Introvertti vai erakko?

kaupallinen yhteistyö, sisältää mainoslinkkejä: Matkapörssi.*, Finlandia kirja*

Olen omassa oloissani viihtyvä. Olen ollut sitä jo lapsena. Muistan, kuinka viihdyin tuntikausia yksin, uppoutuneena omiin maailmoihini, ajatuksiin ja tarinoihin. Siinä hiljaisuudessa ei ollut tyhjyyttä, vaan runsautta. Mielikuvitus hengitti vapaasti, luovuus sai tilaa kasvaa ilman keskeytyksiä. Yksinolo ei tuntunut puutteelta – se tuntui turvalta. https://at.matkaporssi.fi/t/t?a=1828803424&as=2037451312&t=2&tk=1

Silti kysymys palaa yhä uudelleen mieleeni: olenko introvertti vai erakko? Ja vielä suoremmin: olenko outo?

Me elämme maailmassa, jossa ulospäinsuuntautuneisuutta arvostetaan. Sosiaalisuus nähdään usein mittarina terveydelle, menestykselle ja jopa onnellisuudelle. Mitä enemmän ihmisiä ympärilläsi on, sitä “normaalimpi” olet. Tässä kehyksessä yksinolosta nauttiva ihminen joutuu helposti puolustuskannalle, selittelemään omaa olemassaoloaan.

Totuus on, että osaan sosiaaliset taidot. Osaan keskustella, kuunnella, olla läsnä. En pelkää ihmisiä enkä inhoa heitä. Nautin syvistä keskusteluista, merkityksellisistä kohtaamisista, katseista joissa on ymmärrystä. Mutta määrällä on minulle merkitystä. Liika vie enemmän kuin antaa. Pitkät sosiaaliset jaksot tyhjentävät, kun taas yksinolo täyttää.

Introverttiys ei ole sama asia kuin yksinäisyys. Se on tapa, jolla energia liikkuu. Jotkut latautuvat ihmisistä, minä lataudun hiljaisuudesta. Se ei tee minusta kylmää, sulkeutunutta tai välinpitämätöntä. Se tekee minusta herkän havainnoijan. Kuulen asioita, jotka jäävät melun alle. Huomaan sävyjä, joita ei sanota ääneen.

Erakko on sana, joka kantaa mukanaan yksinäisyyden, vetäytymisen ja ehkä jopa katkeruuden kaikuja. Erakko kääntää selkänsä maailmalle. Minä en tee niin. Minä vain valitsen, milloin ja miten olen maailmassa. Se on ero, joka tuntuu tärkeältä.

Joskus mietin, miksi koen tarvetta määritellä itseäni lainkaan. Miksi hiljaisuudesta pitävä ihminen tarvitsee selityksen? Ehkä siksi, että olemme oppineet epäilemään kaikkea, mikä ei sovi valtavirtaan. Mutta entä jos outous ei ole vika vaan viesti? Entä jos se kertoo uskalluksesta kuunnella omaa sisäistä rytmiä?

Minulle yksinolo ei ole pakoa vaan kohtaamista – itseni kanssa. Siellä syntyvät ajatukset, jotka eivät synny kiireessä. Siellä tunteet saavat nousta ilman kiirettä tulla ymmärretyiksi. Se on tila, jossa olen kokonainen. https://do.finlandiakirja.fi/t/t?a=1710657559&as=2037451312&t=2&tk=1*

Ehkä en ole introvertti tai erakko. Ehkä olen ihminen, joka tarvitsee hiljaisuutta voidakseen olla totta. Ja ehkä se on lopulta kaikkein inhimillisintä.