Ei kaiken keskellä. Eikä kaiken ulkopuolella.

Olen joskus kirjoittanut siitä, miltä tuntuisi saapua perille.

Siitä talosta, jossa vuoret näkyvät takapihalle ja meri toiselle puolelle. Bougainvilleasta, hedelmäpuista ja rauhallisista aamuista. Elämästä, jossa ei ole kiire minnekään.

Tänään kävelin Kreetalla paikassa, joka sai minut ajattelemaan tuota tekstiä uudelleen.

Mutta tällä kertaa en katsellut taloa.

Katselin ympäristöä.

Hotellimme yläpuolella, Makedonomachonilla, maisema muuttui hetkessä. Turistien kadut jäivät alemmas ja ympärille tuli rauhallinen asuinalue. Kauniita koteja, hoidettuja pihoja, vehreyttä ja uudehkoja taloja. Yhdessä sellaisessa oli erityisen kaunis piha. Sellainen, jonka ohi kulkiessa tulee huomaamatta katsoneeksi toisenkin kerran.

Ja ajattelin:

Tuollaisessa minä voisin asua.

Ehkä en tarvitsekaan taloa keskeltä vuoria.

Ehkä en kaipaa myöskään kaupungin keskustaa, jossa kaikki on aivan käden ulottuvilla, mutta jossa ympärillä on jatkuvasti ääntä, liikettä ja ihmisiä.

Minulle voisi riittää pieni, valoisa koti rauhallisella asuinalueella.

Kaunis piha.

Ehkä uima-allas.

Pieni parveke, jolla voisi juoda aamukahvin.

Kauppa kävelymatkan päässä. Bussipysäkki lähellä. Mahdollisuus päästä helposti kaupunkiin ja meren äärelle, mutta kotiin palatessa ympärillä olisi taas rauha.

En haluaisi asua turistialueella.

Mutta en myöskään keskellä ei-mitään.

Ehkä kaipaan paikkaa, joka on juuri siinä välissä.

Paikkaa, jossa saa olla rauhassa, mutta ei tarvitse olla yksin.

Paikkaa, jossa elämä on lähellä, mutta se ei tunkeudu koko ajan iholle.

Ehkä koti ei lopulta olekaan tietynlainen talo. Ehkä se on tunne, jonka jokin ympäristö herättää.

Tunne siitä, että tässä voisin hengittää vähän syvempään.

Että tässä voisin kuvitella tavallisen tiistaiaamun.

Että voisin kävellä lähikauppaan, istua iltapäivällä omalla parvekkeellani ja illalla pulahtaa uima-altaaseen. Että meri olisi lähellä, mutta sitä ei tarvitsisi katsella joka päivä voidakseen tietää sen olevan siellä.

Tänään Kreetalla tajusin taas jotakin itsestäni.

En ehkä kaipaa kokonaan toisenlaista elämää.

Kaipaan ehkä vain ympärilleni hieman enemmän sitä, mikä tekee oloni hyväksi.

Rauhaa.

Vehreyttä.

Kauneutta.

Tilaa hengittää.

Ja sopivasti elämää ympärille.

Ehkä oma paikkani olisi juuri siinä välissä.

Ei kaiken keskellä.
Eikä kaiken ulkopuolella.
Vaan sopivasti elämän äärellä.