OSA 2

Hiljaisuus väärinymmärrettynä– miksi vetäytyminen tulkitaan heikkoudeksi

”kaupallinen yhteistyö Matkapörssi.fi

Hiljaisuus herättää epäluuloa.

Kun joku lakkaa puhumasta, lakkaa jakamasta, vetäytyy hieman syrjään, syntyy nopeasti kysymyksiä.

Onko kaikki hyvin? Onko hän vihainen? Masentunut? Katoaako hän?

Harvoin kysytään: Onko hän ehkä vain kuuntelemassa itseään?

Me elämme ajassa, jossa näkyvyys on olemassaolon mitta.

Jos et sano, et reagoi, et päivitä – olet helposti väärinymmärretty.

Hiljaisuus tulkitaan tyhjiöksi, vaikka se on usein täynnä.

Täynnä ajattelua. Täynnä tunteita, jotka etsivät sanoja.

Täynnä yritystä pysyä koossa.

Moni meistä on oppinut selittämään hiljaisuutensa.nVakuuttamaan, ettei vetäytyminen tarkoita torjuntaa.

Että kaikki on hyvin, vaikka emme jaksa puhua. Selittäminen kuluttaa.

Se vie voimaa juuri sieltä, missä sitä yritetään säästää.

Introverttius, herkkyys, syvä ajattelu – ne eivät ole uusia ilmiöitä.

Mutta ne ovat pitkään olleet huonosti palkittuja.

Maailma suosii nopeaa vastausta, selkeää mielipidettä,

ääntä, joka täyttää tilan.

Hiljaisempi ihminen jää helposti väliin. Tai jää kokonaan väärään valoon.

Silti juuri hiljaisuudessa moni kantaa maailmaa syvemmällä tavalla.

Havaitsee sävyjä. Kuulee rivien välistä. Tuntee ennen kuin ymmärtää.

Vetäytyminen ei aina ole pakenemista. Usein se on huolenpitoa.

Yritys säilyttää jotakin ehjänä. Yritys olla hajoamatta vaatimusten alle.

Entä jos hiljaisuus ei ole merkki siitä, että ihminen on poissa?

Entä jos se on merkki siitä, että hän on viimein läsnä – itselleen?

Kaikkea ei ole tarkoitettu jaettavaksi heti. Kaikki ei muutu todeksi vasta, kun se sanotaan ääneen.

Jotkut asiat tarvitsevat ensin hiljaisuuden. Kasvaakseen. Selvitäkseen.

Entä jos hiljaisuus ei ole heikkoutta – vaan viisautta, jota emme ole vielä oppineet arvostamaan?

https://at.matkaporssi.fi/t/t?a=1828803424&as=2037451312&t=2&tk=1