lisää postauksia Mustion Linnasta. Kerron ainakin alueen historiasta, yöpymismahdollisuuksista sekä kokemuksemme Ravintola Linnankrouvista!

-Lilli

 

 

Mustion Linna tarjosi yöpymiset, linnakierroksen sekä neljän ruokalajin illallisen

muoti paivan-tyyli suosittelen matkat

Scoliosis Awareness Month

Kesäkuu on kansainvälinen skolioosikuukausi. Tarkoitus on levittää tietoisuutta sairaudesta.

skolikoru4.jpg

Skolioositarinastani tiivistetysti:

Minulla diagnosoitiin vakava ryhtivirhe 11-vuotiaana. Se huomattiin vahingossa vatsan röntgenkuvan yhteydessä. Selkärankani oli kuin S-kirjain väärinpäin. Rangan kurvi kasvoi todella nopeasti ja sain lähetteen Tampereen Yliopistolliseen Keskussairaalaan. Ortopedi teki ensimmäisellä tapaamisella päätöksen leikkauksesta, muita hoitomuotoja (esim.tukiliivi) ei edes harkittu. Leikkausaika varattiin joulukuun alkuun 2003. Olin tuolloin 13-vuotias ja skolioosiasteeni oli lähes 60, mikä luokitellaan vaikeaksi skolioosiksi.

Leikkaus tehtiin kyljen kautta. Leikkaushaava on n.50 cm pitkä alkaen oikean rinnan alta ulottuen oikeaan lapaluuhun. Leikkauksessa rintarankani jäykistettiin. Kuudesta nikamanvälistä poistettiin välilevyt ja tilalle laitettiin 12 titaaniruuvia sekä rangan viereen 20 cm pitkä titaanitanko. Se pitää selkärankani suorassa. Leikkaus ei kuitenkaan suoristanut rankaani täysin, vaan skolioosiasteita on vielä jäljellä n. 30.

Tällä hetkellä kärsin skolioosileikkauksen jälkitilasta. Sekä itse skolioosi että leikkaus vaikuttavat elämääni tänä päivänä voimakkaasti. En pysty tekemään kaikkea mitä haluaisin, vaan selkäkipu rajoittaa hyvin paljon.

 

skolikoru5.jpg

Minusta on tärkeää levittää tietoisuutta erilaisista sairauksista. Lievää skolioosia sairastaa 7% ikäluokasta, mutta hoitoa vaativien osuus on vain 0,2%. Useimmiten sairaus alkaa jo varhaislapsuudessa, mutta diagnosoidaan murrosiässä, jolloin se tyypillisesti pahenee kasvupyrähdyksen myötä. Oma diagnoosini on idiopaattinen skolioosi eli syntymekanismia ei tiedetä. Hoitoa vaativa idiopaattinen skolioosi on 10 kertaa yleisempi tytöillä kuin pojilla. Hyvin usein skolioosi esiintyy pojilla ja tytöillä hieman eri osassa selkärankaa. Viime aikoina ollaan saatu näyttöä siitä, että sairaus olisi perinnöllinen. Ehdokasgeenejä sairauden aiheuttajaksi on pystytty löytämään useita. Skolioosi voi myös olla synnynnäinen, toiminnallinen tai muihin sairauksiin liittyvä. (Lähde: Duodecim Terveyskirjasto)

Skolioosiin on muitakin hoitomuotoja kuin leikkaus, joka on se äärimmäinen vaihtoehto. Yli 25 asteen skolioosia lähdetään pääsääntöisesti ensin hoitamaan tukiliivillä eli korsetilla. Boston-korsettia pidetään 23 tuntia vuorokaudessa. Korsetti estää sairauden pahenemisen, muttei varsinaisesti suorista jo vinoa selkää. Jotkut turvautuvat vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, kuten kalevalaiseen jäsenkorjaukseen.

Suomessa skolioosileikkaukset on keskitetty julkisella puolella neljään yliopistolliseen sairaalaan;  Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle ja Ouluun. Yksityisellä puolella skolioosileikkauksia tehdään eniten Helsingin Ortonissa. Leikkaus on vaativa, mutta Suomesta löytyy asiansa osaavia ortopedeja.

Lisää tietoa skolioosista:

Terveyskirjasto.fi/skolioosi

Selkäkanava.fi/skolioosi

Orton.fi/skolioosi

 

 

 

Oletko koskaan kuullut skolioosista? Tunnetko sitä sairastavan henkilön?

Jos haluat kysyä sairaudesta jotain, kommentoi tai kirjoita sähköposti! 

-Lilli

muoti paivan-tyyli oma-elama terveys